13.5.11

Menoja


Duunia riittää, mutta vaikuttaa siltä, että tiedän mitä teen. Sit lisäksi on ollut tipoittain tuota sosiaalista elämää.


Kävin kahvilla israelilaisen kaverini kanssa ja hän kertoi muunmuassa että Israelissa on ollut tapana nimetä lapsia käytyjen sotien mukaan. On Golania ja Sinaita jne. Minusta se oli hämmentävää.


Kävin myös Marloesin veljen valmistujaisbileissä. Hän valmistui maisteriksi 24 vuoden iässä. Marloes tuli vielä meille yöksi ja sitten aamulla poukkoilimme väsyneinä akatemialle. Tosin Leidenin kautta, koska hyppäsimme kälättäessämme ensin väärään junaan.


Huomenna menen Amsterdamiin tapaamaan pari ennalta tuntematonta ihmistä, amerikkalaisia nettituttuja. Ja sitten sunnuntaina olisi kutsu Nieuwe Leliestraatille katsomaan matsia Ajax - Twente. Jos sinne olen menossa, kannattaisi jäädä Roosille yöksi leskiasuntolaan (joo joo - Roosin koti Jordaanissa on entisessä leskien asuntolassa). Mutta toisaalta H tulee viikonlopuksi kotiin eikä välttämättä ole innoissaan suuresta määrästä hollanninkielistä sosiaalista elämää, töitäkin pitäisi tehdä ja Suomi saattaa pelata lätkäfinaalissa. Saa nährä ny sitte.


Ja alkuviikosta pitäis käydä Rotterdamissa katsastamassa yksi uudenuutukainen tänään syntynyt ihminen. Onnea L, R, E ja A!

2 kommenttia:


  1. Oisko siistii jos meillä olis suomalainen kaveri nimeltä Talvisota? Talvis. Tallukka. Sota. TS.

    VastaaPoista

  2. Me visioitiin eilen Henrin kanssa tyypit Talvi ja veljensä Jatko, sekä esi-isä Nuija.

    VastaaPoista