27.5.13

prosessia, suunnitelmaa

Viimeisen 10 päivän aikana olemme hakeneet Japanin oikeusministeriöltä lupaa anoa viisumia (ns. Certificate of Eligibility -prosessi), ostaneet muuttomatkaliput, irtisanoneet vuokrasopimuksemme Regensburgissa ja tyhjentäneet kellarin. Kirjoistakin on jo pakattu 75% vaikka ne kuljetetaan säilöön vasta heinäkuussa. Hyvässä vauhdissa tässä ollaan. Halusin aloittaa muuttoprosessin ajoissa, koska Delftin ajolähtö silloin alle kaksi vuotta sitten oli niin rankka.

Kierrätyskeskuskuormallisia on viety kolme, mutta onneksi roinaa on mennyt kaupaksikin. Geneerinen Ikea-kama selvästi myy täällä hyvin, onhan kyseessä opiskelijakaupunki. Elektroniikka menee yllättäen kehnommin kaupaksi, mutta onneksi sitä meillä ei ole kovin paljon.

Eilen pidin vapaapäivän sekä palkkatyöstä että muuttoprosessista ja hoidin vain vähän scifiyhdistysasioita. Heti tuli huono omatunto, kun asiat eivät edenneet. Kahden viikon päästä lähdemme Suomeen lomailemaan ihan sillä mielellä, että kyseessä on oikea loma - siihen mennessä pitäisi saada sellainen olo, että palatessakaan ei ole kiirettä eikä hädän päivää.

Vapaahetkinä olen etsinyt Street Viewin avulla lähintä isoa ruokakauppaa uudelta alueeltamme, opiskellut japania, katsonut netin kautta Japanin tv:tä (eilen iso nainen blondissa peruukissa läiskäytteli valtavilla tekorinnoilla jonkun kilpailun osallistujia takaraivoihin) ja suunnitellut viikonloppuretkiä syksylle.

12 minuutin junamatkan päässä tulevasta kodistamme on kaupunki nimeltä Kawagoe. Siellä on näemmä kaunis pieni vanhakaupunki ja paikkaa sanotaankin Pikku Edoksi (小江戸). Lokakuun lopulla siellä pidetään kuuluisa matsuri.

Puolentoista - parin tunnin junamatkan päässä taas on Chiban niemimaa, missä Tokio-Naritan lentokenttäkin sijaitsee. Lentokentän lisäksi Chibassa on näemmä 66 kilometrin pituinen hiekkaranta, Kujukuri-hama (九十九里浜). Siinäpä sitä on tilaa katsella Tyyntä merta ja keräillä näkinkenkiä. 

Entäpä sitten vaelluspolut? No, tunnin matkan päässä on ainakin Takao-vuori, jolla polkua riittää. Lisäksi nähtävissä on temppeleitä, apinoita, luontopolkua ja tenguja. Vähemmän ruuhkaisia paikkoja löytyy vähän pidemmältä Kanto-vuoristosta tai sitten Saitaman suunnalta, ja onhan se Fujikin vielä kiipeämättä (se ei tosin taida tänä vuonna enää onnistua, ja kuulemma sinne pitää suunnilleen jonottaa, koska polut ovat sesonkiaikaan niin täynnä). 

Urbaania elämää voi oman kaupunginosan lisäksi tutkailla ensin vaikkapa Shimokitazawassa

Ensimmäisille alkusyksyn vapaille hetkille on siis jo lähiseudulta kovasti ohjelmaa. (Lisää saa suositella, jos alueen tuntee.) 

3 kommenttia:

  1. http://en.koenji-awaodori.com/more/

    VastaaPoista
  2. Hyvalta kuulostaa, Tuuli: kylla se siita. Mina vietin kesan '94 Kawagoessa. Kaupungista en kovin paljoa muista, mutta kesainen matsuri oli koko loman kohokohta. Minulla on vielakin koinobori, jossa lukee 'Kawagoe matsuri'. Varokaa tenguja!

    VastaaPoista
  3. Shimokitazawan, Shibuyan, Shinjukun ja Harajukun voisin säästää siiheksi kun EEva saapuu kylään..

    VastaaPoista