18.9.09

Blink blink


sanoivat ledivalot, kun opettelin Arduinoa ja pähkäilin kytkentäkaavioita. Pitää napata lukion fyssankirjat hyllystä ja vähän muistuttaa juttuja mieleen. Elektroniikan tunnilla oli hauskaa, ja Arduino on sikamagee. Kirjoittelin nopsaan ekat minikoodini (eli vilkuttelin ledejä sarjassa, vastaa varmaan osapuilleen "hello worldia") ja leikin kytkennöillä tuntikausia. Kerran nörtti, aina nörtti.


Ensi keskiviikon tunnille pitää jo ottaa juottokolvi mukaan.


Taideteorian tunnilla jaettiin tehtäviä; toverit purnaavat muutaman sivun esseestä, kun eivät taiteilijanplantut tykkää kirjoittaa. Minä taas mietin, minkä verran puppugeneraattorituotosta onnistuisi ujuttamaan sekaan, jos esseen kirjoittaisi aiheesta "Postmodernist ideas of the nature of reality and developments in documentary photography"...?


Tytöt kävivät meillä syömässä (loimme tradition; kerran viikossa laitamme yhdessä ruokaa) ja sitten hengasimme kermiksellä eli tivolissa. Tivoli on nyt tuossa Delftin torilla, mikä tarkoittaa, että ulkoa kuuluu koko ajan "iiiiiiiiiiiii!"

9 kommenttia:


  1. Tuo Arduino vaikuttais hyvältä joululahjaidealta joillekin meitsin nörtti-tutulle! Onko sille mitään ns. järkevää käyttöä?

    VastaaPoista
  2. Tsekkaas Arduino-proggiksia vaikkapa tuolta:

    http://hacknmod.com/hack/top-40-arduino-projects-of-the-web/



    Järkevyys on tietysti suhteellinen käsite.. ;-)

    VastaaPoista
  3. Hi puppugeneraattori...Teoria on muutamilla aloilla yhtä päälle liimattua kuin esim. feministinen arkeologia. Siitä vaan nuolenkärkiä analysoimaan. tyyliin: "Ja tässä näkyy tämä maskuliinisen hegemonian konstruoima substantatiivinen ja individualistinen penissymboli, mikä osoittaa että emme elä postmodernissa yhteiskunnassa vaan olemme jo siirtynyt transmodernismiin" :) Mutta hei toi Arduino vaikutti tosi kuulilta!

    VastaaPoista

  4. Meidän teoriaopettaja on nyt jotenkin kovin innoissaan kytkemässä psykoanalyysia fototeoriaan, ja mun täytyy varoa, etten pyörittele silmiäni etupenkissä liikaa (voivat vielä nyrjähtää). Sinänsä tietysti teorialla on kuvien maailmassakin paikkansa. Mutta ei sen kanssa pitäisi ihan överiksi mennä.

    VastaaPoista
  5. Sana "postmoderni" ahdistaa mua. Eikös moderni tarkoita nykyaikaista? Jolloin postmoderni ois nykyaikaisen jälkeen tulevaa eli futuristista. Tai jotain. Tulee särky päähän kun ajattelee koko sanaa.

    VastaaPoista
  6. Mua ahistaa vielä enemmän sanat "dekonstruktio" ja "Derrida". :-p

    VastaaPoista
  7. Post-moderni voisi tarkoittaa jotain sellaista, joka tulee nykyajan jälkeen muttei ihan vielä tulevaisuudessa. Samoin tulevaisuuden jälkeen tulee post-futurismi. Eli saadaan jana klassinen - moderni - post-moderni - futurnistinen - post-futuristinen. Eikö..?

    VastaaPoista
  8. Ihan tiedoksi: pm-käsite meni muodista jo n. 5-10 vuotta sitten. 95% asiasta käyty "tieteellinen" keskustelu on höttöä. Siitä lopusta 5%:sta en ole muuten kovin kiinnostunut. Tsirps. :D Dekonstuktio ei ole lopulta muuta kuin toteamus, että "merkitykset ovat häilyviä". :P

    VastaaPoista
  9. Petri: http://churchmousec.files.wordpress.com/2009/08/postmodernism-sbcimpactnet.jpg



    :----D

    VastaaPoista