25.7.06

Suomi



Suomessa oli älyttömän kiva käydä. Olisin voinut olla kauemminkin. Oli upeaa nähdä kallioita ja kiviä, mäntymetsää, saaristoa. Pääsin ongelle ja terassille. Näin kovasti tärkeitä ihmisiä (vaikka jäi heitä kyllä näkemättäkin, esimerkiksi ne itäisemmän Helsingin Tuomiset..) ja tein kesäasioita. Helsinki oli yhä ihana. Mutta jotkit asiat kyllä ahdistivat. Eniten se suomalainen alkoholimentaliteetti. Ehkä mä en vain muista, mutta oliko katukuvassa tosiaan noin paljon aivan kaatokunnossa olevia ihmisiä ennenkin keskellä päivää? Taivaallisen rauhan aukiolla (jota kartoissa Vaasanaukioksi väitetään) ihmiset makasivat sammuneina, ja keskellä aukiota mies pissasi housut kintuissa osin maahan, osin kintuilleen. Känninen nuorimies, jonka hampaat olivat katkenneet, sönkötti minulle kuuden aikaan illalla Mariankadulla. Nuori tyttö makasi asemalaiturilla ja minä pelkäsin, että se kierii kännissä junan alle.

Koko vuoden aikana olen Hollannissa nähnyt yhden hyvin humalaisen ihmisen (jos omia vieraita ei lasketa). Mä en ole enää tottunut tuohon meininkiin. Silti tuntuu siltä, että ei se voinut ennen olla noin hurjaa.

Toinen silmiinpistävä asia oli yksikulttuurisuus ja yksipuolisuus. Sentään vanhempieni kotialueella oli montaa kansallisuutta, eriväriset lapsukaiset leikkivät pihalla suomeksi. Muuten Suomi on vielä kovin sinisilmäinen ja pellavapäinen. Muuttumassa oleva asia, tuo.

Lisäys: Ehdin muuten tavata vähän hemmetin monta kissaa! Tietysti vanhempien "pehmoeläin", hännätön kissani Toope (ensin Reuben, mutta nykyinen nimitys sopii jotenkin paremmin), sitten tädin Nekku, pennut Frodo ja Nimetön, enon hurrja ocicat Vertti, serkun Allu, toisen serkun Tiikeri ja vielä siskon Myy.

5 kommenttia:

  1. Joh, saman olen huomannut kun käy Suomessa - viimeksi vuosi sitten elokuun lopussa. Ajattelin viettää mukavan aurinkoisen perjantaialkuillan Helsingin keskustassa, mutta kello kuuden aikaan Ateneumin kulmalla kusella oleva jakkupukuinen kolmekymppinen nainen oli liikaa. Siis kaikkien niiden arviolta ala-aste-ikäisten humalaisten lasten ja rikkipotkittujen bussikatosten jälkeen - ja pitääkö ihan kaikkien kiroilla ihan koko aika? Fiilis oli oikeasti huojentunut kun pääsi portille istumaan pakettimatkajapanilaisten keskelle.



    Mä olen aivan varma, että ei ollut tällaista kun Suomesta lähdin muutama vuosi sitten.



    Surullista.

    VastaaPoista
  2. Ei Hollantikaan mikään onnela ole. Muutaman kuukauden aikana näin siellä enemmän ties missä huumausaineisa häröileviä ihmisiä kuin eläissäni Suomessa.



    Ja vaikka Hollanti on tulvillaan maahanmuuttajia, pidän suomalaisia paljon suvaitsevaisempina kuin hollantilaisia.

    VastaaPoista
  3. Taija: Joo, ei toki ole onnela. Mä olen vain valittanut hollantimeiningistä niin paljon tässä blogissa, että ajattelin, että turha niitä Suomenkaan huonoja puolia on peitellä.



    Mä en ole nähnyt pahemmin huumehörhöilyä, mutta todnäk se johtuu pelkästään siitä, että asun kuitenkin pikkukaupungissa. Isommassa kaupungissa meininki on varmaankin eri. En silti jotenkin osaa nyt kuvitella hollantilaista pissillä keskellä Leidsepleiniä tms.

    VastaaPoista
  4. Oikea Z ;)26/7/06 11:43

    Kyllä jotain olennaista on todella muuttunut parin viime vuoden aikana.



    Onko sitten alkoholin veronalennus, jonka kanssa suomalaiset ei vaan osaa elää, vai se, että tänne on tullut paljon uusia, jotka ei välitä kaupungista. Vai onko se sitten vaan jatkuva helle, joka tuo nää sankarit puistoon näkyville.



    Tätä kaupungin käyttämistä vessana ei vaan voi ymmärtää.



    PS. Oli Tosi kiva nähdä!

    VastaaPoista
  5. Noni, nyt se on tapahtunu, täällä on 2 zetaa. :-)



    Oli juu erinomaisen mukava nähdä pitkästä aikaa!

    VastaaPoista