31.3.09

Puuh


Blogi ei ole tauolla, mutta täällä Berliinissä on niin sairas kiire, etten ehdi edes ajatella, saati blogata. Meitä pidetään todellisella työleirillä; aamuherätys klo 7, aamiainen, aamutyöryhmä 9-10, työtä 10-16, kuvaeditointia 16-17:30, ruokatauko, iltatyöryhmä 19-22:15. Ei tässä pahemmin ehdi Berliinistä nauttia.


Kerron enemmän koko rääkistä sitten kun se on ohi.

28.3.09

Newrozzzz


Geeniblogausta jatkan toivottavasti huomenna tai sitten viikon päästä, kun olen palannut Berliinistä. Nyt jo on löytynyt kaksi kaukaista sukulaista, kumpikin USA:sta. Ryhdytään ehtiessämme vertaamaan sukupuita.


Tänään Delftissä tanssittiin taas uutta vuotta eli Newrozia.





Keskellä väkijoukkoa oli hankala fotata, mutta tuli sieltä jotain kuvia otettua. Ja lisäksi video, jonka voi katsoa youtubesta. Kännykällä otettu, älkää odottako laatua...


Törmäsin juhlijoiden seassa kaveriini A:han, jonka jotkut ehkä muistavatkin. Riina ja Täti O ovat hänet nähneet. A on se Irakin kurdi, joka pakeni Eurooppaan jalkaisin ja eli maan alla kahdeksan vuotta, kun hänen turvapaikka-anomuksensa hylättiin. Rakennusinsinööri A teki duunia pimeästi pesemällä astioita Delftin ravintoloissa ja pelkäsi aina jäävänsä kiinni. Hän ei uskaltanut edes ajaa pyörällä; jos vaikka takavalo sammuisi ja poliisi pysäyttäisi, ei hänellä olisi ollut papereita joita näyttää.


Jonkin aikaa sitten osa maan alla eläneistä maahanmuuttajista sai "armahduksen" ja paperit. A kuului näihin onnekkaisiin. Tänään kyselin kuulumisia, ja A:n naama loisti. Hän sai heti paperit hankittuaan oman alan töitä. Hetken päästä hän muutti jo "viralliseen, lailliseen" asuntoon - kuulemma kiva iso ja valoisa koti, voittaa sen edellisen huoneen baarin yläkerrassa - ja hakeutui Delftin teknilliseen korkeakouluun jatko-opiskelemaan. Nyt on kuulemma kiirettä, mutta elämä mukavaa, kun voi tehdä mielekästä työtä, opiskella, ja elää avoimesti. Hollantia A puhuu nykyään erinomaisesti, paljon paremmin kuin minä.

Ancestry Painting


Sain vihdoin tuloksia geenitestaajilta. Niissä on vielä paljon tutkailtavaa ja opiskeltavaa, mutta tässä nyt esimakua. Kuva esittää kromosomieni sukuperimää. Sininen on eurooppalaista, oranssi ... aasialaista. Kun viiva on koko paksuudeltaan samanlevyinen, on perimä kummaltakin vanhemmalta samaa. Kun viiva on kahta eri väriä, on perimä toiselta vanhemmalta eri. Toisella vanhemmistani on siis aasialainen esi-isä jossain (mahdollisesti noin kuuden sukupolven päässä eli 1800-luvulla, jos tätä nyt oikein tulkitsen). Hämmentävä spektaakkeli.


27.3.09

Jei!


Seuraa räävitöntä arvosanoilla brassailua; Ftecistä ja KFB:stä 8,5. (Joo, ei tällä numerolla välttämättä Suomessa olisi juhlittu, mutta täällä se on aika kova sana.)


Fleur ja Roos olivat illalla koulun jälkeen (pääsimme kaikki vasta 19:15) meillä pizzaa laittamassa ja syömässä. Oli mukavaa.


Huomenna voin nukkua pitkään.

25.3.09

Normielämää


H:n tänkertainen kotivierailu on loppumaisillaan ja palaan kohta mukavammasta arjesta ikävämpään arkeen. Onneksi on tässä kaikkea ohjelmaa, huomenna tulevat hollantilaiset tytöt laittamaan pizzaa ja sunnuntaina lähden sitten Leidenin kautta sinne Berliiniin.


Eilen harmitti ja menin sitten extemporena Lauralle juomaan kahvia. Ystävän juttuseura piristi, ja sekin, että Lauran pieni ihminen kävi yllättäen halaamassa minua kun siinä kaffepöydässä istuin. Menin ihan sanattomaksi.


Tänään käytiin polkemassa fillarilla vastatuuleen ja moikkaamassa Marloesia. Lisäksi olen tehnyt duunia (huomenna ne Ftec ja KFB -arvostelut) ja tapellut vakuutusyhtiön kanssa. Perjantaina pitäisi pistää postiin Taideteollisen ennakkotehtävät.

23.3.09

Väliarvosteluja ja Berlijn, Berlijn


Meille tuli syksyllä ns. "werkschouw", jonka ideana on, että ison studion pöydille läväytetään kaikki duunit oppiaineittain ja siellä saavat sitten opettajat & oppilaat palloilla vapaasti töitä katsomassa. Tämän piti korvata lukukauden keskellä olevat "individuele beoordelingit" eli aineiden yksittäisarvostelut.


Kuten tuolloin jo arvasin, kävi niin, että opettajat halusivat pitää kynsin hampain yksittäisarvosteluistakin kiinni, joten nyt meillä on sekä ne että se werkschouw. Yksi pala lisää stressiä vain.


No, tänään oli autonomisen (eli taide-) valokuvauksen ja dokumentäärisen valokuvauksen arviointi. Taiteessa olin oikein hyvä, dokussa ihan hyvä. Torstaina vielä kunst- en fotografiegeschiedenis en -beschouwing (taidehistoria, taideteoria) ja foto techniek. Werkschouw on sitten 7.4. palattuamme Berliinistä. Tämän viikon loputtua kasassa pitäisi olla 110 opintopistettä.


Niin, Berliini! Viisi päivää fotaamassa isossa kaupungissa. Aiheet annetaan junassa matkalla Saksaan, scouttaamiset ja kuvaamiset ja kirjoittamiset ja käsittelyt on hoidettava itse, artikkeli valmis viikon lopulla. Meillä on varattuna kokonainen retkeilymaja Prentzlauer Bergin kaupunginosassa. Veikkaisin, että uni tulee jäämään vähäiseksi ja reissu muodostumaan rankaksi, mutta hauskaksi.


Kommenttilaatikkoon ottaisin mielelläni vastaan kaikenlaisia Berliini-vinkkejä. Spostitse olen jo jotain saanut (kiitos, Matti S.), mutta aina kelpaa lisää. Lähtö on ensi maanantaina.

22.3.09

Minne kirjoittaisin ja kuvaisin, jos voisin


Meidän piti joskus miettiä, että mikä se oma unelmatyöpaikkamme mahdollisina kuvajournalisteina tai muutenvaanjournalisteina olisi. Aika moni porukasta halusi vapaaksi taiteilijaksi, joka julkaisee kirjan silloin, toisen tällöin ja pitää näyttelyitä keskustojen gallerioissa. Minä mietin asiaa ja havaitsin, että haaveeni olisi päästä Hesarin Kuukausiliitteeseen.


Jos ajattelen niitä lehtiartikkeleita, jotka ovat jääneet mieleeni vuosiksi, ne ovat kaikki olleet Kuukausiliitteessä. Se juttu, jossa toimittaja matkasi rahtilaivalla Amerikkaan! Se, jossa haastateltiin raggarinuorisoa (okei okei, se tehtiin Putkinotkossa, joten totta kai se jäi mieleen, vaikka jutusta on kohta 18 vuotta). Ja kaikkein eniten se minua sisimpää myöten järkyttänyt artikkeli vuodelta 2000, juttu Maunulan muumiosta. Sen jutun luettuani en ajatellut mitään muuta vähään aikaan, vaikka koetin aktiivisesti lokeroida sen pois mielen etualalta. Asia kun oli niin, että aina kun artikkelin viimeinen kappale ja sen viimeinen lause tuli mieleeni, minua alkoi välittömästi itkettää, vaikka olisin ollut ruuhkabussissa tai töissä. (Pätee muuten näemmä yhä.)


Kuukausiliite voitti näemmä Bonnierin palkinnon viimekeväisellä artikkelillaan, joka käsitteli toimittajan vanhan isän kuolemaa. Sekin juttu on epäilemättä hieno ja vaikuttava. Itse en pystynyt viime keväänä lukemaan sitä muutamaa lausetta pidemmälle. Minulla on se säästössä. Ehkä joskus voin sen lukea, mutta ei nyt eikä edes kohta.


Hyvän tekstin lisäksi Kuukausiliitteessä on erinomaisia kuvia. Teksti ja kuvat pelaavat yhteen. Katsokaa nyt vaikka tätä maaliskuun numeron juttua Nebraskasta. Komeaa jälkeä.


No, oma urani Sanomalla tuskin lähiaikoina urkenee - eivät kutsuneet edes haastatteluun kesäkuvaajan hommaa haettuani. Mutta ainahan sitä voi haaveilla.

21.3.09

Tuulikki Pietilä


Vad är det för en sång, frågade mumintrollet.



Det är en sång om mig själv, svarade någon ur gropen. En sång om Too-ticki som har byggt en snölykta, men refrängen handlar om helt andra saker.


Jag förstår, sa mumintrollet och satte sig i snön.


Det gör du inte, sa Too-ticki vänligt och stack upp så mycket att hon visade sin röd- och vitrandiga tröja. För refrängen handlar just om sånt som man inte förstår. Just nu tänker jag på norrsken. Man vet inte om det finns eller bara syns. Allting är mycket osäkert, och det är just det som lugnar mig.


- Trollvinter (Tove Jansson)

20.3.09

Kevätpäiväntasaus


Tänään olivat yö ja päivä samanpituiset koko pallolla. Kevät on kai sitten virallisesti täällä. Auringonpaiste ja kirkkaat, kylmät yöt jatkuvat. Hyvä niin, huomenna on taas loistava sauma bongata International Space Station, kun se huristaa ylitsemme klo 20:20 maissa ja loistaa kirkkaudella -2.4.


Pidin koulussa esitelmän paparazzeista. Suomessa opiskellessa esitelmät olivat nopeita ja hermostuneita tilaisuuksia. Oliko kysymyksiä -heittoon ei koskaan saanut mitään vastausta. Täällä 15 minuutin esitelmä kestääkin puoli tuntia, kun kaikilla on niin kovasti sanottavaa joka väliin. Maar... Ik ben niet met je eens.. Volgens mij.. Het is toch zo dat.. Misschien wel, maar.. Mijn opinie is dat.. Dat geloof ik niet.. Waarom zou het zo zijn.. Maar wat is jou bedoeling...


Oikeastaan mukavampaa näin.


H tuli hakemaan minut fototekniikan tunnilta ja ilahdutti Fleurin, joka hyväsydämisenä ihmisenä vilpittömästi onnellistui puolestani, kun minulla on viimein mies taas käymässä kotona. Kävimme Wah Nam Hong Supermarketissa ostamassa peruselintarvikkeita ja illalla vielä etsimässä H:lle juoksulenkkarit ja minulle Adobe Flashin oppikirjan.


Illalla huolestuin eräästä paikallisesta hollantilaisesta kaveristani, jonka exä uhkailee häntä. Lupasin toimia tukena tarvittaessa. Ei minusta taitaisi kovasti käytännön apua tässä tilanteessa olla, mutta ehkä ulkopuoliselle - joka ei todellakaan tunne toista osapuolta - voi olla helpompi tilannetta vuodattaa.


Huomenna voisi pitää muutaman tunnin ihan vapaata. Maanantaina foto autonoomin ja foto documentairin väliarvostelut, joten sunnuntaiksi riittää ihan tarpeeksi hommia. Opettajat ovat viime aikoina suhtautuneet minuun hyvin kannustavasti ja varovasti ja kaappaavat minua koko ajan kainaloon; aika muutos entisestä. Mitähän siellä opettajankokouksessa oikein on minusta puhuttu.

18.3.09

Tänään


Tänään on isän syntymäpäivä - onnea ja luehan sähköpostisi..


Illalla H tulee kotiin pitkästä aikaa. Elämänlaatuni paranee siis huomattavasti taas noin viikon ajaksi.


Minulla on töitä.


Pitäisi editoida vielä muutama feikkipaparazzikuva. Tässä yksi, jonka teimme Cocon ja Raoulin kanssa eilen:



Coco on aika uskottava julkkishahmo, eikö? Hymy


Pitäisi myös nyhjäistä täysin tyhjästä Interactieve Median tehtävä, jonka deadline on huomenna.


Pitäisi valmistella huomenna tehtävää Ftechin imitaatiokuvaa.


Pitäisi tehdä oma osuus perjantain esitelmästä valmiiksi.


Pitäisi käydä ostamassa printteriin mustetta.


Pitäisi tehdä valinta kuurokuvista.


Pitäisi tehdä yksi foto autonoomin kuva uusiksi ja printata ne kaikki maanantain arvostelua varten.


Pitäisi ehtiä viettää vähän vapaa-aikaa.

17.3.09

Turistina


Sunnuntaina heräsin liian lyhyiden yöunien jälkeen juomaan kannullisen kahvia. Yhdentoista kieppeillä poistuin hotellista ja tapasin J:n, joka ajeli 's Hertogenboschista turismiseurakseni. Harhailimme ympäri hyvin tyhjää ja hiljaista Arnhemia. Kaupunki oli siis tosiaan kuin hollantilainen kaupunki sunnuntaina pahimmillaan; kaikki liikkeet, kahvilat ja ravintolat kiinni, ihmisiä ei näy missään, sateen uhka leijuu ilmassa.


Löysimme Airborne Pleinin ja sen kuuluisan sillan. Silta näytti siltä kuin kuvissakin, ja Reinin virtaus oli vilkas. Rannalla joku mies oli leiriytynyt polttamaan roskia tai tiesmitä, emme menneet lähelle ihmettelemään. Joku eksynyt merimetso haahuili joen varrella. Sillan vieressä oli infopiste, jossa kerrottiin operaatio Market Gardenista ja havainnollistettiin hommaa hienoilla grafiikoilla. Niissä hakaristipallot saartoivat yhä uudelleen britti- ja puolalaispallot, puolalaispallot yrittivät joen yli veneillä, taivaalta putosi lisää brittipalloja saarrettavaksi jne.


Arnhemissa harhailu jatkui. Missään ei yhä ollut ketään. Päädyimme lounaalle Musis Sancrumiin, missä olin edellisiltana ollut niissä kuurobileissä. Sitten päätimme lähteä tutustumaan Nijmegeniin - ehkä sieltä löytyisi viihtyisämpää meininkiä turisteille?


Kyllä sieltä löytyikin. Nijmegen oli ihan hämmästyttävän eloisa ja kiva ja kaunis. Siellä oli jopa - kuvitelkaa, Hollannissa! - pinnanmuotoja ja mäkiä! Parituhatvuotias mukava kaupunki, kivoja pubeja, terasseja, kauppoja. Kaupat olivat toki kiinni ja terasseilla olisi ollut liian kylmä. Mutta ei se mitään, kaupungilla harhailu oli silti hauskaa. Kirjaimellisesti harhailu, kompassista ja GPS:stä huolimatta kävelimme minuuttikaupalla väärään suuntaan autoa etsiessämme... enkä tällä kertaa ollut sitten minä navigoimassa.


Nijmegenistä suuntasimme Uden-nimiseen pikkukylään, jossa Erja Lyytisen keikka piti alkaa joskus kuuden jälkeen. Laskimme ehtivämme sinne noin seitsemäksi, ja oletus oli, että "eihän mikään bändi aloita siihen aikaan kun keikan ilmoitettu aika on." Udenissa klubi löytyi hetken ihmettelyn jälkeen. Meidän lisäksemme paikalla oli kokonaista 23 katsojaa + bändi. Luulimme jo tulleemme juuri ajoissa, kun yhtye ja Erja kipusivat soittamaan, mutta muutaman biisin päästä koittikin jo viimeinen kappale ja tajusimme missanneemme koko keikan ensimmäisen setin. No... seuraavalla kerralla osaa sitten mennä sunnuntaikeikalle ajoissa.


Erja oli kuitenkin hyvä, vaikka kaikki se varsinainen bluesmättö jäikin nyt kuulematta. Kehaisin keikkaa hälle hyväksi, ja hän tuli juttelemaan, kun tajusi minut suomalaiseksi. J yritti vieressä näyttää hollantilaiselta ettei olisi joutunut tilanteeseen mukaan - pelkäsi kai että seuraavaksi kärkyn Erjalta nimmaria tai jotain muuta noloa.


Paikka, Razzoo, oli jonkinlainen New Orleans -tyylinen klubi, kodikas ja vähän turhankin valoisa blueskapakaksi. Ruoka oli cajunia hollantilaisittain. Jäimme vielä syömään ja sitten J:n piti heittää minut Den Boschin asemalle, mutta jostain syystä hän sai päähänsä viedä minut Delftiin asti. Mistä olin kovasti kiitollinen, sillä viikonlopun kuvat olivat vielä käsittelemättä ja niiden piti olla aamulla klo 8:50 valmiit. Ajoimme aika rauhallisia teitä tänne Zuid-Hollandiin - jotenkin yöllä on muuten loistavaa olla automatkalla, varsinkin kun ohitetaan isoja kaupunkeja ja outoja maisemia - ja olin kotona jo ennen puoltayötä. Kuvat käsiteltyäni pääsin "jo" kahden jälkeen nukkumaan.


Oli jotenkin älyttömän hauskaa olla pitkästä aikaa turistina Hollannissa. En ole ehtinyt / jaksanut pitkään aikaan käydä tutustumassa mihinkään uusiin paikkoihin. Nijmegen viehätti, ja oli se Arnhemkin sen verran mukava, että varmaan se vilkkaampana päivänä olisi viihdyttänyt pidempään. Olin tosin sen verran väsynyt, että meininki oli aikamoista haahuilua sekä juttujen että kulkemisen osalta. Sellaista se ny joskus on.


En oikein ottanut turistipäivänä kuvia - oli kai tullut kuvattua ihan tarpeeksi edellisenä päivänä - ja nekin vähät jotka otin, ovat niin tyypillisiä turistikuvia etten jaksa niitä edes mihinkään ladata. Tällaista tää on, nyt kun kuvaa opiskeluikseen / työkseen, ei meinaa jaksaa vapaa-ajalla kuvata ollenkaan.


Edit: Pari lisäjuttua, jotka unohdin tajunnanvirrasta. J:n vuokra-autossa oli rikkinäinen ikkuna (raggarit!) ja tomtom, joka puhui John Cleesen äänellä. “In 800m, or what I used to call ½ a mile but now we have to call 800m because of that little bastard Napoleon, turn left….”.

16.3.09

Sencity


Palasin viime yönä reissultani itäiseen Hollantiin. Blogaan tämän kahdessa osassa; ensin lauantain fotausosuus ja sitten sunnuntain turismi/road trip...


Junailin itseni lauantaipäivänä Arnhemiin kuvaamaan parissa tapahtumassa. Ensimmäinen oli Liever Sportiever -nimisen kuurojen urheiluyhdistyksen lentopalloturnaus. Turnaus pidettiin jossain Arnhemin lähiössä, jonka nimi ei oikein selvinnyt minulle koko aikana. Johdinauto vei lähelle ja paikalle löysin lopulta kahden viittomakielen tulkin avustuksella.


Tulkki olisikin ollut koko ajan tarpeen. Kuulevat olivat lauantain tapahtumissa harvassa. Olin tulostanut valmiiksi lappuja, joissa luki hollanninnos suunnilleen seuraavasta: "Hei! Olen Tuuli, suomalainen valokuvausopiskelija Den Haagin taideakatemiasta. Teen fotosarjaa kuurojen kulttuurista. Valitettavasti en ymmärrä viittomakieltä. Puhun hyvin englantia ja vähän hollantia." Lapuista olikin tosiaan hyötyä. Päätin opiskella viittomakieltä, kunhan vain ehdin ja asetun paikoilleni johonkin maahan.



Turnaus oli selvästikin ilonpitoa, ei hampaat irvessä kamppailua. Jokainen joukkue oli sekajoukkue - siis miehiä ja naisia - ja pelaajat kaikenkokoisia ja -tasoisia. Tuomarit viittoivat innokkaasti. Erien päättyessä summerin sijaan välkkyi vilkkuvalo.



Pelaajien ja kannustusjoukkojen lisäksi paikalla oli kuuroja tapaamassa toisiaan ja vaihtamassa kuulumisia. Oli mielenkiintoista seurata, miten ihmiset isossa tilassa asettautuivat - käänsivätkö vartalonsa kohti vain yhtä keskustelukumppania vai pyrkivätkö viittomaan isolle joukolle, keskustelivatko lähellä olevan kanssa vai "huusivatko" korostetuin liikkein toiselle puolelle huonetta.



Turnauksen päätyttyä palasin ihastuttavaan pieneen hotellihuoneeseeni, jossa oli vinkeät tapetit. Hotelli oli aivan keskustassa sijaitseva yhden miehen yritys - sama mies toimi respana, aamiaiskokkina, siivoajana ja yövahtina - jonka huoneet olivat siistejä ja viihtyisiä. Wifikin olisi ollut, mutta joku oli asettanut siihen hankalan WPA-salasanan, jota kukaan ei enää muistanut..



Purin päivän kuvat muistikortilta koneelle ja lepäsin muutaman tunnin. Televisio näytti Saksan puolelta mäkihyppyä. Hotellin baarissa kolme vankkaa, kaljua miestä katsoi joukkuekisaa ja kommentoi saksaksi kovaan ääneen. Heidän matkalaukuissaan luki Militärpolizei.


Illalla oli vuorossa kuurojen ja kuulevien Sencity-bileet. Kyse on kiertävästä tapahtumasta, jossa dj:t, vj:t (video jockeyt), aj:t (aroma jockeyt), bändit, viittomatanssijat, viittomaräppärit, breakkaajat ynnä muut kohtaavat ja luovat yhdessä joka aistille jotain. Kuulevat olivat näissä juhlissa selvästi vähemmistössä, vaikka paikalla olikin soittamassa Kraak & Smaak ja huippudj 100% Isis.


Sivumennen sanoen on muuten erinomaisen tärkeä ja hyödyllinen kokemus jokaiselle erikoisominaisuudettomalle ja vammattomalle perushenkilölle viettää aikaa tilanteessa, jossa on itse vähemmistössä. Jossa kommunikointi ja meininki tapahtuu ihan eri ehdoilla, eikä mun omilla. Opin lauantain aikana nopeasti viittoman "jammer" eli suunnilleen "onpa sääli", joka viitottiin minulle useasti, kun kävi ilmi että olen ihan kielipuoli enkä osaa viittoa.



Tämän kaverin t-paidassa lukee Mijn vriendin zegt dat ik nooit luister ... of zoiets. Eli Tyttöystäväni sanoo etten koskaan kuuntele ... tai jotain sinnepäin.


Tanssilattia värähteli bändien ja tiskijukkien soittaessa musiikin tahtiin. Huomasin, että viittominen ja tanssiminen sujuu selvästi monelta hyvin yhtaikaa. En toki aina ollut varma siitä, mikä kuului tanssiliikkeisiin ja mikä keskusteluun.



Kuvasin muutaman tunnin ajan juhlivia ihmisiä ja koetin pysytellä samaan aikaan menossa mukana ja skarppina valmiina kuvaamaan. Viittomatanssijat ja lauluja tulkkaavat viittomalaulajat tekivät valtavan vaikutuksen. Ymmärrän nyt, mitä Helsingissä eräs viittomakielen tulkki minulle kertoi; kieli on niin ilmaisuvoimainen, että sen käyttäjistä tulee hyviä näyttelijöitä.



Sain tarpeeksi kuvia ja palasin hotellille nukkumaan joskus kolmen jälkeen aamulla. Nämä tässä jutussa olevat kuvat eivät todennäköisesti kuulu koko settiin - aloitin fotosarjan tekemisen mustavalkona, ja nyt vaikuttaa siltä, että joudun ehkä pitämään päätöksestäni kiinni - mutta pidän niistä silti.


Seuraavassa osassa sitten turismia Arnhemissa ja Nijmegenissä, puoliksi missattu Erja Lyytinen Udenissa ja yöllinen road trip Delftiin.

13.3.09

Kevätkevätkevätkevätkevät!


Pitää hehkuttaa kevättä! Fillaroin vuoden ekan pidemmän lenkin (kohtuullisilla sykkeillä) ja näin krookuksia, leskenlehtiä, lampaita ja kevään muuttolintuja. Meidän mittarimme näytti tänään 13 astetta.


Tänään sattuma nauratti. Junassa Haagista Delftiin on usein sellainen junasoittaja. Kaveri siis kulkee junanosastosta toiseen ja soittaa vähän kitaraa ja sitten kerää kolehtia lakki kädessä. Minä yleensä annan taskustani muutaman kolikon (ja kerran annoin kassista oluen, kun ei ollut kolikoita, minkä johdosta hän kyllä muistaa minut). Nyt tyyppi ilmaantui taas vaunuun ja soitti Knockin' On Heaven's Dooria. Ihan kettuillakseni kysyin että "mikset soita samalta levyltä jotain muuta, vaikka Billyä?"


(Kukaan ei yleensä tiedä, mistä tuo Knockin' On Heaven's Door on kotoisin. Kyseinen biisi on tehty länkkärin Pat Garrett & Billy the Kid soundtrackille. Leffassa Bob Dylan teki musiikin lisäksi omituisen roolin Alias-nimisenä hahmona. Pääosassa oli Kris Kristoffersson, jonka musiikkia ei elokuvassa kuitenkaan kuulla yhtään.)


Junasoittajakaveri vastasi, ei niin yllättäen, että "en minä sitä osaa, sun pitää kuunnella se laulu jossain muualla".


Junasta poistuttuani menin paikalliseen elektroniikkaliikkeeseen ostamaan printtipaperia. Liikkeessä joku asiakas halusi testata iPod-kaiuttimia ja pyysi myyjää laittamaan jonkun biisin randomilla iPodistaan soimaan. Kaiuttimista alkoi kuulua Billy levyltä Pat Garrett & Billy the Kid.


Universumi pilailee kustannuksellani, I swear it.

12.3.09

Viikonloppu


Varhainen viikonloppu alkoi. Lauantaina lähden Arnhemiin kuvaamaan kuurojen lentopalloturnausta ja illalla Sencity-bileitä. Takaisin tulen sunnuntaina, toivottavasti kameran muistikortti täynnä. Otin sitten keskustassa sijaitsevasta pienestä halvasta hotellista huoneen - en todellakaan jaksa lähteä aamuyöstä sompailemaan asemalle ja odottamaan aamujunaa - joten sunnuntain vietän turistina Arnhemissa. En ole hyvin pitkään aikaan käynyt tutustumassa uuteen hollantilaiseen kaupunkiin. Tarkoitus on käydä katsomassa ainakin "A Bridge Too Far" - Operaatio Market Gardenin kuuluisa silta.


Vähän kyllä harmittaa että Arnhemin keikka on juuri tänä lauantaina. Kuulin äsken, että lauantai-iltana Bredassa esiintyisi Erja Lyytinen. Sinne olisin mennyt mielelläni, oikein mielelläni.


Ennen kaikkea reissaamista pitäisi vielä saada huomenna jotain hyödyllistä aikaiseksi. Jos vaikka vähän saisi fototekniikan tehtäviä eteenpäin, tai interaktiivisen median liikkuvaa kuvaa.


Edit: Change of plans! Erja vie blueskitaransa näemmä Bredan jälkeen Udeniin, jonne pääsen sunnuntaina katsomaan. Kaksi keikkaa peräkkäisinä iltoina, (Sencityssäkin soittaa Kraak & Smaak), mitenhän tää vanha jaksaa?

11.3.09

Kevät


Delftissä on tänään ihan keväinen fiilis. Takapihan puuhun on tullut se vihreä papukaijapariskunta takaisin, aurinko paistaa, ja krookukset kurottelevat jo maasta. Väittävät, että kevät on tänä vuonna kuusi viikkoa myöhässä - kyllä minä muistan parin vuoden takaa erittäin lämpimän maaliskuun, ja nyt ollaan juuri ja juuri 10 asteessa - mutta Suomen jälkeen tämäkin tuntuu ihan luxulta.


Olen menossa lauantaina Arnhemiin kuurojen ja kuulevien yhteisiin kemuihin kuvaamaan. Bileet loppuvat niin myöhään, etten todennäköisesti pääse enää yöksi takaisin läntiseen Hollantiin, ja nyt mietinkin, pitäisikö mennä ihan hostelliin tai hotelliin nukkumaan. Ei oikein huvittaisi joutua tilanteeseen, jossa nuokun kameralaukkuni päällä aamuyöllä jollain rautatieasemalla aamujunaa odottaen. Olen omasta mielestäni sellaiseen liian vanha.


Ensi yönä pitäisi olla sukkulalähtö, mutta en nyt tiedä, jaksanko valvoa. Huomenna on kouluaamu ja eilisilta meni vähän pitkäksi kun juoruttiin taas Lauran kanssa ja jäin yöllä vielä harhailemaan nettiin.

10.3.09

8.3.09

Brain, brain! What is a brain?



Tällaisia omakuvia saa vain lääkäriavusteisesti.


(Leuan alue näyttää aika vääristyneeltä, MRI-laite hämääntyi kaikesta siellä asuvasta metallista...)

7.3.09

Menomatka


Blogaanpa nyt menomatkani Suomeen, koska se oli tavallaan muistamisen arvoinen. Eli 21.2.2009.


Heräsin rappukäytävästä kuuluvaan kolinaan ja kopinaan. Omaan oveemmekin kopsahti jotain. En jaksanut nousta ylös; vilkaisin, että kello on 5, ja vielä on 45 minuuttia aikaa torkkua. Kellon herätettyä klo 5:45 kömmin alakertaan keittämään kahvia. Jostain kuului kovaäänistä kuorsausta, ja ihmettelin, että ei se naapuri ennen sentään noin lujaa ole kuorsannut. Alakerrasta on ennen kuulunut ääntä lähinnä naapurin laulaessa tai katsoessa leffoja.


Lähdin kaffen jälkeen kentälle ja olin kompastua rappukäytävässä lojuvaan alakerran Gerardiin. Iso mies oli sammunut puoliksi portaikkoon, puoliksi ovemme eteen. Näin sitten ensimmäisen kerran sammuneen hollantilaisen, ja se nyt sitten sattui olemaan alakerran aina niin korrekti naapurimme. Yritin ravistella häntä hereille, jotta pääsisin ohi: "ik moet naar de luchthaven.." mutta eipä onnistunut. Kiipesin sitten laukkuineni Gerardin yli.


Ehdin junaan, joka oli aika tyhjä. Jossain Haagin kohdalla kiinnitin huomiota samassa vaunussa sermin takana meneillään olevaan kalabaliikkiin. Sermin takaa kuului äänekästä puhinaa. Uteliaana kurkistin, ja siellä iso, raskaana oleva nainen puuskutti rytmikkäästi, ja mies kannusti vieressä. Minut huomattuaan mies selvitti iloisena että heillepä tulee nyt vauva! "In de train?" kysyin hämmästyneenä. Ei, ovat menossa Leidenin sairaalaan, ja kunnon hollantilaisina junalla...


Schipholissa jouduin erikoisturvatarkastukseen. Jostain syystä piippasin aina portista kulkiessani, ja päättivät sitten laittaa minut strippaamaan. Eräs aikaa sitten tuntemani kansanedustaja ohitti minut mennessäni koppiin riisumaan, ja vilkutti ohimennessään.


Lentokone oli täynnä. Normaalisti lennän Finnairilla, mutta tällä kertaa olin ottanut KLM:n liput, koska Finskillä oli lakonuhka päällä. KLM:n 737 oli ihan ok, enemmän jalkatilaa kuin odotin, mutta ei monitoreja. Yleensä lentotaktiikkani on jutella vierustoverin kanssa - keskustelu vie lentopelon aika tehokkaasti - mutta tällä kertaa taktiikka oli huono.


Vieressäni istui nimittäin saudiarabialainen iso, lihava, viiksekäs ja hilsekäs mies, joka oli matkalla Ouluun naimisiin. Mies oli ensimmäistä kertaa Euroopassa ja oli selvästi saanut jostain sellaisen kuvan, että eurooppalaisiin naisiin saa nojailla ja heitä saa yrittää käpälöidä. Paikkani ikkunan vieressä ei auttanut pakosuunnitelman teossa, ja kone oli aivan täynnä. Yritin komentaa tyyppiä pitämään käpälänsä omalla puolellaan. Kaveri mainitsi tulevasta vaimostaan, että "I hope my wife is not very fat". Kävi ilmi, ettei hän ollut koskaan puolisoaan tavannutkaan - joku järjestetty kuvio siis, mutten uteliaisuudestani huolimatta kysynyt lisätietoja, koska en tahtonut jatkaa keskustelua hänen kanssaan.


Helsinki-Vantaalla ryntäsin hakemaan laukun ja suoraan bussiin. Onnekseni Mr. Saudiviiksi ei ehtinyt samaan liikennevälineeseen.

6.3.09

Home, home again


Kotona Delftissä. Aamuvarhaisella lensin. Roos, Marloes & Fleur kävivät jo syömässä täällä, hamsterikin palasi kotiin.

3.3.09

Uninen Krunikassa


Näin viime yönä unia.


1: Olin Starfleetissä ja olimme menossa jonnekin federaation starbaselle. Toivottavasti en ollut punapaitainen, mutta en muista. (Liikaa Star Trekiä viime aikoina.)


2: Törmäsin Dalai Lamaan Akateemisen Kirjakaupan kakkoskerroksessa ja menimme Kaisaniemen puistoon istumaan puun alle ja juttelemaan. Hänen piti tosin sitten lähteä kuuden junalla Turkuun.


Nyt voisi lähteä sinne Akateemiseen oikeasti. Valitettavasti Dalai Lama ei taida olla paikalla.

1.3.09

Ja kuinkas sitten kävikään


Aamulla oli huono olo. Ensin ajattelin, että kyseessä on huonosti nukuttujen öiden ja eilisiltaisten tuplakemujen jälkivaikutus. Sitten alkoivat salamat välähdellä näkökentässä ja pian migreenikipu parkkeerasi itsensä tuttuun paikkaan vasemman silmän taakse. Yritin täsmälääkkeiden puutteessa buranaa, mutta mikään ei enää pysynyt sisällä. Oksensin yli kymmenen kertaa, vesikin tuli ulos saman tien. Valo sattui silmiin. Liikkuminen sattui silmiin.


Lopulta luovutin ja kävin Mehiläisessä hakemassa apua. Sain reseptin, lääkettä ja käskyn käydä neurologilla ensi torstaina. Sekä lääkärintodistuksen, jonka avulla siirsin lentoni tältä päivältä perjantaille (muita vapaita lentoja ei ollut). Olen siis nyt yhä Helsingissä, vaikka minun piti lentää jo kotiin. Aion nukkua, levätä ja lukea kirjastonkirjoja. Sosiaaliseen elämään ei nyt riitä virtaa. Johan sitä tuli tuossa harrastettuakin.