15.1.13

yhtäkkiä huomattava määrä stressiä

Hei, unettomat yöt! Ei olla tavattukaan yli vuoteen.

(Tai no, unettomiahan suurin osa öistäni tarkalleen ottaen on, koska useimmiten teen töitä Kalifornian ajassa. Mutta uni ei tule silmään kun pitäisi -ilmiötä ei ole hetkeen näkynyt.)

Pitäisi kohta tehdä isoja päätöksiä. Tämä Saksan väliaika on oikeastaan ollut aika helppoa, kunhan on vain jaksettu elää noin kahden kuukauden pätkissä. H:lla on ollut välillä työpätkiä ja välillä ei, välillä ollaan oltu terveempiä ja välillä ei, ja seuraava siirtokaan ei ole kovasti stressannut, koska olemme aina kuvitelleet muuttavamme vain Euroopan sisällä ja se ei enää syksyn 2011 jälkeen tunnu missään.

Mutta entä jos tulee se tarjous, josta Eurooppa on 8000 kilometrin päässä?

Suku ja ystävät. Mutta jos pääsen yhä kaksi kertaa vuodessa käymään? Ja onhan skype. Mutta aikaero.

Entä kun en osaa siellä edes lukea.

Entä kun en saa itse täyttä työlupaa. Mutta valokuvausura voisi lähteä sieltä käsin ihan uuteen suuntaan.

Entä kun siellä on kallista.

Entä kun siellä on aina ulkopuolinen. Täälläkin, mutta siellä kerrointa enemmän vielä.

Entä kun on ne luonnonmullistukset.

Entä se sikäläinen työelämä ja sen vaatimukset. Jaksaako tuo.

Entä meidän kaikki omaisuus. Huonekalut ja tavarat voi myydä, mutta voiko yli 1000 kirjaa siirtyä toiselle mantereelle? Vai vuokraako joku meille Suomesta autotallinsa?

Entä jos ei mennä ja tarjouksia ei läheltä tule. Tulot loppuvat toukokuussa. Eikä tutkija voi siirtyä helposti toiseen työhön ja sitten palata takaisin tekemään sitä ainoaa työtä mitä on koskaan halunnut tehdä.

Saanko heittää tämän kaiken mielestäni hetkeksi ja mennä näpertämään uusien taimien parissa? Jalapeno iti sunnuntaina ja Ugandan Red Habanero tänään.

(Kenelle annan kasvit, jos muutamme toiselle mantereelle?)

4 kommenttia:

  1. Rehut voit toimittaa mulle/ duuniin :-)

    VastaaPoista
  2. Lätkään chiliin postimerkin ja osoitteeksi ylipoisto / tietotekn.osasto. Vai mikä hitto te nyt nykyään olettekaan.

    VastaaPoista
  3. Meillä on yksi lämmittämätön peltikatollinen kesämökki, jonne kyllä mahtuu jokunen kirja. Jos ette siis ole turhan tarkkoja mahdollisista lepakkovaurioista.

    VastaaPoista
  4. Ida, emme ole turhan tarkkoja mistään, mutta kirjoja tosiaan on tuhatkunta ja sijoitusaika 1-5 vuotta.. joten siitä olisi aikamoinen vaiva ja haitta teille..

    VastaaPoista