30.8.08

Kunhan se on nainen



John McCainin valinta varapresidenttiehdokkaaksi, kokematon Alaskan kuvernööri Sarah Palin herättää kummastusta. Palin on väkimäärältään vähäpätöisen osavaltion alle kaksi vuotta virassa ollut kuvernööri, joka aiemmin toimi noin 7000 hengen pikkukaupungin pormestarina. McCainin veto onkin tulkittu ovelana siirtona Hillary Clintonin tiukimpien kannattajien vetämiseksi pois Obaman vaikutuspiiristä. Tyyliin "hei, te halusitte äänestää naista, tässä teille nyt sitten yksi". Ja tyylilleen uskollisena McCain valitsi tietysti nuoren ja nätin entisen missin.

McCainin niinsanotut naisasiat ovat herättäneet huomiota ennenkin. Kun mies oli sotavankina Vietnamissa, odotteli uskollinen vaimo kotosalla. Sotavankeuden kestäessä vaimo joutui vakavaan auto-onnettomuuteen, joka vammautti hänet ja - mikä kamalinta! - turmeli hänen ulkonäkönsä. Palattuaan sotavankeudesta McCain vaihtoikin rikkinäisen vanhan vaimon uuteen ja ehompaan, nuoreen vaaleaan rodeomissiin, jolla oli etunaan lisäksi rikas ja vaikutusvaltainen isäpappa.

Tämäkään liitto ei aina ole ollut auvoisa. McCainin riidellessä Cindynsä kanssa julkisilla paikoilla on puoliso saanut kuulla (tiedotusvälineidenkin läsnäollessa) olevansa 'trollop' ja 'cunt'.

Three reporters from Arizona, on the condition of anonymity, also let me in on another incident involving McCain's intemperateness. In his 1992 Senate bid, McCain was joined on the campaign trail by his wife, Cindy, as well as campaign aide Doug Cole and consultant Wes Gullett. At one point, Cindy playfully twirled McCain's hair and said, "You're getting a little thin up there." McCain's face reddened, and he responded, "At least I don't plaster on the makeup like a trollop, you cunt." (Cliff Schechter: The Real McCain)

McCainin huumorintaju on sekin herättänyt huomiota. Esimerkkinä vaikkapa republikaanien varankeräystilaisuudessa 1998 kerrottu vitsi: "Why is Chelsea Clinton so ugly? It's because her father is Janet Reno". McCain on viihtynyt myös raiskausvitsien parissa.

Oletettavasti McCain laskee saavansa Palinin avulla naisäänestäjät puolelleen. Toivon, että laskelmat osoittautuvat vääriksi, vaikka kokemus onkin opettanut, ettei amerikkalaista äänestäjää käytännössä voi aliarvioida. Haluaisin kuitenkin uskoa, etteivät edes Hillaryn kannattajat ryntää arvomaailmaltaan täysin vastakohtaisen ehdokkaan syliin vain siksi, että tällä sattuu olemaan sama setti sukuelimiä. Palinin arvomaailma kun ei voisi paljon enempää poiketa demokraattien kannattamasta: hän on innokas NRA:n jäsen, vastustaa aborttioikeutta, kannattaa öljynporausta Alaskassa, ei usko ihmisen vaikuttaneen ilmastonmuutokseen, haluaa kreationismin kouluaineeksi, vastustaa homoliittoja, vastustaa yleistä oikeutta terveydenhuoltoon ja kannattaa kuolemanrangaistusta. Toisaalta, muistan elävästi kun Suomen vuoden 1994 presidentinvaalien aikaan sain osakseni järkyttyneitä kommentteja, kun ilmoitin, etten missään tapauksessa äänestäisi Elisabet Rehniä. "Mutta miten sä voisit äänestää miestä, kun on nainenkin ehdolla?" Ehkä siksi, että kyseisen naisen arvomaailma oli suureksi osaksi omani vastakohta. (En itse asiassa silloin päässyt vielä äänestämään ketään, koska olin kolme päivää liian nuori.)

Vaalidebateista tulee mielenkiintoisia. Pelaavatko McCain ja Palin korttinsa niin, että näyttää, kuin Obaman varapresidenttiehdokas, kokenut keskitien poliitikko Joe Biden, kiusaisi charmikasta Palin-parkaa? Vai ottaako Palin ihailemansa rautarouvan Margaret Thatcherin otteet käyttöön ja kompensoi pätemättömyyttään tiukkasanaisuudella? Saa nähdä. Joka tapauksessa olen varma, että McCainin valinta ei ollut helppo. Jos Obama olisi valinnut äskettäisessä demokraattien puoluekokouksessa aisaparikseen naisen, olisi McCain varmastikin pelannut korttinsa toisin ja antanut varapresidenttiehdokkuuden esimerkiksi Mitt Romneylle.

Edit: Saapa nähdä, kuinka pysyväksi Palinin nimitys jää. Kaksi skandaalia on jo murtautumassa Alaskan tiedotusvälineistä laajempaan jakeluun. Toisessa Sarah Palin itse antoi potkut henkilölle, joka ei suostunut painostuksesta huolimatta erottamaan Palinin siskon kanssa huoltajuuskiistassa olevaa alaistaan. Toisessa Palinin puoliso järjesti potkut henkilölle, joka seurusteli hänen kaverinsa ex-vaimon kanssa. Piirit pienet ne pyörivät näemmä Alaskassakin.

Edit2: Huhumylly pyörii myös Palinin perhe-elämän ympärillä. Koska tässä skandaalinkäryssä ei ole kyse politiikasta, en selosta sitä enempää tässä, mutta linkin takaa voi lukea lisää.


7 kommenttia:

  1. Ah, masentavaa peliä tuo jenkkilän pressakampanja kaiken kaikkiaan. Jos kerran hädin tuskin luku- ja kirjoitustaitoinen entinen alkoholisti (nykyinen uusherännäinen) pystytään pitämään vallan kahvassa 8 vuotta niin voi hyvin kuvitella mitä voi tapahtua. H. Clinton taisi pelata pelinsä vähän turhankin hyvin. Mutta mitenhän väestönrakenteen vääjäämätön muutos tulee vaikuttamaan lopputulokseen? Tiettävästi esim. latinoja on USA:ssa arvion mukaan v. 2030 enemmän kuin valkonaamoja...



    V.1994 äänestin Ahtisaarta :)

    VastaaPoista
  2. Niin no, riippuu latinoiden äänestämiskäytännöistä.. Esimerkiksi Floridassa ovat käsittääkseni varsinaista republikaanien tukijalkaa (varsinkin ne Kuubasta setä Fideliä karkuun lähteneet).



    Mutta miksei Condi Riceä valittu vp-ehdokkaaksi? Siinä olisi ollut musta ja nainen ja kokenut poliitikko samassa paketissa. Sepä vasta olisi ollut veto McCainilta. (Ehkä ne eivät halua Bushin hallinnon painolastia McSamelle tai jotain.)

    VastaaPoista
  3. Yksi erikoisimpia juttuja Palinin valinnassa on McCainin terveys. Ensin kritisoidaan Obamaa kokemuksen puutteesta, ja sitten haudan partaalla olevalle ehdokkaalle valitaan täysin kokematon tyyppi varalle...



    En tahtoisi olla stereotyyppinen Amerikan kauhistelija, mutta aina välillä tajuaa, että Suomessa (Hollannista en tiedä) se näyttäytyy liikaa meikäläisen logiikan tai arvojen läpi: Obama ja Gore, ehkä Kerrykin, ovat muka itsestään selviä presidenttejä.



    En ole varmaan kommentoinut täällä aiemmin, mielenkiintoinen blogi sinulla. Etenkin ulkosuomalaisuusjutut jne.

    VastaaPoista

  4. Tuo kyllä kans ihan totta että Euroopassa näitäkin vaaleja katsotaan aina varsin vääristyneen filtterin läpi. Hillarynkin kun piti olla niin varma dem. ehdokas tuoss vielä alkuvuodesta, mutta kuinkas kävikään. Tuo vp-valinta vaikuttaa kuitenkin kaiken kaikkiaan aika omalaatuiselta vedolta...

    VastaaPoista
  5. Juu kyllä, eurooppalainen filtteri muuntaa informaation meidän mentaliteettiimme paremmin sopivaksi, ja sitten olemme järkyttyneitä, kun USA ei toimikaan olettamallamme tavalla. Muistan yhä, kuinka iso slaagi minulle oli, että kukaan äänesti Bushia 2004, saati sitten että äijä uudelleenvalittiin. Ymmärsin tuolloin, että minä nyt en vain ymmärrä Amerikkaa, eikä täältä kaukaa keräämäni informaatio auta siinä tarpeeksi.



    Liekkiö, kiva kun kävit kommentoimassa. Teenpä vastavierailun.



    Kaikenlaisia spekulaatioita Palinista liikkuu. Vähän kaukaahaettuja ovat mm. ne, joissa republikaanit kuulemma jo tietävät häviävänsä ja haluavat Palinista syntipukin häviölle. Toisissa Palin heivattaisiinkin syrjään (tai hän astuisi itse syrjään, sanoen, että neljän kuukauden ikäisen down-vauvan hoito on osoittautunut niin rankaksi, ettei hänestä ole samaan aikaan varapresidentiksi) ja tilalle voitaisiin nostaa joku muu. Mutta miksi ihmeessä, mitä siitä hyödyttäisiin? Pari hardcorehillaristia äänestäjiksi, jos niitäkään?

    VastaaPoista
  6. Ihan jotain muuta ja kuitenkin asiaan liittyen: "The mother of all storms" lähestyy New Orleansia. Kaupunkia evakuoidaan. Tällä kertaa FEMA on päättänyt kerätä irtopisteet kotiin. Taitaa olla vähän helpompaa nyt: suuri osa edellisen katastrofin pakolaisista taitaa vieläkin elää kuka missäkin. Suomen Yle puhui Katrinasta, joka tuhosi "osan" NO:sta. Eikö se ollut 80%, muistaakseni. Joo Spike Leen dokkari on vieläkin alitajunnassa kummittelemassa.

    VastaaPoista

  7. No turistialue jäi. Bourbon Street ja hotellialue. :-/ Ehkä tämä myrsky siivoaa kaupungin asukkaat lopullisesti pois ja Nawlinsista voidaan tehdä uusi Disneyland..

    VastaaPoista