11.7.13

Omien parissa

Vietin kuukauden Suomessa. Oli mökkiä, juhannusta, uusia ja vanhoja ihmisiä, Linnanmäkeä, täteilyä, Helsinkiä, nimiäisiä, synttäreitä, ja jopa vuoden ehdottomasti paras päivä (Vaarin kanssa merellä). Yöt olivat valoisia, päivät lämpimiä, ja aika juoksi kuin moottoroitu hirvi.

Ja tämän kaiken lopuksi vielä Finncon. Olen käynyt Finnconeissa vuodesta 1989 (pitäisikin skannata se tuolloin harrastelehteemme kirjoittamani Finncon-artikkeli), vaikka monta on olosuhteiden pakosta jäänyt väliinkin. Muistan yhä sen tunteen, kun 12-vuotias scifinörtti astui sisään Vanhalle ylioppilastalolle ja näki yhtäkkiä ympärillään monta hengenheimolaista.

Sama tunne tuli taas kerran kun tämänvuotiseen Finnconiin saavuin. Olin keväällä ilmoittautunut vänkäriksi eli vapaaehtoiseksi, vähän huolissani siitä, miten kaiken muutto-, työ- ja muun kiireen ohella ehtisin. Toisaalta tiesin, että halusin olla mukana tekemässä conia. Viimeisten vuosien aikana olen ajautunut suomalaisen fandomin reunamille ja tunnen ehkä eurooppalaisen järjestöväen paremmin. Nyt halusin osallistua, koska saisin uusia tuttuja, pääsisin tekemään mielestäni maailman parasta conia ja saisin samalla kivan t-paidankin.

Ja hyvänen aika että oli hauskaa. Alusta alkaen tunsin tekeväni hommia ystävien kanssa, vaikken ollut lähes ketään muista vänkäreistä tai järjestäjistä tavannutkaan. Conitea ja järjestäjät olivat ajatelleet ja suunnitelleet kaiken ihan viimeisen päälle; meillä oli selkeät nuotit, joiden mukaan toimia, ja apua sai aina jos tarvitsi. Yhteishenki oli loistava ja vapaaehtoisporukkaa niin paljon, että kaikki tuntui sujuvan jouhevasti. Isoin ongelma, johon kolmipäiväisen viikonlopun aikana itse törmäsin, oli hukassa ollut vesikannu.

Ohjelmakin oli vallan mainiota. Ehdin vänkärihommien vuoksi kuunnella paneelikeskusteluja steampunkista ja kirjallisuuskritiikistä ja seurata kunniavieraiden Peter Wattsin ja J. Pekka Mäkelän lukutuokiota. Lisäksi kävin kuuntelemassa paloja sieltä täältä - fysiikkaa, rakettitiedettä, scifin naiskuvaa, elokuvia, sukupuolivähemmistöjä, ihmissusia, vaikka mitä. Lauantain iltakemut olivat sekä keskustelujen että tanssin suhteen erinomaiset - omieni parissa menen diskoonkin! - ja yhä harmittaa, että dead dog eli järjestäjien lopettajaiset jäivät väliin äärimmäisen väsyn vuoksi.

Conin jälkeen iskikin melkoinen postconillinen apeus. Onneksi oli kiire viettää täysillä viimeinen ilta Suomessa ja lähteä kotiin hoitamaan valtavaa tehtäväpinoa. Eipä niin ehtinyt murehtia sitä, milloin näen oman heimoni seuraavan kerran. (Toivottavasti viimeistään 2015 Worldconin merkeissä.)



4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla susta - ja Finnconista! En ollut siel, en jotenkin tajunnut että se on nyt.

    Toi J.Pekka Mäkelä, oon melko varma että se kirjoitteli huuhaaseen 1990-luvun alussa ainakin, oisko ehkä kirjoitellut myöhemminkin?

    VastaaPoista
  2. Harmi, ois voinut jopa törmätä.

    Joo, kyllä taisi kirjoitella, ja muuallekin sfnettiin. Oisko vuosi ollut 2000 kun tapasin hänet erään sfnet-ryhmän tapaamisessa (ei ollut tällä kertaa huuhaa).

    VastaaPoista
  3. Kiitos kun houkuttelit mukaan! Conissa tuli kyllä heti sellainen ihanan kotoisa olo, vaikken juuri ketään tuntenutkaan.

    VastaaPoista
  4. Eikös vaan! Muistan Kroatian Euroconissa yllättyneeni, kun se olo tuli sielläkin, vaikken tuntenut ketään. (Paitsi TJ:n.)

    Silloin vielä vertailin kovasti sitä kotoisuutta olooni entisen kotomaan taideporukoissa.. siellä kun tuntui siltä, että piti vetää naamari päähän aina ihmisten ilmoilla ollessa.

    VastaaPoista