30.11.06

Valokuvaajien kaupunki


Kävimme IDFA:ssa katsomassa chileläisen dokumentin Ciudad de los fotografos, joka oli varsin hyvä. Paljon dramaattisia mustavalkoisia still-kuvia Pinochetin ajan mielenosoituksista ja liikehdinnästä. Käännös (englanniksi) oli jumalattoman huono, mikä vei aika paljon huomiota elokuvalta, kun piti lukea tekstitystä ajatuksella ja koettaa vääntää sitä mielessä järkevään muotoon. Lopulta luovutin ja koetin vain ymmärtää espanjaa.

Leffan loputtua ohjaaja vastaili kysymyksiin, ja hönö hollantilainen festivaalijärjestäjä yritti saada aikaan tappelua. Hän nimittäin kyseli ja intti ja tivasi elokuvantekijältä, että miksi tämä ei ollut vastannut elokuvassaan kysymykseen "miksi", eli miksi oli Pinochetin diktatuuri ja mitkä koko hässäkän taustat olivat. Elokuvantekijä näytti vähän hölmistyneeltä, ja minun teki mieli huutaa salin keskeltä, että a) siitä on tehty N dokumenttia, kirjaa, artikkelia ja b) se nyt vain ei ollut leffan aihe! Elokuva kertoi muutaman valokuvaajan elämästä hankalina vuosina ja siitä, mikä vaikutus valokuvalla mediana oli Chilen poliittisessa tilanteessa. Ei se ollut mikään opetusvideo latinalaisen Amerikan syistä ja seurauksista. Festivaalijärjestäjä ryhtyi lopulta todella omituiseksi ja muunmuassa sanoi mikrofoniin "Why don't you just shut up" kun joku yleisöstä yritti pyytää häntä lopettamaan ja antamaan yleisönkin kysyä jotain. Kaikin puolin todella kummallinen tilanne.

Dokumenttimakuni on muuten muuttunut. Ennen piti olla juuri suuria linjoja, opettavaisia, historiallisia, laajoja. Nykyään pidän eniten ihmiskeskeisistä ja henkilökohtaisista tarinoista. Mikä ei tarkoita, etten pitäisi poliittisista dokumenteista, sillä personal is political. Tässä dokumentissa poliittinen vire oli tietysti sen tapahtumien takia koko ajan läsnä, mutta konfliktin osapuolien aatteita ei alleviivailtu.

H paketoi lahjaa. Heillä on huomenna työpaikalla jokin pikkujoulun kaltainen, jossa siis pitää vaihtaa lahjoja. Lahjojen saajat arvottiin, ja H sai hankalimman - vastaanottajana on iranilainen erittäin uskonnollinen kaveri, joka suhtautuu varsin kitkerästi länsimaiseen hapatukseen. Vaikeinta tässä ei ole lahjan keksiminen, vaan hollantilainen tapa, joka säätää, että lahjan antajan pitää kirjoittaa ilkeähkö runo lahjan vastaanottajasta. Ollapa huomenna kärpäsenä katossa.



29.11.06

Toinen päivä IDFA:ssa


Ilta meni vähän pitkäksi, mutta nousin silti hyvissä ajoin aamulla ja lähdin Amsterdamiin dokumentteilemaan. Päivän elokuva oli Married in America 2, jossa vuonna 2001 naimisiin menneet parit kertoivat, mitä heille nyt kuului. Tykkäsin kovasti! Pidän avioliitoista, varsinkin omastani, mutta muidenkin ovat usein kiinnostavia, ja keskenään kovin erilaisten pariskuntien ihmissuhdepähkäilyä jaksoi katsella ja kuunnella. Pari juttua kyllä rävähti silmille: lähes kaikki dokumentin ihmiset olivat kovasti ylipainoisia, lähes kaikki pariskunnat kävivät kirkossa ja pitivät uskontoa hyvin tärkeänä osana elämää, lähes kaikilla oli vähän hemmetin iso auto.

Huomenna sitten ihan erilainen dokumentti.

Filmin jälkeen kävin linssikeitolla ja palloilin Jordaanissa ja keskustassa ottamassa hieman valokuvia. Amsterdam on megapop. Tällaisen joulukalenterikuvan sain aikaiseksi:

Amsterdam in HDR

Illalla sain vielä valmiiksi pari opiskelujuttua. Kaikin puolin erinomainen päivä. Kummasti sitä aurinkoinen sää kohottaa mielialaa.



Valokuvatorstai 30.11.



Valokuvatorstain
inspiraatiosanat tulevat tällä kertaa Juicelta:

päivä päivältä
muistuttaa itseään
entistä enemmän


Kuva on omakuva.

Self portrait


Tiskin aika


Hyvinhän se meni. Mietin ennalta, pitäisikö lykätä jotain musiikkia, mutta olisi pitänyt muistaa, ettei tarvitse. Juttu alkoi ovella tullessa ja päättyi ovella lähtiessä, keskeytymättä kertaakaan välillä. Eli puhetta ja naurua riitti, ilman ulkoisia ärsykkeitä.

Ruisleipä oli kuulkaa kova sana. Sen herkullisuutta ylistivät ulkomaanelävät vaikka kuinka. Lohikeittokin teki kauppansa, ja karjalanpiirakat. Glögi ja joulutortut myös. Sitten taputeltiin mahoja ja yritettiin lopetella Empun tuoma palinka, onnistumatta. (Emppu, sun täytyy tulla auttamaan meitä tuon pullon kanssa!)

Seuraavan kerran sitten italialais-slovakialainen illallinen heilläpäin.



28.11.06

Illallisstressi



Apua, pitäisi leipoa ruisleipää ja joulutorttuja ja uunittaa karjalanpiirakoita ja keittää kalasoppa.. Ja siivota vielä vähän ja käydä kaupassa. Kumman stressin sitä kehittää itselleen aina tällaisista. Illalla siis tiedossa multikulturaalinen dinner party.

Ruisleipäainespussin kyljessä oleva ohje sanoo puoli pussia kuivahiivaa.. Suomalainen kuivahiivapussi on muistaakseni jotain 12 grammaa, täkäläinen taas seitsemän. Ovatkohan ne kuitenkin saman "vahvuisia"? Laitan ehkä koko pussin...

Postimies toi ison paketin Italiasta. H sanoo irkissä, että sitä ei sitten saa avata. Lienee jotain joulujuonintaa tämä.


HDR



Löysin Flickrin keskusteluista ja kuvista uuden fotojippoilun. Kyseessä on HDRI, eli high dynamic range imaging. Kyseessä on periaatteessa kai yritys tehdä kuvia, jotka ovat dynamiikaltaan aidonoloisia. Useimmat HDR-kuvat ainakin Flickrissä kuitenkin ovat jotain aivan muuta..

Käytännössä homma toimii näin. Otetaan samasta aiheesta kameraa liikuttamatta useita kuvia eri valotuksilla. Tässä on näppärä käyttää kameran omaa auto exposure bracketing -toimintoa, jos sellainen vain löytyy. Sitten yhdistetään nämä kuvat yhdeksi kuvaksi asiaa varten tehdyllä softalla. Lopulta tuunataan tone mapping -toiminnolla kontrastia ja kirkkautta siten, että kuva näyttää monitorillakin kivalta.

Pitihän tuota sitten testata itsekin.

This is our kitchen in HDR

Keittiömme sai poseerata testiotoksia varten. Saa nähdä, kuinka paljon innostun HDR:llä leikkimään - fotoinnostukset menevät nyt tällä hetkellä niin moneen suuntaan, pitäisi ottaa täysin mekaanisella kameralla mustavalkokatukuvia, pitäisi makroilla, pitäisi tehdä kuvankäsittelyä, HDR-kuvia, portrettikuvausta studiovalojen kanssa..

Flickrissä ja muuallakin HDR on toki herättänyt keskustelua. Puristit ovat sitä mieltä, että feikkiä hommaa, eivätkä hyväksy ollenkaan. (Toi on taas niin tota, minulle ja varmasti useimmille muillekin Flickr on paikka, jonne voi tunkea omia kokeiluja ja kuvia, joista itse tykkää. En tarvitse valokuvauspurismipoliisia sinne kertomaan, mikä on "oikeaa" valokuvaamista ja mikä ei. Tästä voisi aasinsilloittaa blogauksen tällä hetkellä pinnalla olevasta aiheesta blogaus ja sen arvostelu, mutta annan sen aiheen muhia vielä hetken aikaa jossain takaseinustalla.)


27.11.06

Varokaa, sukulaiset!


Hesari kirjoittaa, että Palsa on altis eroosiolle.

Eka päivä IDFA:ssa





Junailimme Amsterdamiin ja sporailimme Leidsepleinille noutamaan netitse ostettuja IDFA-lippuja (jokohan R&A:kin myy liput netin kautta eikä tennarin kulmassa..) Saimme liput pahemmin jonottamatta.



Siirryimme viettämään harvinaisen aurinkoista ja sateetonta päivää leffateatterin pimeydessä suurta myrskyä katselemassa. Ohjelmassa oli a Spike Lee joint, dokumentti Katrinan tuhoamasta New Orleansista, When the Levees Broke. Ensimmäinen osa kesti vähän yli kaksi tuntia, toinen osa noin kaksi tuntia. Dokumentti oli ihmiskeskeinen ja ihmisläheinen, vihainen, suorapuheinen, raju, osin karmea. Rakenteesta huomasi, että osat 1 ja 2 oli tarkoitettu esitettäväksi eri päivinä. Peräperään katsottuna kokonaisuudessa oli hieman liikaa toistoa. Mutta hei, ihme meininkiä tuolla Ameriikan ihmemaassa! Kokonainen suuri kaupunki hukkuu, eikä kukaan lähetä ketään viemään ihmisiä pois. Ja vielä yli puoli vuotta katastrofin jälkeen omaiset löytävät ihmisten muumioituneita ruumiita palatessaan kotitaloihinsa. Tällä hetkellä grynderit diilailevat maata, jolta asukkaat ovat lähteneet evakkoon, ja oletus on, että iso osa köyhistä evakoista ei koskaan pääse takaisin kotiin.

Kaupungin jälleenrakentamisesta huolimatta se ei siis tule välttämättä koskaan entiselleen. Wikipedia-artikkeli New Orleansista tietää kertoa seuraavaa:

As of the census of 2000, there were 484,674 people, 188,251 households, and 112,950 families residing in the city. The most recent (2004) population estimate for the city is 462,269.
...
The racial makeup of the city was 67.25% African American, 28.05% White, 0.20% Native American, 2.26% Asian, 0.02% Pacific Islander, 0.93% from other races, and 1.28% from two or more races. 3.06% of the population were Hispanic or Latino of any race.
...

An analysis by Brown University sociologist John R. Logan in January of 2006 suggests that as many as 50% of whites and 80% of blacks displaced by Hurricane Katrina and its aftermath may relocate permanently.

A more recent study by the Louisiana Recovery Authority (LRA) completed in October 2006 estimates that the city is currently about 44% white and 46% black. The LRA concludes that 187,525 people are living in New Orleans compared to 484,674 pre-Katrina.

En tiedä, miltä kaupunki näyttää, jos sinne joskus pääsen takaisin. Mutta sen verran uskallan arvata, ettei se samalta tule näyttämään. Pahimmillaan siitä tulee jonkinlainen toinen Las Vegas, jazz-disneyland, jossa kitschiset Louis Armstrong -nuket heiluvat kulmissa ja turistit ovat vallanneet koko kaupungin French Quarterin lisäksi.

Leffan jälkeen kävimme vielä syömässä Sherpassa. Ei raksia tällä kertaa.


25.11.06

Suomiruokaa, dokumentteja



Kävimme Rotterdamin merimieskirkon joulumyyjäisissä ja matkaan tarttui kaikenlaista..



Erityismaininta hapankorpuille ja hernekeittotölkille! Niitä tuskin kuitenkaan tarjoamme tiistaina, kun meille tulee slovakialais-italialaisia illallisvieraita. Halusivat jotain suomalaista; ehkä tähtitortut ja glögi riittävät.. En oikein tiedä, mikä suomalainen ruoka olisi eksoottinen, jännä, hyvänmakuinen ja helposti valmistettavissa. Sen olen oppinut, että poroa ei kannata tarjota - monelle ulkomaanelävälle se on vähän kuin Bambia söisi.

Olen ihmetyksekseni alkanut pitää Rotterdamista. Vilinä ja monikulttuurisuus ovat pop. Siinä kaupungissa taitaa vain olla korkea tykkäämiskynnys. Vaatii monenmonta visiittiä ennen viihtymistä.

Huomenna IDFA:n dokumentteja katsomaan ensimmäistä kertaa. Olen tainnut unohtaa mainita, että hukkasivat sitten minun paperini, joten en päässytkään vapaaehtoiseksi. Harmittaa aika vietävästi. Ei tullut työkokemusta, uusia tuttavuuksia, ilmaisia dokumentteja ja tyylikästä festaripaitaa. Nyt pitää sitten ostaa liput ja paita ihan itse. Tähän mennessä olen hankkinut liput seuraaviin:

When the Levees Broke. Spike Leen dokumentti Katrinan tuhoamasta New Orleansista. Nawlins on ainoa tuntemani amerikkalainen kaupunki, sekä paikka, josta vieraillessani kovasti pidin, enkä vieläkään oikein tajua, mitä kaikkea hurrikaani ja kehno jälkihoito tuhosivat. Dokumentti varmasti selventää.

Married in America 2. Ensimmäisessä osassa haastateltiin erilaisia amerikkalaispareja vuonna 2001 heidän ollessaan menossa naimisiin, tässä toisessa osassa käydään katsomassa, mitä pareille kuuluu vuonna 2006. Veikkaan ennalta, että ainakin puolet eronneet.

La ciudad de los fotografos. Chileläiset valokuvaajat dokumentoimassa ja kaatamassa Pinochetiä.

Dancing in the City. Neljä nuorta kiinalaista muuttaa maalaiskylistä Beijingiin paremman tulevaisuuden toivossa.

Monta muutakin mielenkiintoista tuolla on, kuten vaikka Every Good Marriage Begins with Tears, jossa bangladeshiläissyntyiset lontoolaissisarukset valmistautuvat järjestettyihin avioliittoihinsa, tai 9 Star Hotel, joka kertoo palestiinalaisista duunareista, tai The Megumi Yokota Story, joka kertoo Pohjois-Korean kidnappaamasta japanilaisesta, tai se kuuluisa ja kohuttu Jesus Camp, tai  Cuba, el valor de una Utopia, jossa vanhat kuubalaiset kertovat vallankumouksesta ja nykypäivästä... Aivan liikaa valinnanvaraa ja liian vähän aikaa! Minä en enää osaa mennä katsomaan kolmea elokuvaa päivässä, kuten pahimpina R&A -vuosina, eikä siinä dokumenttien kohdalla ole mitään mieltäkään, niitä kun pitäisi ajatellakin.


ja jonakin aamuna ennen sarastusta



Vai niin. Juicekin on sitten poissa. Kuten varmaan lähes kaikki ikäiseni suomalaiset, olen minäkin kuullut ja kuunnellut Juicea pienen ikäni. Olenhan sitä sukupolvea, jonka koulun musiikinkirjassakin oli Viidennentoista yön sanat. Lapsena emme saaneet ystävän kotona kuunnella yhtä tiettyä levyä, siinä kun oli rumia sanoja - rock and roll and blues and jazz, kiss my ass - ja muistan, kuinka mietimme, että mikä se jumpperi oikein on, mikä Marilynin piti riisua. Vähän isompana kotibileissä soi Juice viimeistään siinä illan laskuhumalaisessa yhteislauluvaiheessa. Selvin päin koetimme harmonisoida Lääninmurhaajaa, mutta kvartetistamme toinen puolikas ei oikein saanut sävelestä kiinni. Vielä myöhemmin erään 18-vuotiaana kuolleen kaverin hautajaisten jälkeen lauloimme 3:30 (tänään liikenteessä kuolee jonkun teräsvartalo. vieläkö meillä on kaljaa?)

Lavalla näin Juicen muutamia kertoja. Muuten vain kerran, Tampereella asemaravintolassa, kovin sairaan näköisenä jo silloin, viitisen vuotta sitten.

Radio Helsinki kuulemma soittaa huomenna kovasti Juicea. Kuuntelisin, jos en olisi koko päivää Amsterdamissa.


24.11.06

Nederkomiikkaa


Kaupan edessä oli hiphopkundi, jolla lakki sopivasti vinossa, iso takki, ja tietysti oikein lököttävät housut. Kundi kantoi koppaa kaljaa. Housut päättivät, että lökötys ei riitä, ja valahtivat hiljalleen nilkkoihin, kun kaveri tosi coolina heitti herjaa kaveriensa kanssa kävellessään pyörälleen.

Ekan kerroksen asunnoissakaan ei ole verhoja edessä. Joskus olisi kuitenkin syytä. Eilen illalla kävelin kadulla, vilkaisin viereeni, ja ikkuna tarjosi suoran näkymän jonkun hollannikkaan toalettiin. Asukas itse istui asioimassa.

Näin meillä..



23.11.06

Valokuvatorstai 23.11.



Valokuvatorstain aiheena on kaamos. Sellaistahan ei täällä hieman etelämpänä ole, mutta pimeyttä kyllä riittää. Tällaisen sain tänään otettua, vaikka skootteripoliisi hieman häiritsikin, kun tahtoi tarkistaa, etten ollut terrrrrroristi. Siitä enemmän aiemmassa blogauksessa.

It's dark out there


Epäilyttäviä henkilöitä



Saimme vihdoin aikaiseksi tehdä pienen yökuvauskävelyn Teknilliselle yliopistolle. Kuvailimme tyhjiä taloja ja katuja, kunnes skootteripoliisi kurvasi viereen. Sanoi "hello" ja oli sitten hiljaa. Katsoi meidän kameroitamme. Lopulta kysyi, että olemmeko opiskelijoita TU:lla. Sanoin, että H. on töissä siellä. Kerroin, että olemme vain ottamassa hieman yökuvia. H. näytti työpaikkansa ja selitti osastonsa. Poliisi sanoi, että täytyi käydä tarkistamassa, nykyään kun on vaikka mitä, terrorismia ja sellaista. Minä kysyin, että onko sellainen ihan oikeasti iso huoli täälläkin? Poliisi vastasi, että kyllä, TU:llakin on paljon opiskelijoita vaikka mistä.

Niin kai sitten.

Einduitslag


Tässä sitten parlamenttivaalien lopulliset tulokset.

CDA (Christen-Democratisch Appel) 41 paikkaa
PvdA (Partij van de Arbeid) 32 paikkaa
VVD (Volkspartij voor Vrijheid en Democratie) 22 paikkaa
SP (Sosialistische Partij) 26 paikkaa
Lijst Pim Fortyun 0 paikkaa
GroenLinks 7 paikkaa
D66 (Demcraten 66) 3 paikkaa
CU (Christen Unie) 6 paikkaa
SGP (Staatkundig Gereformeede Partij) 2 paikkaa
PvdD (Partij voor de Dieren) 2 paikkaa
PvdV (Partij voor de Vrijheid) 9 paikkaa

Pieniä mainintoja puolueista:
  • ChristenUnieta voitaisiin ehkä verrata meidän kristillisiin, ovat kovin raamatullisia, mutta ehkä tietyissä asioissa kuitenkin meidän kristillisistämme vasemmalla. Megaprotestantteja kuitenkin. Toinen oikein uskonnollinen puolue tuossa listassa on reformoitujen SGP, joka on kuitenkin vielä radikaalimpi. SGP:n mukaan jumala on määrännyt, että nainen ei voi olla päättävässä asemassa - siksipä päästivät naiset jäseniksi vasta 2006, ja silloinkin pakosta. SGP kannattaa myös kuolemanrangaistusta.
  • PvdD on eläinten puolue - se, jolla oli se blogissa esiintynyt kiva kissajuliste. H on tyytyväinen, että eläimet saivat kaksi paikkaa parlamenttiin.
  • Komealta kuulostava Vapauden puolue on oikeasti Geert Wildersin yhden miehen show, joka siis kalasti rasismilla yhdeksän paikkaa parlamenttiin. Wilders vaahtosi jo yöllä televisiossa, kuinka heitä ei saa sulkea hallitusneuvottelujen ulkopuolelle, kun kerran puoli miljoonaa heitä äänesti. Hän toisti tuon "half miljoen mensen" varmaan tusinan kertaa. Wildersin tunnistaa erittäin blondatusta ja föönatusta tukasta.
  • Pim Fortyunin jämäpuolue putosi pois. Ehkä sen vanhat äänestäjät sitten äänestivät Wildersiä. Fortyunilaisethan hajosivat sisäisiin riitoihin ja pirstaloituivat.
  • Sosialistipuolueen entinen nimi on Kommunistiese Partij Nederland - Marxistes-Leninistes. Joidenkin analyysien mukaan SP sai ääniä varsinkin niiltä, joita huolettaa terveydenhuoltojärjestelmän yksityistäminen ja taso. Ymmärrettävää.
Hallitusneuvotteluista tulee pitkät ja hankalat, voi kestää monta kuukautta. Blogailen asiasta, kun jotain tapahtuu. Sillä välin blogaan kyllä muustakin, eli politiikasta piittaamattomat, älkää vielä poistako bookmarkkia.

Uitslag referendum


Delftin kaupungin kotisivu tiedottaa:
















Delft stemde woensdag 22 november in het referendum tegen de uitbreiding van
camping Delftse Hout. Maar liefst 64,6% van de stemmers (31.185 Delftenaren) kon
zich niet vinden dat het groen ten koste gaat van een grotere camping. Voor uitbreiding
stemden 17.089 Delftenaren (35,4%). In totaal brachten 48.274 Delftenaren (opkomstpercentage
van 65.3%) hun stem uit tijdens het referendum.

Toisin sanoen, kannattamamme kanta eli EI leirintäalueen laajentamiselle voitti prosentein 64,6 - 35,4.

22.11.06

Tuloksia



Hankalalta näyttää. Tulokset ovat suunnilleen sellaiset, kuin exit polleista pääteltiin. Paitsi että Geert Wildersin ksenofobinen äärioikeistoidiotismi saa yhdeksän paikkaa. SP voittaa isosti, ja siihen olen tyytyväinen. Mukavaa, että vasen laita voittaa, arveluttaa vain, että nämä eivät ole kovin arvoliberaaleja vasureita nämä. Ja minä taas...

CDA pysyy suurimpana puolueena. VVD onneksi hävisi sen verran, ettei mene ihan helpolla hallitukseen. Hallitustunnustelut ovat aivan auki. Mahdollisuuksia:

CDA - PvdA - ChristenUnie?

CDA - PvdA - SP? En usko, CDA jäisi liian pahasti alakynteen.

Muu, mikä?

Kaksijakoiset fiilikset tästä sitten jäi. Ja päällimmäisenä tuntemuksena, että tämä maa on varsin jakautunut, kun ääniä menee paljon sekä ihan vasemmalle laidalle että ihan oikealle laidalle. Onhan se toista kuin meillä Kekkoslovakiassa, jossa kolme suurinta puoluetta ovat olleet jo aikoja hiilikopioita toisistaan..


Exit polls



NOS:n exit pollien mukaan CDA pysyy suurimpana puolueena, PvdA:lla ei mene erityisen hyvin, VVD häviää rutkasti, SP voittaa rutkammin ja valitettavasti yhden miehen rasistipuolueen Wildersin föönattua kuontaloa joutuu katsomaan telkkarista ehkä jatkossakin.

Edit: RTL4:n exit pollit ovatkin ihan erilaisia! Siellä SP:n voitto on paljon suurempi. Kumpienkin tuloksien valossa näyttää kuitenkin aika pahalta pattitilanteelta. Enemmistöön tarvitaan 76 paikkaa, ja mitkään järkeväntuntuiset kombinaatiot eivät ehkä tähän yllä. Mutta kuitenkin näyttää ikävästi siltä, että CDA ja Balkie jatkavat kuvioissa. Nyt täytyy vain toivoa, että äärioikeistoporukat eivät saa mitään vaa'ankieliasemaa.

Äänestetty



Kävimme kunnantalolla äänestämässä kansanäänestyksessä, joka pidetään samaan aikaan vaalien kanssa. Asukasvelvollisuus on siis täytetty, kansalaisvelvollisuutta meillä ei täällä ole.. Äänestyspaikalla oli pitkä jono, joten en kehdannut jäädä tutkailemaan äänestyskonetta pidempään. Proseduuri oli kuitenkin samanlainen kuin kunnallisvaaleissa, eli ensin painettiin nappia ehdokkaan kohdalla ja sitten isoa punaista nappia, sitten kansanäänestysvaihtoehtoa (voor / tegen) ja taas punaista nappia. Sermin takana näkymättömissä ollut setä kertoi, mitä piti seuraavaksi tehdä ("helemaal rechts! dan de rode knop!"). Mikä olikin hyvä, sillä punaista nappia piti painaa voimalla, ja H:n ääni olisi jäänyt rekisteröitymättä, jos setä ei olisi vahtinut, että kaikki tulee suoritetuksi loppuun asti.

Vaalivalvojaiset alkavat kohta televisiossa.

Tässä kuva äänestyskoneesta; kuva ei ole minun, koska en kehdannut jäädä säätämään koneelle, vaan löysin kuvan SP:n Zoetermeerin osaston sivuilta.



Joillakin paikkakunnilla äänestettiin lyijärillä ja lapuilla (kuten oikein olisikin kaikkialla!) sillä tiettyjen äänestyskoneiden turvallisuus osoittautui puutteelliseksi. Kiljuivat salaamatta pitkän matkan päähän langattomasti tietojaan. Minua tässä laitteessamme erityisesti haittasi se, ettei se sylje sisuksistaan minkäänlaista tositetta, jossa näkyisi, kenelle ääni meni.

Vaalit medioissa



Guardian kirjoittaa toiveikkaana, kuinka Hollanti saa rohkeutensa takaisin. BBC:n mukaan hollantilaiset äänestävät hämmentyneinä. Dutchnews kertoo, että klo 14 mennessä 31% on jo käynyt äänestämässä. Volkskrantissa mainitaan, että oppositiojohtaja Wouter Bos joutui palaamaan takaisin kotiin noutamaan äänestyslappuaan.

Lisäilen tähän linkkejä ehtiessäni. Tulosseurantaa ja muuta löytyy myös European Tribunesta.

Lisäys: Independent keskittyy hajanaisiin äärioikeistopuolueisiin. Artikkelissa kerrotaan muunmuassa kuinka Marco Pastors vertaa islaminuskoisten suvaitsemista natsien suvaitsemiseen 30-luvun Saksassa.
Pääartikkelissa kerrotaan, kuinka Hollanti on siirtynyt kauas vapaamielisyydestä ja suvaitsevaisuudesta. Toisin kuin Hesari, Independent on huomannut, että näissäkin vaaleissa iso teema on maahanmuuttajien "sopeuttaminen" ja islam. Lehti ei myöskään jaa Guardianin toiveikkuutta näiden vaalien käännekohta-asemasta Hollannin asenneilmapiirissä.

Telegraaf kertoo, että joillakin äänestyspaikoilla on ollut ongelmia äänestyskoneiden kanssa, mutta äänien hukkaanmenoa ei ole tapahtunut. Kello 16 mennessä lähes puolet äänestäjistä oli käynyt uurnilla. (Minusta hämmästyttävää, ottaen huomioon, että tänään on normaali työpäivä.) Algemeen Dagblad rikkoo vaalisalaisuuden ja kertoo, että pääministeri Balkenende äänesti Maxime Verhagenia.

Mitähän uutisia Hesarissa luetaan?



Hesari kirjoittaa, että

Hollanti menee tänään vaaleihin, joissa ulkoa katsottuna on perin mielenkiintoinen piirre: maahanmuuttajat ja heidän sulauttamisensa yhteiskuntaan eivät ole näkyvä kampanjoinnin aihe.

Jaa niinkö? Täältä katsoen ei ole kyllä ihan tuolta näyttänyt. Todellakaan.

Kommentointi toimii


Kuten huomaatte, ei alempien kirjoitusten lukuisista kommenteista löydy vilkasta keskustelua Hollannin vaaleista, vaan testiviestejä. En viitsi poistaa; jääköön todistuskappaleeksi.

Yle uutisoi, että jopa 40% äänestäjistä ei vielä tiistaina ollut varma kannastaan. Sepä tarkoittaa, että mielipidetiedusteiluitakaan ei kannata ottaa turhan vakavasti. Vielä voi toivoa äänivyöryä, joka kampeaa Balkien tovereineen vallankahvasta.

Kävin fotolabrassa valokuvaamassa viemäriaukon.

Sink



21.11.06

Tärkeimmät poliittiset puolueet



European Tribunen hollantilaisjäsen Nomad on kirjoittanut omat näkemyksensä huomisten vaalien tärkeimmistä osanottajista.

Hollannin oikeistopuolueet
Hollannin vasemmistopuolueet

Mainittakoon vielä, että nämä ovat siis Nomadin näkemyksiä - itse en jaa tuota kovin kärjekästä käsitystä Partij voor de dierenistä, esimerkiksi..

Toimisikohan tämä jo?



Blogi näyttää jo aika ehjältä, mutta esimerkiksi kommentoinnin toimimisesta en ole varma. Ilmoitelkaa, jos näette jotain outoa.

Blogivaivojen aikana kotona tapahtunut: eilen meni noin kaikki pieleen, opiskelu takkusi, blogaus ei toiminut, satoi vettä vinoon, harmitti, päätä särki. Lisäksi nyt on kova ikävä ihmisiä, jostain syystä varsinkin siskoa ja tätejä. Pitäisi varmaankin soitella puhelimella. Päätin olla menemättä Luxemburgiin Emppua tapaamaan, kun olisi pitänyt pika-ajoittaa se vaalivalvojaisiltaan. Ja olisi pitänyt löytää hyvin lyhyellä varoitusajalla (tai siis, olisinhan minä voinut hoitaa asian ajoissakin..) halpa hotelli. Luxemburgissa ei oikein ehdi käydä päiväseltään.

Blogivaivojen aikana Hollannissa tapahtunut: kaksi junatörmäystä, toinen Rotterdamissa ja toinen Arnhemissa, kummassakaan ei onneksi kuolonuhreja. Uutisissa kerrottiin myös, että tämä syksy on Hollannin kaikkien aikojen lämpimin. Siltä vaikuttaa; sääennusteen mukaan tämän viikon loppupuolella pitäisi olla 15 astetta, marraskuun lopussa.. Nyt on 10 ja aurinkoista, eli blogaamisen sijasta pitäisi olla ulkona.

Vaalikamppailun viimeiset hetket ovat käynnissä. Joidenkin kyselyjen mukaan Sosialistische Partij on mennyt PvdA:n ohi kannatuksessa nyt viime hetkellä. Toisissa kyselyissä PvdA:lla taas on selvä kaula SP:hen. Kaikissa valitettavasti Balkien CDA on kärjessä. Nyt pitää vain toivoa, että vasemmistopuolueet saavat tarpeeksi ääniä koalitioon - jotkut nimittäin ennustelevat, että CDA kiskoo voittaessaan hallitukseen mukaansa saman vanhan VVD:n ja ChristenUnien. Tämä tarkoittaisi lisävoimia Verdonkille ja äärikristillisille. En edes viitsi kuvitella, mitä kaikkea siitä seuraisi.

Edit: Näemmä blogikommentointi ei vielä toimi ollenkaan kunnolla, vaan herjaa evästeistä. Toivottavasti korjaantuu tässä.

20.11.06

Blogi on rikki



Näyttää siltä, että vuodatuksen tietokantaongelmat jatkuvat. Blogiin on hankala päästä, ja osa kommenteista - sekä omistani että muiden kirjoittamista - on hävinnyt jäljettömiin. Toivottavasti ne tulevat vielä takaisin.

Edit: Tuomas sanoo, että kadonneet kommentit ilmaantuvat takaisin ensi yönä. Mystiset rn-kirjaimet sen sijaan ovat vielä työn alla, tai siis.

Edit2: Kuulemma kummallisin vika on se, kun jonkun kirjoittama blogientry päätyykin jonkun toisen blogiin. Jos täällä siis lukee lähiaikoina jotain aivan kummallista ja kovin outoa, niin se en sit ole minä!


19.11.06

Tahma


Blogaus on tänäänkin sujunut suorastaan kihtisen kilpikonnan vauhdilla. Useimmiten en pääse sivuille ollenkaan, koska kyllästyn puolen minuutin odottelun jälkeen ja surffin muualle. Onneksi ei ole mitään tähdellistä kirjoitettavaakaan. Sen sijaan tähdetöntä: ärsyttää, kun joudun kuvankäsittelyllisistä syistä yhä buuttaamaan Windowsiin. Linuxille ei ole Paint Shop Pro:ta vastaavaa ohjelmaa (gimp ei korvaa, vaikka sitä käytänkin), enkä saanut PSP:tä toimimaan Winen kautta. Printterillemme taas ei löydy kunnon ajureita. Ja filmiskannerikin toimii vain Windowsissa. Äsh. Muuten kun kaikki tarvittavat käyttöjärjestelmälliset piirteet ja näppärät toiminnot ovat siellä linukkeen puolella. Jos joku on saanut PSP:n winetettyä, niin ilmoittakoon!

Ulkona on sadellut ison osan päivästä, joten ulkoilu typistyi taas noin tuntiin. Pari päivää kadoksissa ollut leppäkettu ilmaantui taas chilinlehdelle - taisi nälkä ajaa pors^H^H^Hkertun kotosalle. Hyvä homma, kirvat alkoivatkin jo hyppiä silmille.

Haamuja



Sori haamupäivitykset, tuskailen blogipohjan kanssa. Flickristä linkatut kuvat olivat liian leveitä, ja ryhdyin ratkaisemaan asiaa hankalan kautta, huomaamatta, että kuvalinkkauksessa voi asettaa kuvan leveyden..

Vernazza, Cinque Terre

Tämän pitäisi nyt olla leveydeltään 470 ja siis sopiva.

18.11.06

Fortuneiden parhaimmistoa


HELP!  MY TYPEWRITER IS BROKEN!
                -- E. E. CUMMINGS



Otsikoiden parhaimmistoa






Muistamisen vaikeudesta


Hollanti sai sitten oman kidutusskandaalinsa. Hollantilaiset joukot ovat tiedotusvälineiden mukaan kiduttaneet kymmeniä irakilaisia vankeja vuonna 2003. Pääministeri Balkenende ja ulkoministeri Bot ovat uutisesta pöyristyksissään, eivätkä kuulemma ole ennen asiasta kuulleet. Puolustusministeriön tiedotuspäällikkö Veen taas sanoo, että hän ei tiedä, josko puolustusministeri Kamp oli asiasta tietoinen. "Tämähän tapahtui kauan sitten eikä sitä kaikkea voi muistaa."



Keilaa ja politiikkaa



Huomasin, että keilaillessa tarvitaan lihaksia, tai ainakin joku syy siihen täytyy olla, että tänään ovat lihakset kipeinä. Tein pari kaatoa ja monta ränniheittoa. Kivaa oli. Illallisruokakin oli erinomaista, söin jotain palestiinalais-libanonilaista alkuruokaa ja kreikkalaista pääruokaa. Illan edetessä meidän pöytämme taisi olla ainoa, jossa ei polteltu vesipiippua.

Puhuimme hetken politiikkaakin, ja olin hieman yllättynyt, kun kahdeksan hengen pöytäseurueestamme vain kolme tiesi Hollannin pääministerin nimen. Sitten muistin taas tajuta, että kaikki eivät voi olla kiinnostuneita samoista asioista kuin minä.

Jatkoille menimme englantilaiseen pubiin, jossa oli kallis olut ja musiikki aivan liian kovalla. En jaksanut kauaa, vaan lähdin hyvissä ajoin kotia kohti. Ainakin niin kuvittelin, mutta raitiovaunut ja bussit olivatkin jo lopettaneet yöltä. Otin sitten taksin Delftiin asti - virhe! hirveän kallista, olisi pitänyt matkustaa Haag Centraalille ja mennä sieltä junalla. Keskustelimme irakilaisen taksikuskin kanssa Irakista, arabian kielestä, Ciscon raudasta, softapalomuureista, maahanmuuttajan alkuvaikeuksista ja Norjasta.

Edit: Ai niin, vielä pubissa ollessani juttelimme elokuvasta Paha maa, joka pyörii nyt elokuvateattereissa Hollannissa. Leffahan on varmasti ihan hieno ja hyvin tehty, ja takuulla vaikuttava, mutta.. Elokuvahan on jaettu episodeihin, joiden nimet ovat työttömyys, viina, kirves, perhe, lumihanki, poliisi. viimeinen erhe. Siinä elokuvassa näyttää olevan ikuinen hyhmäinen marraskuu, ja kaikilla paha olla. Sen elokuvan Suomea minulla ei ole yhtään ikävä. Sen elokuvan Suomesta olen mielelläni 1500 kilometrin päässä. Expattina varaan itselleni oikeuden ajatella vain sitä Suomea, jossa on kesäkuu ja valoisat yöt, tai sitten sitä, jossa joulurauha julistetaan parvekkeelta. Jooko?

17.11.06

Polkka töksää


Vuodatus oli huollossa illan ja yön ja valittelee MySQL-ongelmista nyt yhtenään. Kiskoin wgetillä varmuuden vuoksi backupin blogista kotikoneelle, vaikka kaipa se Tuomas näistä varmistuksia ottaa, ainakin joskus..?

Tulee muuten pölhö olo, kun nysvää esseen parissa tovin, ja sitten huomaa kirjoittaneensa aiheen vierestä. Aloittelijan erhe. Onneksi ei ole palautuspäivä.

Tänään on tiedossa keilaamista ja Lähi-Idän ruokaa suomalaisnaisporukassa. Toivottavasti muutkaan eivät osaa keilata.



16.11.06

Uusia sanoja


Van Dale -sanakirjan uusimmassa painoksessa on 3650 uutta sanaa. Esimerkkejä uusista sanoista ovat breezersletje, tomtommen ja asobak. Breezersletje tarkoittaa breezer-hutsua, eli tyyppiä, joka vaihtaa viunaa sukupuolisiin palveluksiin. Tomtommen taas on sitä, kun suunnistetaan autoillessa satelliittipaikantimen avulla. Asobak on SUV eli sports utility vehicle eli sellainen sairaan iso ja kömpelö bensasyöppö - sana tarkoittaakin epäsosiaalista autoa.

Sanakirja pysyy ajan hermoilla!



15.11.06

Valokuvatorstai 16.11.



Aiheena on valkoinen.

Kuvassa Valkoinen laakso, eli Vallee Blanche.

Crevasses

Tässäpä vielä toinen kuva samasta paikasta.

Aiguille du Midi

Jaaha, sinne menivät marginaalit. No, ehkäpä tuon kestää.

Kyllä muuten huomaa, kummassa kamerassa oli UV-suodin linssin edessä! Kovin on sinertävä tuo ylempi, joka on otettu Hasselbladilla. En viitsi kuitenkaan fotoshoppailla skannin sävyjä.


Africa


Fotoklubin klubi-illassa Nanja ja Jelle näyttivät dioja neljältä Afrikan reissulta. Kokonaisuus oli upea, sekä sisällöltään että tekniikaltaan; olivat yhdistäneet kolme projektoria, karttoja ja musiikkia. Olivat käyneet Etelä-Afrikassa, Botswanassa, Namibiassa ja Tansaniassa. Reissukuume alkoi heti tuntua.

Mietin chilintaimien siirtämistä isompiin purkkeihin. Vielä enemmän mietin, miten saan taimet pysymään hengissä joululoman ajan. Pitää laskea kämpän lämpötila jonnekin 14 asteen kieppeille (jos mahdollista, tällä hetkellä ulkonakin on enemmän asteita) ja lykätä kasvit ikkunan kieppeille. Jonkinlainen kastelulankajärjestelmä pitäisi kai myös kehitellä. Tällä kertaa emme voi kantaa kasveja H:n töihin, sillä kaikki muutkin ovat lomalla samaan aikaan, joten ei niitä sielläkään kukaan kastelisi.



Tässä tämänhetkinen tilanne. Taimet ovat noin 30 senttiä korkeita. Vasemmassa yläkulmassa kirkasvalolamppu. Hävettävää sähköntuhlausta, mutta toisaalta tuo on olohuoneemme ainoa lamppu.

14.11.06

Puhkimpi



Kiitoksia unensaantivinkeistä. En ole vielä ehtinyt niitä ihmeemmin pähkäillä. Viime yönä nukuin ehkä viitisen tuntia ja olin kovasti väsy tänäänkin. Tenavatkin olivat kränäpäällä, tai ainakin toinen. Oli ehkä tulossa kipeäksi. No, tässä lastenvahdinta tältä erää. Tuli nähtyä hollantilainen koulu ja pikkulasten päiväkerho. Tänäänkään en selvinnyt kuivana kotiin; sade iski kotiintulomatkalla ja loppumatkasta oli jo vaikea nähdä eteensä pyöräillessä.

Eilen muuten polkiessani kotiinpäin näin aika ikävän kaatumisen. Ajoin Delftissä puiston ohi ja katselin puissa istuvia naakkoja. Silmäkulmastani näin, että vastaantuleva pyöräilijä katseli niitä myös. Sitten kuuluikin jo iso rysähdys, ja vastaantullut oli fillarinsa kanssa kyljellään kadussa. Refleksinomaisesti äkkijarrutin ja huusin aivan väärällä kielellä "Oj, är ni OK?" Alkuhämmennyksen jälkeen tajusin vaihtaa kieltä ja autoin kaatunutta rouvaa tarkistamaan vauriot. Rouva OK, pyörä ei. Vaan enpä kyllä tajua, mistä se ruotsi siihen hyppäsi.

Uutisia: huomenna on taas joukkoliikennelakko, tällä kertaa koko Randstadissa. Amsterdamissa aiotaan kaataa puu, josta Anne Frank kirjoitti monesti päiväkirjassaan. Rita Verdonk tahtoo varapääministeriksi seuraavaan hallitukseen (aiheutettuaan nykyisen kaatumisen ja ennenaikaiset vaalit).

13.11.06

Puhki



Miksiköhän kutsutaan sellaista unettomuutta, joka iskee vain silloin, kun ehdottomasti pitää herätä aikaisin? Olin eilen rättiväsynyt ja haukottelin koko päivän ja illan, mutta yöllä uni ei tullut silmään. Tiesin, että minun pitää nousta kuudelta, ja stressasin taaskin aiheesta koko yön. Sillä seurauksella, että en oikeasti nukahtanut hetkeksikään koko hemmetin yönä. Kuuntelin vain kirkonkelloista, missä kohtaa yötä mennään. Löytyisiköhän tälle vaivalle jotain ratkaisua.

Kuuden jälkeen aamulla poljin viereiseen kaupunkiin hillittömässä sateessa ja tuulessa. Menin vahtimaan paria ennalta tuntematonta tenavaa. Aluksi vierastivat kovasti, mutta vierastus loppui heti, kun muksujen vanhemmat lähtivät paikalta. Lopun ajasta olivat kovin reippaita ja rohkeita. Viisivuotiaan vein kouluun ja kävin esittäytymässä opettajalle, jotta hän uskaltaisi antaa lapsen mukaani sitten iltaäivällä koulusta hakiessa, kolmevuotiaan kanssa rakenneltiin palapelejä ja katsottiin omituisia israelilaisia lastenohjelmia kanavalta nimeltä Baby-TV. Yhtä sohvalle mahdollisesti fataalia vaippaonnettomuutta ja sen jälkipesuja huomioonottamatta kaikki meni ihan ok. Nämäkin tenavat tykkäsivät minusta, mutta selvästikin taaskin pitivät vertaisenaan; mitään auktoriteetin kaltaistakaan ei oikein ollut. Kun jouduin hetkellisesti hieman komentamaan, nauroi kolmevuotias minulle päin naamaa ja sanoi "Mikäs täti se sinä muka olet". Niinpä.


12.11.06

Huh



Koskahan sitä viimeksi on tullut neljältä aamulla kotibileistä? Ja pitäisikö siitä yleensäkään blogata? No jaa, kiitoksia isäntäväelle, kivaa oli...

Kuulimme J:ltä ja kumppaneilta, että näytämme portugalilaisilta. Se olikin uusi juttu. J. ja C. kertoivat suuresta matkastaan Rovaniemelle, ja me koetimme olla kovin vaikuttuneita. Ei selvinnyt, mistä eteläeurooppalaisjengi puhuu, kun me eksoottiset pohjoisen oliot emme ole paikalla.


11.11.06

Pieneläin


Meillä on koko syksyn asunut leppäkerttu. Se pitää majaa chilintaimissani, ja käyttää ravintonaan kirvoja. Välillä se katoaa pariksi päiväksi, mutta kömpii sitten jostain takaisin. Toisinaan se leikkii kuollutta ja makaa selällään kukkaruukussa tai lattialla, tuntikausiakin, kunnes se taas kiepahtaa jaloilleen ja lähtee liikenteeseen. Kävelemme hyvin varovasti, jotta emme astuisi sen päälle.



H syöttää välillä leppistä kädestä: ottaa pahaa-aavistamattoman kirvan lehdeltä ja tarjoaa sen aina nälkäiselle leppäkertulle. Leppis nousee takajaloilleen ja nappaa aterian sormenpäästä. Leppiksellämme on ruumiinvamma. Se ei taida enää osata lentää, ja yksi kuudesta jalasta näyttää olevan rikki. Viisi muuta jalkaa kuitenkin toimii oikein hyvin, ja otus juoksee ja hyppii sujuvasti.

Tällaista tämä on, kun eläinrakkailla ihmisillä ei ole lemmikkejä. Niitä tehdään vaikka hyönteisistä.



Hunnuista ja muusta


Eräs kysyi, että miten minä voin naisena kannattaa islamin huntupakkoa.

Enhän minä sitä kannata. Minusta uskonnon ja perinteen määrittämät pakot ovat aika pölöjä, enkä uskonnottomana ole koskaan oikein käsittänyt, miten jollain korkeimmalla olennolla olisi muka kiinnostusta ihmisten pukeutumiseen, syömätapoihin tai muihin trivialiteetteihin. Myöskin pidän ääliömäisenä sitä logiikkaketjua, jonka mukaan naisen on piilotettava itsensä, jotta miehelle ei tulisi synti mieleen.

Mutta vielä enemmän kuin uskonnon ja perinteen määräämiä turhia pakkoja vierastan valtion määräämiä turhia pakkoja. Minusta on vaarallista, jos valtio alkaa sanella, miten ihmiset saavat julkisilla paikoilla pukeutua. En ymmärrä, miten liberaalipuolueen nimellä kulkeva puolue voi ajaa lakia, joka määrittää ihmisten pukeutumista yleisissä tiloissa. Euroopassa on uskonnonvapaus. Jokainen saa uskoa mihin haluaa, ja toteuttaa uskoaan miten haluaa, niin kauan, kun se ei vahingoita muita. Ei ole valtion asia puuttua siihen, jos joku tahtoo ilmentää uskontoaan pukeutumisessaan.

Tietynlainen ongelma on toki se, että läheskään jokainen hunnutettu nainen ei pidä huntua omasta tahdostaan, vaan perheen painostuksesta. Tätäkään ei kuitenkaan ratkaista kieltämällä hunnussa esiintyminen. Kiellosta seuraisi todennäköisesti vain se, että nämä naiset eivät enää liikkuisi julkisilla paikoilla lainkaan. Jäisivät joko painostuksesta tai omasta tahdostaan neljän seinän sisään. Tämäkö sitten parantaisi tilannetta? Ainakaan valtaväestön ei enää tarvitsisi nähdä näitä erilaisia..

Ehdottomasti eniten tässä huntukeskustelussa minua ärsyttää se, kuinka tekopyhiä ja kaksinaamaisia väitteitä keskustelussa esiintyy. Eihän Verdonk, Wildersistä puhumattakaan, tässä ole islaminuskoisten naisten tasa-arvoisuuden asialla. Oikeasti kyse on siitä, että Hollannin laitaoikeisto haluaa muslimit ja muut erilaiset ulos, ja tätä toteutetaan tekemällä ko. tahojen elämä Hollannissa hankalaksi. Samalla keräillään nationalistisilta ja äärioikeistolaisilta poliittisia irtopisteitä vaaleja varten. Verdonkin kaksinaamaisuudesta on hyviä esimerkkejä. Aiemmin hän oli kovin huolissaan siitä, miten muslimit suhtautuvat homoseksuaaleihin. Taas kun pari iranilaista homoa haki Hollannista turvapaikkaa, Verdonk halusi lähettää heidät takaisin Iraniin, koska hän ei omien sanojensa mukaan ole tietoinen mistään heitä siellä kohtaavasta vaarasta. Verdonkille ja kumppaneille näyttääkin olevan aivan sama, miten eriuskoisille, erirotuisille ja vierasmaalaisille käy - kunhan heitä ei tarvitse katsella Hollannissa.

Lovely Rita, part X


Verdonk on näemmä päässyt suomalaisiinkin tiedotusvälineisiin:

Hollanti kieltämässä kasvot peittävät hunnut

..."Viime
joulukuussa parlamentti hyväksyi äärioikeistolaisen poliitikon Geert
Wilderin esityksen, jonka mukaan kasvot peittävien huntujen käyttö
kiellettäisiin julkisilla paikoilla muun muassa turvallisuussyistä.

Verdonkin
mukaan muslimien käyttämien huntujen tai burkhan kieltäminen saattaa
olla ristiriidassa Hollannin uskonnonvapauslain kanssa. Hän kuitenkin
sanoo, ettei niiden käyttöä pidetä toivottavana."

Saattaa olla ristiriidassa Hollannin uskonnonvapauslain kanssa? Joo, eiköhän, ja toisekseen eikö asiasta vastaavan ministerin pitäisi ehkä tietää
eikä arvailla? Joka tapauksessa tällaisella pelleilyllä VVD yrittää
epätoivoisesti kalastaa oikeistoääniä - vaaleihinhan on enää pari
viikkoa. Vieläkään en ole muuten nähnyt yhtään kasvot peittävää huntua Hollannissa.

Huomenna Verdonk kuulemma kalastelee ääniä yhdessä Amsterdamin suositussa homobaarissa.

Eindhovens Dagbladilla oli loistava kuva Ritasta elementissään:






Tyytyväistä näperrystä


Sain yhden joululahjan aikaiseksi, ja pari muuta on työn alla. Nimimerkillä kerrankin ajoissa liikkeellä. Hyvällä tsägällä niitä ehtii jopa lähettää paketissa Suomeen, niin ei tarvitse kantaa itse. Huonolla tsägällä paketti sitten häviäisi postissa ja kukaan ei saisi mitään.

Huomenna pitäisi pitkästä aikaa harrastaa sosiaalista elämää. Meidät on nimittäin kutsuttu juhliin. Slovakialainen ystäväni Z täyttää vuosia. Luvassa kotibileet mallia OPM, hänen ja italialaisen miehensä luona. En edes muista, koska olisin viimeksi ollut kotibileissä - ehkä uutenavuotena, jos sellaiset lasketaan? Jos sellaisia ei lasketa, niin sitten siitä on vielä pidempi aika. (Sivistyneitä perhevierailuja ei lasketa, vaikka niiden aikana juotaisiinkin punkkua.)

Lisäksi pitää käydä Rotterdamissa vaihtamassa junalippuja. Kuukauden päässä odottaa pieni reissu Pariisin jouluvalojen ääreen. Onnistuin vain sähläämään matkustusajankohdan kanssa, ja liput pitää tosiaan vielä muuttaa.



9.11.06

Murrrr


Sanon vaan, että nykyinen mustesuihkuprintterikauppa on suurta huijausta.

Ostin keväällä Canonin ip5200-printterin, jonka jälkeen olen ollut oikein tyytyväinen. Tekee kauniita ja värikylläisiä kuvia. Nopeuskin on kohdallaan. Pitkä miinus tulee linux-ajurien puutteesta, ja vielä pidempi miinus mustekulutuksesta. Tässä printterissä on viisi eri mustekasettia. Jokaisessa mustekasetissa on pieni smartchip-piiri, joka tarkkailee mm. printtauskertoja. Kun muste alkaa olla jossakin kasetissa vähissä, printteri varoittelee. Kun yhdestäkin kasetista on muste loppu, tyssää printtaus tykkänään.

Maksoin itse printteristä noin sata euroa, mielestäni ihan kohtuullisen summan. Vaan enpä tullut kunnolla ajatelleeksi laitteen käyttökustannuksia. Jokainen tuohon sopiva mustekasetti kun maksaa 15 euroa. Kerrottuna viidellä tuo tekee 75 euroa. Eihän siinä mitään, jos kasetteja tarvitsisi vaihtaa vaikkapa kerran vuodessa tai parissa, mutta minä menen jo kolmannessa setissä puolen vuoden sisään. Eivätkä printtimääräni todellakaan ole erityisen suuria.

Vielä suurempi ongelma on, että tuo smartchip-piiri estää mustekasettien täyttämisen ja muiden valmistajien mustekasettien käytön. Jos alkuperäisen, tyhjentyneen kasetin täyttää, ilmoittaa printteri silti, että kasetti on tyhjä ja kieltäytyy printtaamasta. Tämä siksi, että piiri muistaa printtauskertojen määrän. Piirittömiä kasetteja ei voi lainkaan käyttää, joten vain Canonin valmistamat, törkeän hintaiset kasetit toimivat.

EU:kin on näemmä sanonut tästä asiasta jotain jo vuonna 2002, joten en taida olla ainoa harmittelija. Silti Canonin uusissa malleissa käytetään kai kaikissa smartchipejä. Olisiko jollakulla suositusta valokuvaprintteristä, jonka kanssa ei olisi sidottu yhteen mustepakkaajaan? Linux-toimivuuskin kiinnostaisi.



Senaattikin Demokraateille



Juuri tulleen tiedon mukaan (heh heh) Webb on voittanut Virginiassa, eli senaatissa on demokraattienemmistö. Tätä tosin osasin jo odottaa, Rumsfeldin eroa en.

CNN:llä haastateltiin hetki sitten Yhdysvaltain ensimmäistä muslimiedustajaa. Kannatusjoukot huusivat vaalikemuissa "Allahu Akbar". Jossain voi varmaankin kuulla punaniskojen ratkeavan kiukusta.

Edit: Buhhahhaa. Rummy & Saddam:




8.11.06

Kuuden sanan sf-novelli


Kun kerran muutkin, niin miksen minäkin. Populaari aloitti.

Mikähän tuo on, kysyin taivaalle osoittaen.

Vähän kömpelö tuo instruktiivi tuossa, mutta olkoon.



Vaalivalvonta


Jaksoin kukkua aamukuuteen CNN:n, vaaliblogien ja ircin ääressä. Sitten alkoi pää nuokahdella niin paljon, että oli parempi kömpiä nukkumaan. Edustajainhuoneen varmistumista demokraateille oli kemutettu jo jonkin aikaa ircissä, mutta senaatti taitaa jäädä auki vielä muutamaksi päiväksi. Siellä kun on pari kisaa menossa uudelleenlaskentaan tiukan tilanteen vuoksi. Jos äänimäärissä on alle prosentin ero, seuraa automaattinen uudelleenlaskenta. Virginiaa jännitän eniten; vaikka Jim Webb ei mieleeni olekaan, on hän kuitenkin George "Macaca" Allenia parempi vaihtoehto. (Oikeastihan asialla ei itselleni ole mitään kummempaa merkitystä - en vain jaksa noita öykkäreitä.)

Vaalivalvonnan aikana oli hyvää aikaa päivittää läppäri yumilla Fedora Coren versioon 6. Helposti meni. Kesti vain kovin kauan. Nyt pöytäkone tekee samaa päivitystä.

Hollannista sen verran vaalikamppailu-uutisia, että Verdonkin ja kumppaneiden VVD on pudonnut kannatusluvuissa Sosialistische Partijn taakse neljänneksi. Jee! Tosin CDA on taas suositumpi kuin demarit eli PvdA.

7.11.06

Elections



USA:ssa on tänään vaalit. Täytyy myöntää, että olen seurannut niitä vaaleja varmaan enemmän kuin hollantilaisia, vaikka täällä asunkin. USA:n politiikka on kiinnostanut jo vuosikausia, ja olenkin roikkunut amerikkalaisissa isoissa poliittisissa blogeissa jo pari vuotta. Amerikkalaisissa vaaleissa on paljon viihdearvoakin. Kuka tekee törkeimmän vaalimainoksen? Entä mikä on vaalipäivän törkein temppu, vanha kunnon uhkailu, väärän informaation jakaminen (hukkasin uutistarinan, mutta julisteissa luki "vältä ruuhkaa, äänestä keskiviikkoaamuna"), vai ehkä radion hätäilmoitusjärjestelmän käyttäminen vaalimainontaan?

Itse vaaleissa tuntuu tällä kertaa olevan paljon pelissä, vaikka täältä katsoen amerikkalaiset pääsevätkin valitsemaan vain kahden oikeistolaisen bisnespuolueen välillä. Demokraattikongressi pystyisi mahdollisesti rajoittamaan Bushin jengin toimia. Äänestäjät ovat kyllästyneitä kehnosti sujuvaan Irakin sotaan ja Bushiin yleensä. Saddam Husseinin kuolemantuomiokaan ei tainnut toimia toivotulla tavalla innostajana, vaan toi vain Irakin etualalle vaalikampanjan viime hetkillä.

Ulkoblogistanin Anna tarkkailee tilannetta paikan päällä Teksasissa.


Doka



Pimiö on hollanniksi doka, joten onkohan pimiöily sitten dokailua? Vietimme illan ilfochromien parissa ja saimme tällä kertaa aikaiseksi pelkkää sutta! Odotuset olivat korkealla, sillä teimme kuvia 6x6 -dioista (sellaisia otetaan Oikeilla Kameroilla), mutta jotain oli tällä kertaa pielessä. Vedokset ovat elottomia, värittömiä, sanalla sanoen huonoja. Kurjaa on, että emme tiedä syytä. Suurennuskoneen linssi kehno? Valovuotoa? Kemikaalit vanhenivat supernopeasti? Jotain muuta, mitä? Äsh. Monta purkinpyöritystuntia ihan hukkaan.


6.11.06

Tuomitaan kuolemaan



Pääministeri Balkenende ja ulkoministeri Bot ovat kovasti kehuneet Saddam Husseinin kuolemantuomiota. Ymmärrettävä rikosten suuruuden takia jne. Loppukaneettina sentään muistavat mainita, että Hollanti ei kannata kuolemanrangaistusta. Lausunnoista tulee ikävästi se kuva, että vaikka maa ei kannata kuolemanrangaistusta, tässä tilanteessa se on kuitenkin ihan jees. Toivoisin, että EU vastustaisi kuolemanrangaistusta yhtenä rintamana sen verran tiukasti, ettei diktaattorienkaan hirttotuomioita juhlittaisi.

(Saddam Husseinin kuolemantuomiosta kommentteja blogistanissa: Kemppinen ja Ohari.

Edit: lisätään vielä Riverbend, blogaaja Bagdadista.)

Kuinka jäljittää lammas


Fillarireittimme varrella asustava hilpeä ja kesy lammas nimeltä Numero 14 on kadonnut. Itse asiassa koko lauma on poistunut laitumelta joskus keskiviikon ja perjantain välillä. Nyt meitä huolettaa. Mihin ovatkaan vieneet 14 hienoa lammasta? Kerittäväksi? Toisaalle? Vaiko jonnekin... pahempaan paikkaan? Ajatuskin hyytää!

Ideoita lampaan jäljittämiseksi otetaan vastaan kommenttilaatikossa.



4.11.06

Zaterdag


Viikonloppu sujuu rauhallisissa merkeissä. Kävimme päivällä shoppailemassa. Minä en kestä vaateshoppailua enkä yleensä pidä uusista vaatteista. Olen ollut samanlainen pienestä pitäen. Aikuistuttua vaateshoppaus on käynyt vielä hankalammaksi, kun koko ei ole koskaan kasvanut aikuismittoihin, mutta vaatetyylin tulisi jo olla jotain muuta kuin lapsilla. Muutama vuosi sitten luovutin täysin, ja sen jälkeen olen taas ostanut kaikki harvat uudet vaatteeni lastenosastoilta.

Tänään löysin vihdoin aivan ihanat sammarit! Tummansiniset, levenevillä lahkeilla, täsmälleen oikea pituus (11-vuotiaiden poikien koko) ja istuvatkin vielä. Hinta kokonaista 16 euroa. Jos kaupassa olisi ollut monta kappaletta jäljellä tätä kokoa, olisin varmaan ostanut ne kaikki. Nyt oli vain yhdet. Unelmasammarit. Pidän näitä, kunnes hajoavat pieniksi langanpätkiksi. (Mikä ehkä hinnan huomioonottaen tapahtuu pikemminkin ennemmin kuin myöhemmin.)

Illalla kävimme vielä uudessa elokuvateatterissa katsomassa Al Goren tähdittämän ilmastonmuutoselokuvan An Inconvenient Truth. Leffan sisällössä ei ollut mitään uutta eurooppalaista mediaa seuraavalle, mutta tehokas pätkä se kyllä oli. Tehty juuri oikealla tavalla suurelle yleisölle. Paljon havainnollistavaa kuvaa ja animaatiota. Tulin leffateatterista kiukkuisena ulos. En itse leffan takia, vaan siksi, että Al Goren näkeminen hätkäyttää miettimään, minkälainen maailma voisi nyt olla, jos Floridassa oltaisiin taannoin laskettu ääniä loppuun asti.



Posti ei ole enää entisensä, osa 2


Vähän aikaa sitten blogasin, että jättiyhtiö TNT Australiasta on ottanut hoitaakseen Hollannin postitehtävät, ja vaihtanut kaikki postilaatikot punaisista oransseiksi. Nyt sain kuulla, että TNT aikoo poistaa jokaisen postilaatikon, joka on päivän päätteeksi vähemmän kuin 25-prosenttisesti täynnä. Kustannustehokkuutta, katsokaas.

Mutta olisikohan ollut tehokkaampaa toteuttaa tällainen "uudistus" samalla kun niitä laatikoita vaihdettiin uusiin?



Jan-Peter vs. Wouter


Eilen illalla RTL-kanavalla näytettiin ainoa pääministerin ja oppositiojohtajan välinen suora vaalidebatti. Studio oli valaistu kuin jokin kisailustudio, ja yleisö huusi, hihkui ja hurrasi. Debatin kesto oli jotain tunti, eikä asioihin minusta menty mitenkään syvälle. CDA-puolueen istuva pääministeri Jan-Peter Balkenende oli oma kaamean tylsä ja puiseva itsensä, ja PvdA:n Wouter Bos veikin voiton kotiin.

Bos syytti Balkieta siitä, että nykyinen hallitus on vaatinut jatkuvia uhrauksia vähäosaisilta samalla, kun korkein tuloluokka on saanut helpotuksia. Balkie yritti kiemurrella, ja Bos iski: nimeä kolme toimenpidettä, jotka ovat vaatineet uhrauksia myös hyvätuloisilta. Balkenende jäi sanattomaksi ja sai lopulta soperrettua, että maksavathan hyvätuloiset euromääräisesti enemmän veroja.

Minua kiinnosti eniten jonkinlainen debatti "terrorin vastaisesta sodasta" ja Hollannin joukoista Irakissa, mutta mitään sellaista ei oikeastaan käyty. Bos otti esiin kansainvälisen oikeuden ja sopimukset, mutta hyvin pian aiheesta siirryttiin seuraavaan. Muutenkin debatti oli varsin kiireinen ja pintapuolinen. Vaikka taitaahan se niin olla, että nämä one-on-one -mätöt on lähinnä tarkoitettu lijsttrekkerien eli ääniharavien välisiksi missikisoiksi. Sellaisessakin kisassa Bos kyllä voittaa mennen tullen.



Vasemmalla Wouter Bos, oikella Jan-Peter Balkenende. Kuva: Radio Netherlands.

3.11.06

Kansanvaltaa


Postilaatikkoon oli ilmestynyt kaksi äänioikeuslappua. Mitä ihmettä? Saatekirjeestä selvisi, että vaikka kyse onkin 22.11. järjestettävästä äänestyksestä, emme kuitenkaan saa äänestää sen päivän parlamenttivaaleissa. Meillä on kuitenkin äänioikeus samassa yhteydessä järjestettävässä Delftin laajuisessa kansanäänestyksessä, jossa äänestetään ulkoilualue Delftse Houtin asemakaavan muutoksesta. Tällä hetkellä Delftse Houtissa on leirintäalue ja ulkoilualue. Leirintäalue on aidattu, ulkoilualue täysin vapaasti kuljettavissa. Leirintäalueella on tila käynyt ahtaaksi, ja se tahtoo siksi laajentua ulkoilualueelle. Tästä saamme lausua mielipiteemme äänestämällä.

Vaikka ymmärrän, että moninaisille ja erilaisille kansanäänestyksille jotkut naureskelevat, on tämä kuitenkin mielestäni hyvä homma. Muutos vaikuttaa delftläisten elämään, joten on oikein, että delftläiset siitä äänestämällä päättävät. Jotenkin tuntuu, että Helsingissä tuollainen päätös tehtäisiin kabinetissa, ja sitten myöhemmin sanottaisiin valittajille, että olette myöhässä liikenteessä - mitäs ette valittaneet silloin, kun kaavamuutos oli esillä Virasto X:n kellarikerroksen kopiokoneen takana olevan huoneen sivukomerossa.

Kävimme valokuvakerhon 30-vuotisjuhlanäyttelyn avajaisissa kaupunginkirjastolla. Meneer Norbart piti puheen, jossa kerrottiin, mitä mikäkin maksoi silloin 30 vuotta sitten. Hollantilaiset ilmiselvästi tykkäävät puhua rahasta. Kuvat olivat aika hienoja. Olisi niitä voinut enemmänkin olla.

Supermarketissa oli kissanruokakeräys. Paikallinen löytökissatalo oli aulassa ottamassa vastaan ruokaa ja hiekkaa. Hyvä idea sekin.

Jatkoa edelliseen



Tässä toinen niistä eilisistä paperille vedostamastani dioista. Skanni on kuitenkin tehty alkuperäisestä diasta eikä paperiversiosta, veikkaan, että diaskannerimme on hieman tasoskanneria parempi. Olipahan vanha ja naarmuinen dia. Kuva on otettu Hiittisissä joskus kesällä 2001, jos oikein muistan.

Hitis

2.11.06

Ilfoittelua


Vietimme illan fotokerhomme Klikin pimiössä ilfochromeja tekemässä. Ilfochromethan ovat niitä hienoja, upeita ja kauniita paperivärivedoksia, joita tehdään diakuvista. Katoavaa kansanperinnettä, siis, nykyään kun kuva ei ole dia vaan jpg, ja lopputuote ei ole vedos vaan printti. Ymmärrettävää sinänsä, sillä photoshoppailu ja printtailu on helppoa, ja jos ei halpaa, niin ainakin kohtuuhintaista. (Vaikka täytyy sanoa, että printtimustekasetit ja kunnon fotoprinttipaperi ovat kyllä nekin kamalan kalliita.) Ilfoilu taas on kovin vaivalloista ja kauhean kallista. Yhden kuvan hinnaksi tullee osapuilleen kolme euroa, joten rötväily tuntuu äkkiä kukkarossa. Mutta jälki on kyllä omaa luokkaansa.

Jos yksityiskohtia ja opetusta ilfoilusta haluaa, voi lukea netistä puolisoni joskus vuonna kivi ja kirves kirjoittaman oppaan. H joutui sen tässä itsekin lukemaan; selvästi edellisestä kerrasta on aikaa. Jouduimme nimittäin odottelemaan vuoden ennen kuin tarvitsemamme kemikaalit saapuivat Rotterdamin pro-fotokauppaan.

Tarvitaan kemikaaleja, papereita, suurennuskoje + oheisvempeleet, iso kuvapurkki, pyykkipoikia ja hiustenkuivain. Meininki muistuttaa suuresti mustavalkojen pimiövedostusta, paitsi että punavalon asemasta suurennuskojetta käyttäessä onkin pilkkopimeää. Ymmärrettävistä syistä. Värikuviin tarkoitettu fotopaperi kun tykkäisi kyttyrää punalampustakin.



H suurennuskojeella, etualalla näkyy kuvapurkki ja sen kansiosa.

Kuva siis vedostetaan paperille suunnilleen samalla tavalla kuin mustavalkoiluissa. Lisähankaluutena on vain värisuunnittelu. Suurennuskojeen väripään säätöjä näprätään, kunnes päästään haluttuun lopputulokseen. Kokemus auttaa arvailussa.



Kuva tarkennetaan ja aukko valitaan suht samalla tavalla kuin mustavalkoilussakin.



Kun kuva on vedostettu paperille, tungetaan paperi pilkkopimeydessä kuvapurkkiin. Meidän purkkiin saa tungettua kaksi paperia kerralla. Voi siis tehdä niin, että purkittaa ensimmäisen kuvan, sulkee kannen kunnolla, vedostaa toisen kuvan ja laittaa sen seuraksi. Kun kuvia on purkissa tarpeellinen määrä, aloitetaan kemikaaleilla leikkiminen. Ensin kaadetaan joukkoon juuri oikeanlämpöistä kehitettä. Kun kehite on kaadettu sisään, kipataan purkki kyljelleen ja rullaillaan sitä tietty määrä minuutteja edestakaisin.



Tämä saa kehitteen levittymään tasaisesti. Purkkia pitää myös käännellä rullailun lisäksi toisin päin aika ajoin, jotta tasaisuus taattaisiin. Kehitysajan jälkeen kaadetaan kehitteet talteen ja äkkiä oikeanlämpöistä vettä purkkiin. Taas rullaillaan. Puolen minuutin rullailun jälkeen vesi kaadetaan pois ja valkaisuliuos purkkiin. Rullaillaan. Valkaisuliuoksen jälkeen vielä kiinnite, rullailu, ja vihdoin on valmista. Kuvat otetaan ulos ja huuhdellaan juoksevan veden alla.

Huuhtelun jälkeen kuvat pitää kuivata. Vasta kuivasta kuvasta näkee, onnistuivatko värit, vai menikö homma uusiksi. Kuivauksessa voi käyttää hiustenkuivaajaa:



tai jos ei ole kiire, fotot voi ripustaa pyykkinarulle.



Kuivauksen jälkeen tarkistetaan värit ja tulos muutenkin. Yleensä ekalla ei onnistu.

Helppo homma, vai mitä? Kahden ja puolen tunnin aikana saimme tehtyä kokonaista neljä eri kuvaa.
Ei ihan yhtä nopeaa kuin mustavalkovedostus, ja muutenkin ehkä turhauttavampaa, koska työn tuloksen näkee vasta, kun foto on kehitetty ja kiinnitetty, eli ihan lopussa. Mustavalkovedoksestahan näkee jotain jo kehitysastiassa, koska punalampun voi pitää päällä, ja kuva kehitetään ja kiinnitetään avoastioissa. Kivaa ilfoilu kuitenkin on, ja tulokset onnistuessaan upeita.

1.11.06

Valokuvatorstai 2.11.


Ansa on valmis.



Kuten kuvasta näkyy, on vieläkin opeteltavaa tuon makrotarkennuksen kanssa.



Megapaatti



Hesari tietää kertoa, että maailman suurin konttialus on ensi viikolla tulossa Rotterdamiin. Täytyy käydä katsomassa. On tuo Hesarin julkaisemassa kuvassakin aikamoinen:



Kuva: Lehtikuva/Kate Hunt

Kuulemma täynnä kiinalaisen halpatyövoiman uurastuksen tuloksia.


Hirmuiset myksyt



Meillä oli lukiossa maantiedonope, jolla oli monta eri tapaa kirjoittaa väärin sana 'myrsky'. Yhdessä samassa kalvossa oli muistaakseni hirmumyksyt, hirmumyrkyjen tuhovaikutuket jne. Meillä oli viime yönä varsinainen myksy. Tuulen nopeus oli kai jotain 32 metriä sekunnissa pahimmillaan, ja aika pahalta meno kuulostikin. En saanut unta, koska talo natisi lujaa liitoksissaan, ja katto kolisi ja rytisi. Tuolla yläkerrassa olisi tarvinnut korvatulpat.

Myksy toi mukanaan kylmää ilmaa. Tänään on satanut rakeita muutamaan otteeseen, ja pahimmillaan lämpötila oli vain viisi astetta. Niin kylmää meillä ei viime vuonna ollut keskitalvellakaan kuin aniharvoin. Nyt sentään on noussut kahdeksaanm ja tuulikin on laantunut. Keli on kuitenkin juuri sopiva sisällä istumiseen. Pelasin Civilizationia ja voitin valloittavalla kulttuurillani zulut ja persialaiset. Pakersin jonkin aikaa historiankirjoituksen historian parissa. Luin eteenpäin Robert Fiskin supermielenkiintoista suurteosta The Great War for Civilization - The Conquest of the Middle East. Suunnittelen myös esseiden kirjoittamisen suunnittelun aloittamista.

Nederpolitiikkaan ei kuulu paljon uutta. Pääministeri Balkenende ehdottaa, että koulu alkaisikin jo kolmevuotiaana entisen neljän sijaan. Ensimmäinen vuosi olisi "pakollista leikkimistä", jonka tarkoitus on sosiaalistaa tenavat tulemaan toimeen toistensa kanssa. Kauhean aikaisin täällä pitää alkaa olla osallistuva yhteiskunnan pikku osanen.


Luxusta


Ulkona on syysmyrsky, mutta kotona on kuivaa ja lämmintä. Tein omenapiirakkaa, ja söimme sen kanssa jäätelöä. Istuin pitkään kuumassa kylvyssä lukemassa hyvää kirjaa, ja mies kävi vielä kysymässä, voisiko hän tuoda minulle sinne juotavaa. Kyllä mun kelpaa!