24.11.13

kaze = flunssa

Sana kaze tarkoittaa flunssaa. Valitettavasti sama sana tarkoittaa myös tuulta. En ole ihan varma, onko kanji sama 風 sekä nuhakuumeelle että tuulelle. Ehkä on hyvä, etten ikinä ottanut sitä kanjitatuointia, josta nuorena haaveilin. Olisi tylsää, jos olisi räkätaudin merkki kirjailtuna kroppaan.

Flunssaiset käyttävät pientä naamiota, jotta eivät pärskyisi ympäriinsä ja tartuttaisi muita. Kotiin kun ei oikein voi jäädä potemaan - Japanissa ei tunneta sairaslomia. Pari päivää sitten junassa vieressämme istunut salaryman niisti äänekkäästi töräytellen, ja me ihmettelimme. Niistäminen julkisesti ei ole oikein soveliasta. Eilen H sitten sairastui flunssaan.

Hämmästyttävämpää on ehkä, ettemme ole pahemmin sairastelleet. Stressitaso on ollut korkea, olemme vaihtaneet mannerta, elämänrytmiä ja ruokavaliota, liikume koko ajan ruuhkaisissa julkisissa kulkuvälineissä ja ilmakin on muuttunut kuumasta kylmäksi. Parempi näin. Yksi kaze kyllä selätetään inkiväärillä, valkosipulilla ja chilillä.



23.11.13

oneesan

Tässä jonkin aikaa sitten nuori mies antoi minulle paikkansa junassa. Olin kiitollinen. Hän halusi jatkaa juttua kanssani ja kutsui minua oneesaniksi eli isosiskoksi. En valitettavasti osannut tarpeeksi kieltä; jouduin sanomaan wakarimasen, wakarimasen. Kaveri oli nähdäkseni tyyppi, jolla oli vaikea kommunikoida - jos omassa kehyksesssäni arvailisin, ehkä asperger, ja siksi minua haittasi vielä enemmän, etten osannut kommunikoida järkevästi. Hän yritti parhaansa, minä en osannut paljon mitään.

22.11.13

jitensha = polkupyörä

Ostin tuossa syksyllä alennusmyynnistä polkupyörän. Se olikin melkoinen proseduuri. Vanha fillarini jäi Eurooppaan - se oli oikein hyvä ja vikkelä, mutta auttamattomasti liian pitkä. Jouduin kurottamaan siten, että lopulta kädet puutuivat aina muutaman kilometrin jälkeen. Asiaa ei auttanut, että pyörässä oli suora tanko, joten käsien otteita ei pystynyt kovasti vaihtamaan. Toivon mukaan fillari on sopivampi nykykäyttäjälleen.

Olin kuvitellut, että täältä löytyisi ihan helpolla puolitoistametriselle kohtuuhyvä kippurasarvinen peruspyörä, mutta ilmeisesti olen jokseenkin lyhyt täälläkin. Tarpeeksi matalia kyllä löytyi, mutta yläputki oli aina turhan pitkä. Mamachareja olisi toki ollut valikoimassa. (Mamachari on matala mammapyörä, jossa on kori ostoksia varten ja lastenistuin tenavaa varten, tai kaksi lastenistuinta, joskus sähköakku, usein tosi kirskuvat jarrut, ja fillari painaa ilman ostoksia ja tenaviakin varmaan 25 kiloa. Kunnioituksella katson niitä japanilaisia mamoja, jotka painavat täydessä lastissa olevalla charilla ohitseni pyörätiellä.)

Muutaman epäonnistuneen nettikauppatilauksen (Rakuten näemmä ei useinkaan kerro, josko tuote on oikeasti olemassa, ennen kuin sen on tilannut ja maksanut) jälkeen päädyin käymään läpi Tokion fillarikauppoja. Shinjukun Y's Roadista sitten löytyi se oikea pyörä, edellisvuosien malli Cannondalen naisten Synapsesta. Pyörä on pieni ja lyhyt ja sen osat on mitoitettu pienikätiselle; yletyn hyvin jarrukahvoihin, vaihtaminen onnistuu kevyesti, eivätkä kädet enää puudu. Ajaminen on yhtä juhlaa! Pyörän rekisteröintikin onnistui samassa liikkeessä. Mikä on ihan hyvä, sillä pari viikkoa sitten minulta jo kysyttiin rekisteritarraa Juurin-puistossa.

Täältä Tokion pohjoispuolelta pääsee Arakawan jokivartta pitkin pyörätietä koko matkan Tokionlahdelle ja vaikka Disneylandiin. 37 kilometriä suuntaansa. Sitä emme ole vielä ajaneet, mutta 50 kilsan lenkki on jo tehty. Muuten olen käyttänyt pyörää kotiseutuun tutustumiseen; sillä on helppo käydä eksymässä lähiseuduilla. Valitettavasti vain joka paikassa ei ole pyöräteitä, ja liikenne on vähän hankalaa. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen olen jo jotenkuten tottunut, mutta näemmä kaikki pyöräilijät eivät ole. Vastavirtaan fillaroivia kutsutaan "lohiksi", ja he kai ajattelevat, että on turvallisempaa ajaa autoliikennettä vastaan oikealla puolella. Tästä vain aiheutuu se, että kun vaikkapa minä ajan autojen vasemmalla puolella liikenteen mukaisesti, tulee fillareilla turhia kohtaamisia, ja toisen täytyy väistää autojen sekaan.

Ihmettelinkin, että onnettomuuksia ei kuitenkaan näytä tapahtuvan, kunnes tällä viikolla nähtiin kaksi kolaria; toisessa osapuolena skootteri ja mamachari, toisessa auto ja fillari. Onneksi pahempia vammoja ei näyttänyt tulleen kummassakaan tapauksessa. Minä olen tähän mennessä säästynyt kolareilta ja jopa pahemmilta kaatumisilta. Koputan puuta.

Trikoita en kyllä osta.


16.11.13

arjen ilmiöitä: sähkö


se kulkee ilmassa eikä maan sisällä. Kuulemma pääministeri aikoo ryhtyä siivoamaan Tokion keskeisten hoodien kaapelihässäkkää pois näkyvistä, jotteivat näyttäisi vuoden 2020 olympiavieraiden silmissä rumilta. Saapa nähdä.

13.11.13

arjen ilmiöitä: automaatit


Yön ainoa valopilkku ei ole taksin katolla, vaan katujen varsilla ja ihan joka paikassa; juoma-automaatit. Kesällä ostin niistä kylmää teetä (vihreää tai oolongia, makeuttamatta), nyt olen siirtynyt kuumaan kahviin (ällömakeaa, pienessä metallitölkissä). Samasta automaatista saa sekä kylmiä että kuumia juomia. Hinta vaihtelee 90 jenistä 150 jeniin. Huuhaalle tiedoksi, että sitä yhtä automaattia en ole vielä nähnyt.

12.11.13

arjen ilmiöitä: jonotus


Junalaiturille on tarkkaan merkitty eri junanvaunujen pysähtymiskohdat. Matkustajat jonottavat siististi oven kohdalla ja antavat poistujien ohittaa ensin. Jos on ruuhka-aika, jono kiemurtelee lenkkejä täpötäydellä laiturilla.