5.2.14

kylmä virtaus

Tokiossa satoi eilen kevään ensimmäisen päivän kunniaksi lunta. Siitä tehtiin iso numero tv-uutisissa. Tulkatussa uutislähetyksessä haastateltiin paikallisia: "Tämä mies sanoo että hänen kätensä ovat nyt ihan kylmät koska hänellä ei ole hansikkaita. Ai niinkö? Sooo desu ka! Kyllä, hänen kätensä ovat kylmät. Tämä nainen sanoo että hän ei odottanut näin isoja hiutaleita. Soooooo desu neeee!" Sään päivittelyyn käytettiin 10 minuuttia. Aamulla lumi oli jo sulanut pois.

Muitakin uutisia on. Japani on tuohtunut, koska joku osavaltio USA:ssa haluaa käyttää Japaninmerestä korealaista nimitystä Itäinen meri. Paikallisen YLE:n eli NHK:n korkea henkilö vieraili Tokion pormestarinvaalin laitaoikeistolaisen ehdokkaan vaalitilaisuudessa ja väitti, ettei Nankingin verilöylyä koskaan tapahtunut - kyse on hänen mukaansa vain propagandasta, jolla suunnattiin katse pois amerikkalaisten rikkomuksista japanilaisia vastaan. Vain hetki sitten NHK:n uusi johtaja taas halusi ottaa puheeksi lohtunaiset ja kertoa, että kaikillahan niitä nyt oli. Ja että hänen kaudellaan NHK toimii sitten lähes hallituksen äänitorvena. Hallitus taas vaatii, että Hollanti estäisi aktivisteja kiusaamasta valaanpyytäjiä.

Varsin nationalistisia ja reaktionaarisia tuulahduksia. En tiedä, missä määrin näitä ajatuksia ilmenee väestössä yleensä - aihe ei taida olla sellainen, jota uteliaan ulkkarin kannattaisi nostaa esiin teekupposen äärellä.  Kovasti auttaisi, jos osaisi lukea muitakin sanomalehtiä kuin ulkomaalaisille suunnattuja. Jo Hollannissa huomasin, kuinka seuraamalla englanninkielistä paikallista mediaa sai usein aika eri kuvan, kuin seuraamalla paikallisella kielellä toimitettua uutisvirtaa.

2 kommenttia:

  1. Se toissapäiväinen +19C oli paljon kivempi. Toivottavasti nämä yllä kuvatut kylmät virtaukset katoavat viimeistään vaalien jälkeen jonnekin Mariaanien hautaan.

    VastaaPoista
  2. Ja sitten olisi vielä tällaista:

    http://www.japantoday.com/category/politics/view/nhk-governor-praises-rightists-ritual-suicide-in-1993-as-glorifying-emperor

    VastaaPoista