31.7.05

Väsy iskee


Nyt en taida kirjoittaa mitään kovin kummoista hehkutusta
asuntoasioista, koska viimeksikin ehdin hehkuttaa ennen asioiden
varmistumista, ja huonostihan siinä kävi. Yksityiskohtia siis seuraa
vasta, kun H. on saanut vuokrasopimuspaperit käteensä. Tai siis
sähköpostiinsa.



H. lähti Wittenbergiin työmatkalle kahdeksi viikoksi. Tylsää, ollaan
oltu aika paljon eri maissa tässä kuukauden sisällä. Lisäksi
ihmettelen, miten mies jaksaa - hän kun on reissannut parin viikon
sisällä kaksi kertaa Hollannissa ja viettänyt kaiken reissaamisesta
liikenevän loma-aikansa minun sukulaisteni parissa, joten varsinaista
lepoa ja ollaanvaan-meininkiä ei hän ole päässyt kokemaan ollenkaan.
Täytyy toivoa, että kunhan saadaan muutto alta, saadaan mahdollisimman
pian järjestettyä muut käytännön asiat ja H.:kin voi vihdoin ottaa
vähän rennommin.



Olen googlettanut erilaisia järjestettäviä asioita, esimerkiksi seuraavia:


  • Missä pitää ilmoittautua ja hakea sitä residence permitiä? Onko
    Delftissä sopiva virasto vai pitääkö mennä Haagiin? Ei ole ihan vielä
    selvinnyt. Joka tapauksessa, käsittääkseni aivan ensin eli kolmen tai
    viiden päivän sisällä muutosta täytyy ilmoittautua kunnan asukkaaksi ja
    mielellään hakea myös oleskelulupaa (jota EU-kansalaiset eivät
    periaatteessa tarvitse, mutta käytännössä se kai kuitenkin tarvitaan
    vaikka mihin).

  • Mistä haemme sofi-numerot?

  • Mistä saan käytetyn polkupyörän? Haagissa näyttäisi olevan joku tweedehandsfietscentrale Roggeveenstraatilla.

  • Missä on lähin Ikea? Tämä selvisi, osoitteessa Olof Palmestraat
    1. Minusta on jokseenkin hupaisaa, että ruotsalaisen rauhantekijän
    kadulla on ruotsalainen halpiskalustekauppa.


Mietittiin eilen, että miksi meille on jäänyt vähän epämukava olo
tähänastisista asiointitilanteista hollantilaisten kanssa. Jotenkin
olemme tulkinneet, että meille on oltu tylyjä. En tiedä sitten, onko
kyse vain erilaisesta kommunikaatiokulttuurista, vai olemmeko olleet
joidenkin mielestä niin hankalia, että tylyys on heidän reaktionsa.
Joka tapauksessa, tietyt kommentit kyllä välillä ihmetyttävät. Esim.
asunnonvälittäjä, joka H.:n mainittua, että kirjahyllynkin pitää mahtua
asuntoon, heitti samantien että turha niitä kirjoja on tänne raahata,
et sinä niitä tarvitse. En ihan osaa kuvitella samanlaista kommenttia
suomalaiselta tuntemattomalta henkilöltä asiointitilanteessa
asiakkaalle. Onkohan tuollainen nyt sitä hollantilaista
suorapuheisuutta sitten?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti