15.7.11

Jos läheisesi joutuu onnettomuuteen ulkomailla


Näitä asioita ei välttämättä haluaisi joutua osaamaan, mutta ne voivat osoittautua tarpeellisiksi.


Pidä puhelimessasi ns. ICE eli In Case of Emergency -numero. Hätätilanteessa kenelläkään tuskin tosin on aikaa tutkia puhelintasi, joten voisit myös kiinnittää kansainväliseen sairasvakuutuskorttiin pienellä tarralla lähiomaisen numeron. Sitä kun kaikki tulevat tiiraamaan tarkkaan, jos ulkomailla matkustat ja joudut onnettomuuteen. Muuten voi käydä kuten meille - en saanut mitään tietoa onnettomuudesta ennen kuin tajuttomuudesta herännyt H soitti minulle sekavan puhelun, jossa kertoi olevansa sairaalassa muttei tiennyt missä maassa tai mitä oli tapahtunut.


Kansainvälinen sairasvakuutuskortti on hyvä olla aina mukana. EU-maissa sillä saa hoidon. Jos lisävakuutuksia on, niistäkin kannattaa olla kortit mukana. Esimerkiksi helikopteripelastus vuorelta tai siirto sairaskuljetuksella ulkomailta asuinmaahan eivät useinkaan kuulu perussairasvakuutukseen. Eikä minun luottokorttirajani olisi ainakaan riittänyt ko. laskuihin.


Jos menee pelleilemään vuorelle, kannattaa yleensäkin olla lisävakuutuksia. Niistä on hyvä kertoa lähiomaiselle, sillä onnettomuuden jo tapahduttua ei välttämättä enää muista.


Konsulaatista voi olla apua asioiden selvittelyssä. Tosin viikonloppuna niillä on puhelinvastaaja päällä. Muuten voi neuvoja kysyä ihan paikallisilta. Minulla oli niin hyvä onni, että hotellini respassa sattui saapumishetkelläni asioimaan paikkakunnan ainoa suomalainen (ja takuulla pikkupaikkakunnan, jos ei koko Tirolin, ainoa kymenlaaksolainen), joten sain selkeitä neuvoja omalla kielellä.


Jos läheiselläsi on päävamma ja hän on sairaalassa maassa, jonka kieli ei ole hänen omansa, voi tajunnan tason selvittely olla vaikeaa. H oli sen verran asiallinen puhuessaan hoitohenkilökunnan kanssa että he eivät ihan tajunneet kuinka pihalla mies oli. Minä sitten selvensin, että hän ei tiedä päivämäärää eikä paikkakuntaa, toistaa samaa kysymystä, ei aina muista missä asuu ja yrittää soitella kummia puheluita saksalaisille viranomaisille ruotsiksi. Itsestäänselvää on, että lääkärin kanssa pitää omaisen puhua - potilasparalla ei pysy tieto päässä.


Ei myöskään kannata jättää kaveria yksin, edes potilastietojen antamisen ajaksi. Ne vielä lähettävät hänet ensiavusta röntgeniin omillaan, ja vaikka matkaa on vain kulman taakse, eksyy ei-orientoitunut kaveri aika äkkiä.


Sairaalassa on kurjaa ja vieraassa maassa sairaalassa vielä kurjempaa. Kannattaa mennä luokse heti kun voi ja murehtia kuluista yms myöhemmin. Päänsä kopauttanut kaveri voi sitä paitsi olla hyvin ahdistunut ja hätäinen, ja siihen auttaa oma ihminen vierellä.


Kannattaa myös viedä jotain kotoisaa, niin ei ole ihan niin vieras olo. Toin H:lle omat vaatteet ja pyyhkeen, jotta ne ovat siinä heti kun hän pääsee ylös.


Kannattaa myös ottaa joku helppolukuinen kirja mukaan. Ei potilaalle, mutta itselle. Odottamista on paljon. Mitään vaikealukuista on turha kuvitella lukevansa kun ahdistus vie keskittymiskyvyn, mutta jotain hömppää. 


Eikä auta istua siinä sängyn vierellä kuin murheen kuva. Parempi nauraa. Tulee sille läheiselle potilaalle parempi olo. Huonot vitsit eivät tässä tilanteessa ole liian huonoja.


Terveisin Kufsteinin sairaalan onnettomuusosastolta 1,


jatkuu Regensburgin yliopistollisen sairaalan onnettomuuskirurgia 55:ltä ja sen jälkeen todennäköisesti neurologiaostastolta.

5 kommenttia:


  1. Hyvä ohjeet, kiitos Tuuli! Ikävää vaan, että tulevat ns.kantapään kautta! Paranemisia, olette ajatuksissa kaiken aikaa!

    VastaaPoista

  2. Hyvä listata näitä juttuja. Paljon jaksamista sinne ja toivotaan nopeaa toipumista potilaalle! Aurinkoisia terveisiä Amsterdamista!

    VastaaPoista
  3. Voi ei! Onneksi sentään sairaalassa ja hengissä.



    Paranemisia ja jaksamista!

    VastaaPoista

  4. OMG perkele?! JESTAS! No hyvä että on sairaalassa eikä jossain vuorella, ja hyvä että oot mukana. Mut silti, aikamoista paukutusta nyt siel menossa! Emp!

    VastaaPoista
  5. Voimia, ja kaikkea hyvää, hienoa että olet siellä tukena ja turvana!



    ps.Kiitos hyvistä vinkeistä...

    VastaaPoista