25.10.05

Onnea kaikille Eduardin syntymäpäivän kunniaksi



Hollannissa tosiaan tehdään numero syntymäpäivistä. Kun jollakulla on synttärit, saavat onnitteluja sankarin lisäksi hänen perheensä ja ystävänsä. Sankarille lauletaan "Lang zal hij leven" (sävelmä on sama kuin ruotsalaisten "Ja må han leva"-laulussa). Sitten istutaan ringissä ja syödään keksi. Yksi keksi.

Syntymäpäivien muistamisessa auttaa syntymäpäiväkalenteri, joka aidossa hollantilaisessa kodissa on vessanovessa. Sisäpuolella. Voi sitten asioidessaan tarkistaa, kenellä tuttavapiiristä on seuraavaksi synttärit.

Utrechtin kurssilla Eduard täytti tänään 25 vuotta, mistä syystä saimme kaikki onnitteluja toisiltamme.

Kävimme ekan opettajamme Sandran kanssa baarissa (hän joutui odottamaan meitä siellä 20 minuuttia, koska amerikkalainen kaveri jäi suustaan kiinni ja eksyi). Toka opettajamme toi meille kielenääntämislevyjä. Kolmas taas antoi taas esimerkin hollantilaisesta suorapuheisuudesta: "And just that you know, I am not fat, I'm pr?gnant".

Ruuhkajunissa matkustaminen alkaa ottaa pannuun. Ei tahdo mahtua hengittämään. Kerääntyneet tiskit harmittavat myös. Olin tosin eilen kotityölakossa solidaarisuudesta islantilaisia naisia kohtaan.

Op donderdagmorgen om tien uur ga ik te voet naar het station van Delft want de koningin komt daar met de Zilvertrein en ik wil haar zien.

3 kommenttia:


  1. Kaikkea mielenkiintoista siellä ulkomailla selviää. Luulin, että kulttuurieroja ei pahemmin olisi, mutta tuntuu niitä olevan... Tuleeko siis kuningatar hopeajunalla Delftin asemalle torstaiaamuna?

    VastaaPoista

  2. Juu, kuningatar matkaa hopeanvärisellä IC-junalla ympäri maata 25-vuotisjuhlansa (siis valtakausi on 25 vuotta, ei Beatrix) kunniaksi. Zilverjubilee. Pakkohan se on nähdä!

    VastaaPoista
  3. Kuten sanotaan kvennar eru lika menn, hionoa hollantia, sinun kirjoittamanasi ainakin kuvittelen sitä ymmärtäväni

    VastaaPoista