20.10.13

fukushima mon amour

Minua on jo kauan ärsyttänyt Japanin vuoden 2011 katastrofiin liittyvä länsimainen uutisointi. Tänne muutettuani se ei enää vain ärsytä, vaan raivostuttaa.

Länsimaisissa uutisissa ei mainita tsunamin ja järistyksen pariakymmentätuhatta kuolonuhria, tsunamin tuhoamilta alueilta evakuoituja eikä järistysorpoja. Länsimaisissa uutisissa vuoden 2011 katastrofi on yhtä kuin Fukushima. Fukushima Fukushima Fukushima.

En minä väitä, etteikö ydinonnettomuus olisi ollut todella valitettava ja kauhea tapahtuma. Mutta sen maaliskuun kauhut olivat säteilyä välittömämmät. Ne ovat muualla maailmassa jo unohtuneet, mutta Fukushima on otsikoissa tämän tästä. Kun Japania uhkaa taifuuni, on "hirmumyrsky iskemässä suoraan Fukushimaan", menee se sitten lännestä ohi tai ryöpyttää Tokiota. Kun eteläisessä Japanissa on maanjäristys, "järisi maa lähellä Fukushimaa". Lehdistön miellekartassa Fukushima lieneekin suunnilleen Honshun saaren kokoinen pläntti, ja sen ympärillä on pieni alue, jonka kohdalla kartassa lukee "muu Japani".

Kaikkein vastenmielisintä on kuitenkin keltaisessa lehdistössä ja ns. vaihtoehtomediassa ilmenevä pelonlietsonta, jossa keskitytään maalailemaan kauhua ja tuhoa koko maailmalle. Näissä uutisissa japanilaiset lähteet ovat järjestään epäluotettavia valehtelijoita ja tilanne täällä katastrofaalinen, mutta kukaan vain ei paikan päällä myönnä sitä.

Epäilemättä Tepco voisi hoitaa kaikein paljon paremminkin, enkä usko että he tiedottavat tilanteesta sataprosenttisen rehellisesti. Eittämättä japanilaisetkin vetivät syvään henkeä, kun Abe Shinzo väitti olympiahankkeen veturina toimiessaan, että Fukushiman tilanne on täysin hallinnassa.

Säteily ei kuitenkaan leviä värikkäänä aallonkorkeusvanana koko maailmaa kohti. Eikä Tyynimeri todellakaan ole kuollut - syömme sen kalaa joka päivä, ja vastikään Tokion gaijinporukka kävi uiskentelemassa delfiinien kanssa ihan tuossa rannikolla. Täällä Tokiossa taustasäteily on tosiaankin puolet siitä, mitä vaikkapa Kotkassa, ja huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi Regensburgissa. (Tosin kertoessani tämän eräälle maailmanlopunmaalarille verkkokeskustelussa sain kuulla olevani hyväuskoinen hölmö, joka uskoo hallituksen propagandaa. Kun kerroin, että minulla sattuu olemaan pääsy myös oman säteilymittarin kimppuun, olin kuulemma maksettu agentti.)

Kyllä, minäkin jätin eilen halvat tomaatit ostamatta, kun luin laatikosta "Fukushima Fresh Vegetables". Sen enempää en pelkää enkä huolestu, ja sekin varotoimi oli hyvin todennäköisesti aivan turha. Säteily on vaikea asia, mutta sitäkin voi yrittää ymmärtää. Jos siihen eivät riitä rahkeet eikä aika, voisi edes vähän tutkailla lukemansa kauhu-uutisen kontekstia ja referenssejä. Jos sama sivusto kouhottaa globaaleista salaliitoista ja kemikaalivanoista, voisi ehkä jättää peljästymättä. Tai ainakin lietsomatta kauhua sosiaalisessa mediassa.

5 kommenttia:

  1. Saldo tähän mennessä lienee luokkaa maanjäristys 2.000 kuollutta, tsunami 20.000 kuollutta, ydinvoimala 2 kuollutta. Toinen tippui katolta, toinen sai lämpöhalvauksen.

    Eli kuten MTV3:n sankaritoimittaja Petri Saraste jo aikoinaan osuvasti totesi "Tokiossa on kuolemanvaara" samalla kun selosti tokiolaisten panikoitunutta pakenemista juna-asemalla ja näytti kuvaa jossa junassa oli noin puolet normiaamun porukasta.

    VastaaPoista
  2. Tää kaikki demonstroi hyvin sen, miten helppo on maalailla kauhukuvia, kun välimatkaa on tarpeeksi. Jopa nykyäänkin, vaikka median kuluttajat voisivat helposti katsella webbikameroista livekuvaa tai kirjoitella paikallisten kanssa netin kautta.

    Toisaalta eiväthän nämä hössöttäjät piittaa siitä, mitä paikan päällä on tapahtunut. On paljon jännempää spekuloida joillakin ufoskenaarioilla, joissa vaara kohdistuu omaan itseen. (Kuten amerikkalainen tuttavani joka lähetti minulle tuon aallonkorkeuskuvaa väärinkäyttäneen artikkelin: 'omg do you suppose los angeles is in danger???')

    VastaaPoista
  3. Ok media is what media does, mut kyllä luulen että tavan ihmisillä on kuitenkin muistikuvaa siitä, miltä tsunamin jälkeen näytti ja siten taju myös siitä, että tosi monen ihmisen JA eläimen elämä meni aika persiilleen siitä lähtien, eikä vältts ole korjaantunut vieläkään. Alueen tyhjennyshän ajoi ihmiset siskonpeteihin ja jätti eläimet silleen. Jälleenrakennuksesta ja alueelle palaamisesta ollaan kuultu aika vähän. Mut kai siellä joku tomaatinviljelijä näköjään ainakin on...

    VastaaPoista
  4. Aika moni tyyppi on vielä väliaikaismajoituksessa sillä seudulla joo.

    VastaaPoista
  5. Fukushima on tietty paitsi kaupungin niin myoskin laanin nimi ja kokoa on saman verran kuin Varsinais-Suomella eli ei ihme jos joku sinne mahtuu viela tomaattejakin viljelemaan. Valiaikaismajoituksessa lienee vielakin noin 300.000 ihmista joista sateilyn takia 50.000. Eli suurin osa ei ole paassyt vielakaan muuttamaan takaisin koska tsunami vei koko kaupungin ja ymparoivat alueet niin tehokkaasti ettei niita vielakaan ole paasty jalleenrakentamaan.

    VastaaPoista