27.1.15

ei kummempia

Koetan taas uuden vuoden kunniaksi juosta, valokuvata, opiskella ja kirjoittaa.

Kävimme syksyllä Espanjassa. Hyvä oli se. Parasta oli sulautuminen väkijoukkoon. Muut turistit kysyivät minulta tietä. Kukaan ei tuijottanut. Lämpökin oli hyvä, ja meri, ja ruoka, ja eteläisen Euroopan meno.

Kasvatin muutaman ison chilipuskan. Sitten kasvatin muutaman uuden taimen. Tämä asunto pysyy vähän lämpimämpänä kuin Saitaman kämppä, joten kasvitkin pärjäävät. Tänään ne olisivat tosin voineet olla ulkonakin, oli 16 astetta lämmintä.

Meillä on muutamia kavereita, joiden kanssa vietämme joskus aina aikaa. Jouluna olimme Suomessa omien parissa. Päivittäisessä elämässäni ihmiskontaktit ovat vähän vähissä yhä.


Sanomista ei välttämättä vieläkään ole aina paljon, mutta yritän lisätä joka viikko yhden kuvan. Tässä bussipysäkkimme.

8 kommenttia:

  1. Cool toi vähän flätti ulkoasu tossa fotossa. Aikataulusta voi nähdä, että dösä ei jostain syystä kulje keskellä päivää ollenkaan, paitsi lounaan aikaan pari kieppiä.

    VastaaPoista
  2. Sitten menee se joku palvelulinja, sellainen pieni pieni basu.

    VastaaPoista
  3. Kiva jos jaksat kirjoittaa, kyllä luetaan!

    VastaaPoista
  4. Kiva jos on vielä lukijoitakin, ainakin 2!

    VastaaPoista
  5. No kyllä täällä ollaan mieluusti, minä ja varmaan muitakin. Monet nykyisistä alustoista ei vaan ole niin kovin kätsyjä kommentointiin. Ja ainakin mulla tuppaa käydä niin, että menee usein tovi ja sitten tulee ryöppy kerralla. Mene nyt sitten vanhoihin postauksiin huutelemaan, että jee, tykkään, ok :-) (Poikkeus tällä kertaa, kun tohon uudempaan ny osannu taas sanoa mitn. Paitsi hieno kuva, hieno talo.)

    VastaaPoista
  6. Kiva kun kommentoit! Teenpäs vastavierailun.

    VastaaPoista