24.10.11

tunnelin päässä on ehkä tuikkukynttilä


Kävimme katsomassa kolmea asuntoa laumanäytöissä ja lopulta olisimme saaneet ne kaikki. Ehkä me sitten olemme luotettavanoloisia tai harmittomia. Valitsimme sen, jossa oli valmiiksi keittiö, kun meissä ei kummassakaan ole kovasti remppamiehen vikaa. Täällä siis yleensä vuokrataan asunnot ilman keittiötä; ei kaapistoja, ei liettä, ei jääkaappia, ei mitään. 


Lisäys: Niin, unohdin kertoa, miksi asuntoja oli saatavilla niin vähän. Regensburg on yliopistokaupunki. Lukuvuosi alkoi aika vastikään. Tänä vuonna yliopiston aloittaneita uusia opiskelijoita on kaksin-kolminkertainen määrä, koska lukio lyheni vuodella ja asevelvollisuus lopetettiin. Kaupungissa oli siis äkkiä satoja asunnonhakijoita enemmän kuin normisyksynä, minkä takia kolmeen näyttöön pääseminen kesti aikansa.


Kävimme allekirjoittamassa vuokrasopimuksen välitystoimistossa, jossa poninhäntäsedät halusivat puhua HIM:istä ja hevimusiikista. Suomalaisuus on täällä jotenkin niin kauhean pop.


Saamme avaimet keskiviikkona ja lupa muuttaa sisään on 1.11. Lähdemme 4.11. Hollantiin hakemaan tavaroitamme. Maailman kiltein ystävämme Niko lentää 3.11. tänne ja auttaa meitä koko prosessissa, mistä emme mitenkään tiedä miten voimme ikinä kyllin kiittää.


H on tehnyt palkatta duunia yliopistolle, paperi kun on saatava julkaistuksi. Proffa siellä on lupaillut että mahis on pariksi kuukaudeksi palkallistakin duunia, mutta se ei ole vielä varmaa. Minä taas olen yrittänyt haalia pieniä sivutöitä sieltä täältä, ja ehkä kohta jo onnistaa. 


Uusi kotimme on aseman tienoolla vanhassa talossa. Me viihdymme siellä varmasti hyvin.


Lisäys: Jaa, tänään H jo vannoi taas uskollisuutta virantoimituksessa Baijerille ja on loppuvuoden yliopistolla töissä. 

4 kommenttia:


  1. En tietysti tiedä että mainitsitteko H:n tohtoriudesta mitään asuntoa hakiessanne, mutta Herr Doktor-status kyllä antanee lisäpojoja melkein kaikkialla. Etenkin sitä tulee heti luotettavaksi väiteltyään, kuten vaikkapa Guttenbergin tapauksesta olemme oppineet. Hassuja nämä saksalaiset.

    VastaaPoista

  2. Joo, kyllä me itse asiassa huomattiin että sillä oli vaikutusta. Täällä tosiaan tittelit on tärkeitä ja niitä pitää muistaa käyttää. Hyödykseenkin.

    VastaaPoista

  3. Oijoi, onneksi olkoon Her Doktor ja His Doktorinna! :-)

    VastaaPoista

  4. Jee, hienoa !

    VastaaPoista