24.1.12

Byrokratia 6 - me 0


Ei ole ihan hienosti lähtenyt käyntiin tämäkään vuosi 2012, ainakaan taloudellisella saralla. (Ehkä juuri alkanut oma vuoteni, Lohikäärmeen vuosi, korjaa kaiken?)


Ensin saimme kuulla, että koska H sai loppuvuodesta yliopistolta käyttämättömät lomat rahana (eipä hän sairaalassa tai toipilaana ollessaan voinut lomapäiviään käyttää), joudumme maksamaan kesältä saatuja sairaspäivärahoja takaisin 2500 euroa. Tuntuu kohtuuttomalta, mutta minkäs teet. 


Sitten saimme kuulla, että Hollannin verotoimisto oli hukannut sinne lokakuussa lähettämämme paperit, joilla oli tarkoitus selventää Hollannin tulomme vuodelta 2010. Käytännössä kyse oli siis kahdesta lomakkeesta, joihin tarvittiin leima ja allekirjoitus. Uusia versioita ei voitu ottaa vastaan faksilla tai sähköpostilla - "it's not possible" - joten lähetimme postitse uudestaan. Nyt ko. toimisto ei suostu kertomaan meille, josko heillä on paperit, ja käskee odottamaan kuusi viikkoa. Ainoa vain, että tarvitsemme ko. paperit Saksan veroilmoitusta varten, jonka ehdoton takaraja on neljän viikon päästä.


Jos saamme ko. lomakkeen, tarkoittaa se meille paljon veronpalautuksia. Jos emme, ei tule veronpalautuksiakaan. Nyt aion yrittää palkata jonkun hollantilaisen toverin käymään kaavakkeen kanssa Heerlenin verotoimistossa. Tai matkustan itse junalla sinne ja takaisin.


Kolmas soppa on se, että Hollannin verotoimisto vaatii minua selvittämään kaikki tuloni vuodelta 2009. Olen muka saanut jotain alennettua sairasvakuutuskorvausta liikaa, ja nyt pitäisi sitten ehkä maksaa jotain takaisin.  Täytyy myöntää, että hädintuskin muistan, mitä vuonna 2009 tapahtui - H vaihtoi Lundista Regensburgiin? Me taisimme olla kesän Suomessa? Mä myin ehkä pari kuvaa?


Joskus tuntuu siltä, että näiden kuvioiden setvimiseen ja byrokratian pyörittämiseen menee enemmän aikaa kuin nykyiseen osa-aikaduuniini. Odotan sitä tilannetta, jossa selvitämme asioita enää vain yhden maan verottajalle, ja jossa ikäviä yllätyksiä ei rynnistä eri instanssien nurkkien takaa.

9 kommenttia:

  1. Hollannin verotoimisto on kenties maailman huonoimmin toimiva instanssi. Niillä on varmaan ihan oma osasto, jonka pääasiallinen tarkoitus on tuhota asiakkaiden lähettämiä papereita - en voi muuten ymmärtää, että noinkin tärkeä instanssi hukkaa papereita jatkuvasti. Meiltä karhutaan takaisin vuoden 2008 lastenhoitotukia, koska ensin virasto hukkasi minun tulotietoni, ja kun toimitimme ne (uudestaan! onneksi me nykyään kopioidaan kaikki mitä sinne lafkaan lähetämme), niin he vaativat tukia silti takaisin, koska eivät löydä lastenhoitajamme verotietoja, vaikka nekin on sinne lähetetty. Ja nyt meidän pitää tehdä valitus gemeenteen, jos haluamme edes yrittää pitää ansaitut tukemme. Aiomme nyt samaan syssyyn tehdä valituksen asiaa hoitavasta virkamiehestä - aivan turhaan, toki, mutta saavatpa nyt edes sitten tulkata huonoa hollantiamme (meidän toimisto kieltäytyy tietysti ymmÄrtämästä sanaakaan englantia).



    Joitakin asioita tulen Hollannista kaipaamaan, mutta tämä asiantuntemattomien ja mistään piittaamattomien byrokraattien lauma ei tule haikeuden tunteita herättämään.



    Asiat helpottuvat, kun saatte asianne Saksaan - en usko, että saksalainen verovirkailija vastaa veroja koskevaan asiakkaan kysymykseen "ei minulla ole asiasta harmainta aavistustakaan, valitettavasti. yritähän ottaa selvää" :)

    VastaaPoista

  2. no mä voin ainakin mennä käymään heerlenin verotoimistossa, kun oon jo valmiiksi tässä vieressä. esim ens viikolla mulla ei ole lainkaan koulua, ja senkin jälkeen vain maanantaisin ja tiistaisin. hollanniksi mä en kyllä pysty niiden kanssa kommunikoimaan, mutta voin kyllä mennä siellä käymään, varsinkin jos tein kaikki ystävät asuu ranstadissa. miks muuten just heerlenin toimisto?

    VastaaPoista

  3. ja jos tuut itse junalla ni mä voin kyllä majoittaa täällä maasissa. :)

    VastaaPoista
  4. Riitta, voi itku. Mun tuossa 2009 veroilmoituksen täytössä lie kyse myös siitä, että ovat hukanneet mun tulotiedot - muistaaksemme tehtiin tuolloin jo ilmoitus, jossa oli sekä H:n ja mun tiedot. Olen nyt tässä kaivellut vuoden 2009 opiskelukulukuitteja yms. sitten.



    Laura, Heerlenin verotoimistoon siirretään kaikki ne jotka muuttavat pois Hollannista ja ne, jotka eivät kerta kaikkiaan voi asioida hollanniksi. Meidät pistettiin sinne kun me lähdettiin Saksaan. Siellä saa puhua englantia.



    Viitsisitkö tosiaan käydä siellä Heerlenissä jos lähetän lomakkeet sulle? Mitä haluaisit vaivanpalkaksi? Siitä olisi todella todella suuri apu.

    VastaaPoista
  5. Olen muuten aika varma, että kun sinne toimistoon menee paperinipun kanssa, ne kysyvät "miksi te ette vain postittaneet näitä?" *kolkkoa naurua*

    VastaaPoista

  6. Riitta, no aivan. Puhelimessa meille luvattiin että ne voi tuoda odottaessa leimattavaksi kuka tahansa mutta puhelimessahan voi tunnetusti luvata ihan mitä vain, koska siten pääsee asiakkaasta eroon ja siirtää ongelman jollekulle muulle..

    VastaaPoista
  7. hahah! en yhtään ihmettele että englanninkieliset siirretään tänne, ku täällä on se kohta 10 000 ulkomaalaista opiskelijaa eikä kovin moni osaa hollantia.. :D



    ja ilman muuta mä voin siellä käydä, täytyy vaan selvittää että koska se on auki ja sun kertoa että mitä pitää tehdä. :) eihän tästä mee ku alle 30min junalla. en mä keksi oikeen mitään mitä mä haluaisin vaivanpalkkaa, ehkä lankaa jos siellä olis joku kiva lankakauppa lähellä? ja emmä nyt rahastakaan kieltäytyisi.

    VastaaPoista
  8. Pistä mulle spostia niin setvitään asiaa viikonloppuna! Mun osoite on tzt (at) iki (piste) fi.



    Kiitos :-D

    VastaaPoista

  9. Suomen verottaja taitaa nykyään olla poikkeuksellisen palveleva. (kudos)

    VastaaPoista