23.8.05

Byrokratiaa


Tanaan tiistaina ollaan sitten yritetty hoitaa kaikenlaisia asioita. Mentiin ensin kaupungintoimistoon rekisteroitymaan, mutta se ei sitten onnistunutkaan. Ensin piti ihmetella, oliko se Suomi EU-maa. Sitten minulle sanottiin, etta en voi anoa oleskelulupaa, kun minulla ei ole oleskeluun mitaan syyta, eli ei ole tyopaikkaa eika opiskelupaikkaa. Meinasin jo hermostua. Kyselin sitten, etta eikos laki sano, etta maassa tyoskentelevien EU-kansalaisten puolisot saavat oleskella. Ensin tati sanoi, etta ei kai, mutta sitten huomasi, etta kylla sittenkin. Vaikuttaa silta, etta taalla sanotaan aina ensin varmuuden vuoksi ei.


Sitten kavi niin, etta saimme ajan syyskuun viidennelle paivalle, mihin mennessa taytyy tayttaa kaiken maailman anomuslappuja ja papereita. Tarvitaan viela vuokrasopimus ja lisaksi H:n tyopaikalta joku selvitys. Emme saaneet edes niita tarroja, jotka liimataan passeihin, ja joista kay ilmi, etta olemme laillisesti taalla. Nekin saadaan kuulemma sitten vasta 5.9., vaikka moni tuttu on sellaiset onnistunut saamaan ihan yhdella kaynnilla. Ja tuo aika on noin pitkan ajan paassa siksi, etta silloin tuo tati, jonka kanssa asioimme, on ehtinyt tulla lomalta pois. Eikos sita sitten voi kukaan muu hoitaa? No ei kai sitten. Sen oleskeluluvan ja hollantilaisen henkkarin saa kuulemma aikaisintaan puolen vuoden paasta...


Huomenna ollaan menossa Haagiin verotoimistoon pyytamaan sofi-numeroita, jotka tarvitaan mm. mun pankkitilin avaamiseen, puhelinliittyman hankkimiseen ja siihen, etta H. saa palkkaa. Paha vain, etta yleensa kai tarvitaan se oleskelutarra jotta saa sen sofi-numeron, ja tarra on tulossa vasta 5.9. Prkl. H:n tyopaikka tarvitsee kaikki paperit ja numerot 10.9. mennessa, jotta han voi saada elo- ja syyskuun palkat. Taalla palkanmaksupaiva on jostain syysta 20. paiva. Tuon lisaksi pitaisi huomenna hoitaa mulle pankkitili ja aktivoida H:n nettipankkitunnukset. Jossain kohtaa pitaisi saada hankittua se koti-internetti. Toivottavasti sen saamiseen ei sentaan tarvita kaiken maailman oleskelutarroja.


Tanaan pitaisi viela siirtaa energia- ja vesisoppari meille ja kysella siita tv-kanavapaketista vuokranantajalta. Seka laittaa postilaatikkoon ja ovelle oikea nimi. Postia onkin sentaan jo perille saapunut.


Tassapa tama talta kertaa. Jatkan juttua joskus, kun taas paasen helpohkosti netin aarelle. Laittakaa kommenttia, jos olette lukemassa, niin tiedan, onko siella joku. :-)

11 kommenttia:

  1. On "joku". Jatka vaan kertomusta, täällä asiat alkavat kuulostaa helpoilta :-)

    VastaaPoista
  2. Täällä ollaan :)



    Tsemppiä vain, eiköhän se byrokratia siitä helpota. Eivät sentään ajaneet pois samantien...

    VastaaPoista
  3. Ville from Mikkeli24/8/05 09:06

    Helou sinne! Jopa minä lueskelen tätä. Vaikka siellä on tuollaista vastoinkäymistä ollutkin, niin pakko sanoa, että nauroin aivan älyttömästi. Ihan siksi, että muistan elävästi, kun Taija tappeli noiden asioiden kanssa. Istuttiin useampikin tunti ties missä =) Enkä tiedä, saiko Taija edes kaikki juttuja ennen kuin vaihto loppui. Oleskeluluvan taisi sentään hoitaa koulu.



    Voisin lyödä vetoa, että Sofi-numero ei helpolla irronnut. Varsinkin, jos eivät usko, että olet EU-maasta. Silloin meille kerrottiin, että sen saattaa saada päivässä, toisille voi mennä kuukausia.



    Nettiliittymästä muistelen, että sen ehtona oli pankkitili, koska ne jotenkin oudosti veloitti suoraan tililtä ne maksut. Mutta kai sielläkin on useampi palveluntarjoaja, vaikka joku nettipelaaja (hollantilainen) haukkuikin hollantilaisen monopolin tuolla saralla.



    Voimaa sinne! Jos ei muuta, niin siltä tummalta puolelta...

    VastaaPoista

  4. Kuulolla ollaan mekin, toivottavasti arki helpottaa. Terveisiä myös Kallelta ja Sasulta:)

    VastaaPoista

  5. Heip, täällä ollaan. Kuulostaa aika hankalalta tuo toiminta, koita kestää! Joko olette saaneet kotia järjestykseen?

    VastaaPoista
  6. Rankkaa taitaa olla mutta siihenhän te olette kai jo tämän kesän mittaan tottuneet...

    Ehkä tämä Suomi ei sittenkään ole niin hankala ja byrokraattinen niin kuin välillä tulee ajateltua, tai ainakaan ainoa sellainen.

    Yrittäkää jaksaa; onneksi on kivat puitteet.

    VastaaPoista
  7. Täällä ollaan, kovasti myötätuntoisena. Kuulostaa rankalta, vaikka kaikkia unettomia öitä, kireitä hermoja, hikeä ja muuttolaatikoita raahatessa aiheutuneita mustelmia ei voi edes kuvitella.



    Byrokratiassa on ilmeisesti ihan eri maailmoja. Minulle soitti toissapäivänä gallup-täti, joka kysyi muun muassa mielipiteitäni KELAsta. Annoin kouluarvosanaksi kuutosen, mutta kansainvälisessä vertailussa arvosana taitaisi olla aika paljon korkeampi. Olen aina ajatellut, että suomalaiset ovat valitettavan virkaintoisia. Ehkä se on sittenkin ainakin osin hyvä juttu, sillä silloin asiat hoituvat ja enimmäkseen ajallaan.



    Tämä voi kuulostaa hiukan oudolta, mutta odotan mielenkiinnolla (svet.) Hollannin-tarinanne seuraavaa osaa. Kaikki vaikuttaa niin intresantilta ja pittoreskilta näin lukijan näkökulmasta. Nyt saa lyödä virtuaalisesti...

    VastaaPoista
  8. hei serkkurakas :)



    vasta nyt lueskellessa muuttopuuhista sun muista olen sisäistänyt sen karun tosiasian, että olette oikeasti seuraavat pari vuotta toisella puolella eurooppaa. tullaan vuorenvarmasti kylään, silti haikeeta kun ei voi soittaa että tullaan helsinkiin, nähtäiskö. tai, että tulkaahan katsomaan eläinkatrasta. no, silti ollaan todella iloisia teidän puolesta, tottakai. ei tuommosta mahdollisuutta vaan jätetä käyttämättä :)



    kämppä kuulosti oikein viihtyisälle. onnea uuteen kotiin! kiitos kiitostelukortista ja uudesta osoitteesta. toivottavasti kotiudutte pian ja viihdytte hyvin, mut ei liian hyvin ehkä kuitenkaan :) ettette jää teille tietymättömille ikiajoiksi X)



    paljon paljon terveisiä henrille. ja kaikilta täältä!!

    VastaaPoista
  9. Täällähän minäkin...

    Hankalalta ja turhauttavalta kuullostaa, mutta kaiken kaikkiaan, voiton puolella taidatte kuitenkin jo olla. Hienoa, että uusi koti on viihtyisä, sillä on kuitenkin tosi paljon merkitystä.



    Tuliko mummon posti perille? Vaan, että voin kertoa hänelle, kun kuitenkin miettii sitä...

    VastaaPoista

  10. Terkkuja Kotkasta sinne. Mekin täällä luetaan mielenkiinnolla Hollannin kuulumisia. :)

    VastaaPoista
  11. Täällä minäkin myötäelän taisteluanne hollantilaisen byrokratian tuulimyllyjä vastaan...



    Kyllä ne asiat siitä järjestyy.



    Mun lempparipaikka olla helpohkosti netin ääressä oli Haagin pääkirjastossa. Ihan kohtuuhintaistakin, muistaakseni.

    VastaaPoista