3.12.12

Kansakunta on pelastettava ja muuta pientä

H on työmatkalla. Tajusin juuri, että olen ensimmäistä kertaa Regensburgin kodissa muutaman yön yli yksin. Johan tässä on ehtinyt tottua muuhun, vaikka kolmen vuoden ajan erillään asuttiinkin. En osannut oikein nukkua. Tuntuu, että olin juuri nukahtanut kun piti herätä ottamaan aamulääkkeet (tulehduskipulääkettä, tarvittaessa vahvempaa kipulääkettä, mahalääkettä, jotta vatsa kestää kipulääkkeet ja B-vitamiinia).

Aika käy vähän pitkäksi kun on yksin kotona, ei voi lähteä minnekään, eikä edes harrastaa liikuntaa. Tuntuu kuin olisin lukenut netinkin läpi. Työtkin on tullut tehtyä aikataulussa.

Eilen lueskelin Hesarin pääkirjoituksesta, kuinka Suomessa on kansakunnan pelastamisen hetki. Kuulostaa hurjan pelottavalta, että koko kansakunta nyt on jonkun kauhean uhan alla. Ja pelastus on yhdestä hetkestä kiinni. Miten se kansakunta - suomalaisuus, kaikki, mitä olemme - sitten pelastetaan? No, turvaamalla kilpailukyky. Joka on nyt vain maailman kolmanneksi paras, joten kai tässä on aika painaa paniikkinappulaa.

Miten kilpailukyky - ja tekstin mukaan samalla hyvinvointivaltio - turvataan? Tietysti samoilla vanhoilla keinoilla: nostetaan eläkeikää, leikataan työttömiltä, opiskelijoilta, työllisten palkoista ja nuorilta, alennetaan yritysveroa mutta nostetaan tuloveroa. Tiedä sitten, mikä se hyvinvointivaltio enää on, kun hyvinvointi pala palata leikataan pois.

Tätä retoriikkaahan on jo kuultu maailman sivu, mutta ehkä se ei ole vielä tarpeeksi tehonnut. Ei, vaikka kilpailukykymantraa hoetaan Suomessa joka paikassa, ja vaikka kaikkea maassa katsotaan talouden ja tuottavuuden näkökulmasta. Siispä on otettava kovemmat keinot käyttöön; maalailtava koko kansakunnan kohtalon olevan kyseessä. On vain yksi totuus, ja ken siitä poikkeaa, on tuhon oma.

...

Ja sitten jotain ihan muuta. Uusi J.J. Abramsin Star Trek -elokuva on näemmä tulossa teattereihin keväällä. En ollut kovin vaikuttunut siitä edellisestä, ja julisteesta päätellen luovuus ei ole liiemmin kukkinut tämän seuraavankaan tekeleen kohdalla. Harvoin näkee yhtä pikaista kopiointia; The Dark Knight julkaistiin kuitenkin vasta tänä vuonna. Meillä julistesuunnittelussa tästä olisi saanut hylätyn. Vähän originellimpi pitäisi olla.


Vasemmalla Star Trek Into Darkness (2013). Oikealla The Dark Knight Rising (2012).


2 kommenttia: