6.5.10

Hei me lennetään


KLM:n A330-200 pääsi jonnekin eteläisen Saksan ylle kun huomasin, että aurinko paistoi toiselta puolelta konetta kuin aiemmin. Sanoin Janille, että en nyt mitenkään halua huolestuttaa, mutta minusta me menemme väärään suuntaan. Hän ei uskonut. Näytin, että suunta on nyt kyllä pohjoiseen, ja siellä ei ole Afrikka. Juuri kun Jan oli aloittanut sanomaan "jos olisi joku ongelma, he kyllä kuuluttaisivat", ilmoitti kapteeni että vasen moottori oli ylikuumentunut ja poistunut käytöstä, ja joutuisimme valitettavasti palaamaan takaisin Schipholiin. Joku perämies kävi kurkistelemassa ikkunasta moottoria, joka siellä kai idlaili - en oikein uskaltanut nousta paikaltani katsomaan. Lensimme takaisin kohti Hollantia, teimme monta kahdeksikkoa ja viskasimme polttoainetta pois (ettei kone olisi liian painava laskeutumaan) ja laskeuduimme ihan siististi yhdellä moottorilla Schipholiin. 


Pelotti ihan helvetisti. Lentoemoillakin oli suut tiukkoina viivoina.


Huomenna sitten kai uusi yritys?

17 kommenttia:


  1. Ohoh! Eipäs matka alkanut ihan odotetulla tavalla. Itseäni pelottaisi aivan perkeleellisesti jos kyseinen episodi olisi sattunut omalle kohdalle. Ja lentopelkoahan minulla ei varsinaisesti ole.

    VastaaPoista

  2. Oijoijoi! Vaikka loppujen lopuksi kaikki on nyt ehkä paremmin kuin aamulla: olet kokenut lentohäiriön, mikä varmaan vähentää tilastollisen onnettomuuden todennäköisyyttä. Toivottavasti pääsette huomenna perille asti.

    VastaaPoista

  3. Ohhoh! Seikkailua kerrakseen, jo ennen kuin matka alkaa. Kuten hyvin tiedä, lentävät nykyiset koneet hyvin yhdelläkin moottorilla, vaikka ei se tieto välttämättä paljon lohduta, kun konerikko sattuu omalle kohdalle. Tsemppiä!

    VastaaPoista

  4. Niin, siis, piti sanomani, että tilastollista todennäköisyyttä. Tilastolliset onnettomuudet ja muut parittomiin sukkiin liittyvät katastrofit ovat minun alaani, joten siksi lipsahti.

    VastaaPoista

  5. Mulla on varmaan joku reaktio ny, kun kaikki naurattaa.

    VastaaPoista
  6. Vasta siinä vaiheessa kandee huolestua, kun tulee kuulutus: "Hyvät matkustajat. Kun katsotte vasemman puolen ikkunoista, näette kaksi laskuvarjoa..."

    VastaaPoista
  7. Nooh... Olihan se BA:n v. 1982 tuhkapilvilennon kuulutus varmaan ylivoimainen: "kaikki moottorit sammuneet jne".

    VastaaPoista
  8. Tällä lennolla matkustajia nauratti kapteenin kuulutus kun olimme palanneet kentälle: "and, um, thank you for flying KLM today". Jostain syystä se oli siinä kontekstissa hauska.

    VastaaPoista

  9. Voi parkaa :( tsemiä! Jäikö sulle yhtään ristikoita täytettäväksi?

    VastaaPoista
  10. Sääli ettette laskeutuneet Muncheniin. Täällä olis ollu mukava etappi. Toisaalta olishan se ollu vähän ikävää dumpata bensat jonnekin Munchenin katoille.

    VastaaPoista

  11. Mä unohdin ristikot kotiin joten saan ne nyt mukaan. :-)

    VastaaPoista

  12. Huh... mä oisin kyllä pissinyt alleni! Parempaa tuuria huomiselle :)

    VastaaPoista

  13. Uuh ja hui! Hurjaa. Tuossa on melkein ainekset Aircrash Investigations:iin. Terkuin A.I.-fani.

    VastaaPoista
  14. Pitääpä taas mainostaa tätä klassikkoa Gimli Glider.

    VastaaPoista
  15. Anne Luzernista7/5/10 10:26


    Olisin varmasti saanut sydärin... :-P

    VastaaPoista

  16. Henri: Suihkarit eivät käytä bensaa.

    VastaaPoista
  17. TJ: Ainiin! Diisselii.

    VastaaPoista