30.12.12

kotona suomessa

Istuin seiskan raitiovaunussa matkalla viimeisiltä jouluostoksilta vanhempieni luokse Pasilaan. Olin juuri kehunut puolisolleni, kuinka mukavaa ja kotoisaa olikaan käydä Suomessa, missä voin asioida omalla kielelläni ja keskustella satunnaisten kanssashoppaajien kanssa niitä näitä miettimättä sanakäänteitäni. Olimme lentäneet joulunviettoon edellisenä päivänä, ja luminen Helsinki näytti upealta.

Vastapäätäni istui keski-ikäinen siistihkö mies, joka lemahti hieman oluelta. En kiinnittänyt asiaan paljoa huomiota, yleinen ilmiö. Mutta sitten mies alkoi puhua.

"Hei jutku."
"Kyllä te saatana saatte kaiken aikaiseksi siellä Lähi-Idässä niin."
"Hei sinä juutalainen siinä."

Nostin katseeni vilkaistakseni, kenelle mies oikein puhuu. Hämmästyksekseni hän tuijotti suoraan minuun.

"Nosta vaan päätäs saatanan Anne Frank."

Painoin pääni hyvin äkkiä ja yritin syventyä lukemiseeni. Puolisoni vieressäni liikehti levottomasti. Katsoimme molemmat alas. Silmäkulmastani näin, että muut raitiovaunussa tuijottivat meitä. Vastapäätä istuva mies jatkoi solvaustensa syytämistä. Harkitsimme raitiovaunusta poistumista, mutta olimme jo väsyneitä ja halusimme lepäämään. Viidentoista minuutin kuluttua mies jäi pois Pasilan aseman kohdalla. Huokaisin helpotuksesta. Ihmettelimme puoliääneen, että tämä taisi olla kolmas kerta kun minua luullaan juutalaiseksi; useimmiten oletetaan eteläeurooppalaiseksi tai arabiksi.

Mutta viimeisen muutaman vuoden aikana lähes joka kerta Suomessa käydessäni on minulta tentattu etnisestä alkuperästäni tai ryhdytty suoraan herjaamaan.

Jostain syystä tästä puhuminen hävettää minua. Osaksi siksi, että mikä minä ihan tavallinen tumma suomalainen olen valittamaan, kun somalit ja kurdit ja romanit ja muut kokevat paljon pahempaa joka ikinen viikko. Minulla on helppoa, ja minun on turha mennä omimaan 'oikeiden' erilaisten ikäviä kokemuksia ja nostamaan omista pienistä välikohtauksistani meteliä. (Eräs vanha sukulaiseni kysyi vähän huolissaan jonkun taas tivattua etnistä alkuperääni, että kai sinä kerroit hänelle olevasi 100% suomalainen.* En kertonut. Mitä se kenellekään kuuluu, ja tekeekö tilanteesta jotenkin toisen se, että sattumalta en olekaan muualta?)

Osaksi siksi, että ystäväni hämmästelevät, kun puhun kokemuksistani. Eiväthän he ole ikinä törmänneet Helsingissä rasismiin. Kyse on varmaankin yksittäistapauksesta, juopot nyt sanovat mitä tahansa, ei kannata kuunnella, se nyt on sellaista hörhöilyä eikä siitä kannata välittää. Ei siitä voi päätellä, että Suomessa olisi rasismia. Eräs ystäväni, keski-ikäinen keskisuomalainen mies, naurahti vähän vinosti ja sanoi - siihen sävyyn että kertomustani vähän epäiltiin - että on se kumma että minä se aina törmään kaikenlaiseen. Niin. Mutta ei kai sitä voi pitää erityisen kummallisena, että vaalea suomalaismies ei törmää kotimaassaan etnisiin solvauksiin.

Umayya Abu-Hanna kirjoittaa Helsingin Sanomien aika sydäntäsärkevässä kolumnissaan muutostaan Hollantiin ja siihen johtaneista syistä. Kun kirjoittajan mustaihoisen pikkutytön naamalle paiskataan "saatanan neekeriä" metroasemalla ja Helsinki-Vantaalla, liikennevälineissä ja kaupassa, päättää kirjoittaja ymmärrettävästi, että koti olkoon jossain muualla. Amsterdamista löytyy monikulttuurisempi ja suvaitsevaisempi ympäristö, jossa samassa korttelissa asuu kaikenvärisiä ja -oloisia. Abu-Hannalle Hollanti näyttäytyy tasa-arvoisena ja kaikkia ihmisinä kohtelevana.

Oma Hollantini oli vähän toisenlainen. Mietin, että Abu-Hanna asuu Amsterdamissa, joka on aivan toista kuin pikkukaupunkien Hollanti. Mietin, että vain muutama vuosi on kulunut siitä, kun televisiossa paikallispoliitikko ehdotti sääntöä, joka kieltäisi arabian ja muiden 'mokelluskielten' puhumisen Rotterdamin kaduilla. Mietin, kuinka -ski-loppuinen sukunimi ei ollut mikään varsinainen valtti puolalaisista täyttyvillä työmarkkinoilla. Mietin, että Abu-Hanna kertoo ettei vielä ymmärrä hollantia, joten hän ei tiedä, mitä hänen ympärillään puhutaan. Mietin, että kahden vuoden maassaolon jälkeen minullakin oli vielä aika hyvä kuva Hollannista.

Muistelen niitä Hollannissa kokemiani hetkiä, jolloin olen tuntenut, että minuun suhtaudutaan toisella tavalla ulkomaalaisuuteni takia - kun minulta on tentattu, miksen vieläkään puhu hollantia kunnolla, kun minulta on kysytty, koska oikein lähden takaisin Suomeen - ja tajuan, että ero maiden välillä on kuitenkin valtava. Muukalaisena toisessa maassa minulta voidaan udella kielitaidostani tai taustoistani, suunnitelmistani tai syistäni maassaoloon. Mutta jotta minua häirittäisiin pelkän ulkonäköni perusteella täysin tuntemattomien ihmisten toimesta kadulla tai julkisessa liikenteessä, tulee minun matkustaa synnyinmaahani.

Kohta kahdeksan vuoden ulkomaillaoloni aikana en ole nähnyt sellaista tapahtuvan nimittäin kertaakaan. Ei minulle, ei muille.


* 99,8% suomalainen, 0,2% britti, väittää 23andme.

113 kommenttia:

  1. :-( Edes tiedä mitä kaikkea pitäisi sanoa. Hävettää olla suomalainen luettuani Umayyan ja luettuani tään. Toisaalta, niinhän ne kännikalat huutelee, saanhan mäkin ulkonäkökommentiia vähintään joka viikko vaikka en rasse-näkökulmasta. Mun mielestä sulla ja miehelläsi olisi ollut kyllä kympin sauma nolata äyääjä, tottakai noille pitää sanoa jotain että ne oppii pitämään turpansa kiinni kun ne on tarpeeksi monta kertaa nolattu yhtä julkisesti kuin he yritti nolata sua. Ei tietenkään kuulu noille, mitä kansallisuutta sä olet, mutta sä henk.koht. olet vastaanottamassa sitä ulinaa ja, no, mä en ainakaan voisi olla hiljaa.

    ttu että noita apinoita riittääkin.

    Mutta sä olet tyyni ja harkitsevanpi ihminen kuin minä, se näkyy koko tästä postauksesta. Kiitos tästä ja hyvää uttaa vuotta teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni tällaisessa tilanteessa koko raitiovaunun väen, joka todennäköisesti on rasismia vastaan, pitäisi esimerkiksi nousta seisomaan tai osoittaa jollakin yhteisesti sovitulla muulla tavalla, ettei hyväksy rasistisia tai kiusaavia kommentteja (ehkä ei kuitenkaan keskisormea näyttämällä?). Minusta sinun ei pitäisi puolustautua, vaan meidän muiden hiljaisten kanssamatkustajien pitäisi toimia ja osoittaa, että enemmistö suhtautuu rasisimiin tuomitsevasti. Näin huono käytös osoitettaisiin hiljaisesti mutta joukkona tälle typerykselle. Samoin pitäisi toimia koulussa tai työpaikalla kiusaajaa kohtaan. Joukkovoima näkyviin!

      Poista
  2. Aivan järkyttävää, varsinkin kun aina Ranskassa brassailen miten suvaitsevaisuus on tärkeää kotimaassani ! Nolottaa, hävettää. Mitä tuollaiselle voisikaan vastata ? Varmaankin vain yllyttyy jos saa vastustusta.

    VastaaPoista
  3. Syrjintää ei näy, ellei se kohdistu itseen. Moni kuvittelee, ettei Suomessa ole rasismia, homofobiaa, transfobiaa, ableismia jne, ja sukupuoletkin ovat tasa-arvossa - tai naiset jopa miehiä paremmassa asemassa. Nimesin tämän omassa blogissani VTKHMS:ksi eli valkoihoisen, tervekehoisen, (nominaalisesti) kristityn hetero(cis)miehen syndroomaksi.

    Itselleni Suomessa esiintyvä ableismi oli tärkeä syy Hollantiin muuttoon. Toki täälläkin on ableismia, mutta erittäin paljon vähemmän kuin Suomessa, monestakin eri syystä.

    En ole koskaan kokenut loukkaavana sitä, että kysytään, milloin menen takaisin Suomeen. Lähinnä huvittavana, että joku voi tosissaan olettaa, että haluaisin palata maahan, joka teki elämästäni järjestelmällisellä syrjinnällään painajaista.

    Surullisinta täällä esiintyvässä rasismissa on se, että sen olemassaolo kielletään vieläkin hanakammin kuin Suomessa, esim. Zwarte Piet is racisme -tyyppien hakkaaminen ja pidättäminen yms sekoilu. Kun eihän Zwarte Piet ole mikään etnisen ryhmän edustaja, vaan musta väri tulee sieltä savupiipusta! Huoh. Eikä sekään ole rasismia, jos marokkolaiset työllistyvät huonosti, vaan he eivät vain ole yhtä hyviä työntekijöitä tai eivät hae töitä riittävästi. Jne.

    VastaaPoista
  4. Olisit vastannut moiselle äijälle, olisi saanut vähän nenilleen edes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan ymmärrettävää, ettei ole ihan helppo spontaanisti vastata tuollaiseen yllättävään nimittelyyn ja väheksyntään. Kuvittelisin, että sitä vaikeampaa, mitä pitempään on joutunut kärsimään syrjinnästä. Toisinaan itsestänikin tuntuu, että toista ihmistä (varsinkin lasta tai nuorta) on helpompi puolustaa kuin itseään. Mutta yritän silti oppia sen. Huomautan silti: Syrjinnän uhriksi joutuminen ei ole missään tapauksessa, missään olosuhteissa uhrin oma vika.

      Poista
  5. Surullista, masentavaa. Kiitos kun jaoit silti kokemuksesi.

    VastaaPoista
  6. Keillä on Suomessa valta päättää, kuka on in ja kuka on out? Keitä ovat ne, jotka ovat sulkeneet muut kuin suomalaiset ja suomenruotsalaiset vallan ulkopuolelle?

    He ovat juuri se akateemisesti koulutettu, liberaali ja kansainvälinen porukka, joka puhuu monikulttuurisuuden tärkeydestä. Kerran, kun olimme pitkään keskustelleet siitä, miten valta täytyisi jakaa uudestaan monikulttuurisessa yhteiskunnassa, ystäväni – suomenruotsalainen demari – muistutti, etteivät ruotsinkieliset voi tinkiä asemastaan: "Ottakaa suomenkielisiltä."

    Vihreä helsinkiläispoliitikko puolestaan muistutti, että Suomeen tulleet ulkomaalaiset ovat erilaisia kuin muualla Euroopassa, koska Suomi ottaa tarjolla olevista heikoimmat, kouluttamattomat.

    Kun Suomessa haettiin vuonna 2010 uutta vähemmistövaltuutettua, tarjolla oli kaksi pätevää ja kokenutta muslimitaustaista ehdokasta – ryhmästä, jonka asiantuntemusta vähemmistöongelmien selvittämisessä kipeästi tarvittaisiin.

    Virka järjestettiin kuitenkin poikkeusluvalla epäpätevälle ruotsinkieliselle hakijalle Eva Biaudet'lle. Myös vihreät söivät sanansa ja tukivat ratkaisua.

    Entä ne kaksi pätevää, kokenutta hakijaa, mitä heille selitettiin? Ei heitä pyydetty edes haastatteluun. Ei Suomessa tarvitse. Ja Suomessahan ei muka ole yhteiskuntaluokkia. Me Suomen siirtolaiset arvostamme huumoria.

    http://www.hs.fi/sunnuntai/Lottovoitto+j%C3%A4i+lunastamatta/a1356756791315

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaatko mitä tssä kirjoittelet analisoi vähän

      Poista
  7. "Umayya Abu-Hanna kirjoittaa Helsingin Sanomien aika sydäntäsärkevässä kolumnissaan muutostaan Hollantiin ja siihen johtaneista syistä"



    Niin, hänhän tuossa kolumnissa nimesi liberaalit monikulttuurisuuden tärkeydestä toitottajat pahimmiksi rasisteiksi.

    Myöskään suomenruotsalaiset ei saanut jutussa kovin suuria pisteitä.

    VastaaPoista
  8. Minusta tämä on järkyttävää käyttäytymistä tapahtuipa se missä tahansa, samoin järkytyin kun luin Abu-Hannan jutun. Jos jotain tässä maailmassa haluan omien lasteni päähän takoa on se, ettei kukaan ole toista parempi ja kenellekään ei huudella ikinä yhtään mitään. Nämä asiat muuttuvat vain meidän vanhempien myötä, millaiset arvot haluamme lapsillemme antaa. Tosin aina sekään ei auta..

    VastaaPoista
  9. Surullista, mutta silti myös äärimmäisen hämmentävää. Tavallisena keski-ikäisenä suomalaisena miehenä tunnen paljon ihmisiä, joiden puheenparteen neekeri-sana valitettavasti yhä kuuluu (yleensä vanhempaa ikäpolvea joille ko. sana on koulussa opetettu), mutta en ole milloinkaan kuullut kenenkään sanovan pahaa sanaa juutalaisista. Jutku-sanan olen ehkä kerran kuullut sivukorvalla jonkun kännisen pilottitakki-kajupää-uusnatsin suusta 90-luvulla.

    Henk. koht. en edes tunnistaisi juutalaista ulkonäön perusteella, enkä tahtoisi uskoa tähän kovin monen rasistin äo:lla varustetun humalikonkaan kykenevän. Israelin ja palestiinalaisten poliittinen kriisi on valtaosalle suomalaisia melkoinen mysteeri, ja kyllä siinä taitaa valtaosalla olla sympatiat kuitenkin Israelin juutalaisten eikä niinkään muslimien puolella.

    En tahdo vähätellä asiaa mitenkään, olin vain luullut että olisin oman tuttavapiirini ja lähiöpubissa nautittujen oluttuoppien äärellä joskus juutalaisvastaisuudesta kuulleeni,

    Onko muilla kokemuksia suomalaisten ilmentämästä juutalaisvihasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On. Asser Korhonen kerran 80-luvulla kirjoitti minusta jutun Helsingin sanomiin ja siinä jutussa hän käytti minustä nimitystä "jutku". Kun jälkeenpäin soitin ja huomutin siitä niin hän puolusteli sitä sillä että se kuulemma oli lempinimi ihan kuten esim "neukku" neuvostoliittolaisista.
      Tämä valitettavasti ei ollut ainoa esimerkki.

      Poista
  10. Nämä ovat surullisia tarinoita, joista tulee väistämättä apea mieli. Voin samaistua rasistisiin kokemuksiin oman etnisen taustani kautta. Ihme kyllä, näin aikuisiällä olen toistaiseksi välttynyt pahemmalta syrjinnältä, mutta ne muutamat ikävät tilanteet, joihin olen taustani vuoksi joutunut, ovat näköjään keränneet sisälleni jonkinlaista vihaa, joka on purkautuessaan yllättynyt minut viime aikoina. Hiljainen, ujo nuori nainen, joka on kasvanut tunteeseen kakkosluokan kansalaisena olemisesta, ei olekaan enää niin alistuva kuin ennen. Pari kertaa olen räjähtänyt tuntemattomalle solvaajalle, jonka olen huomannut laukovan rasistisia kommentteja jollekulle. Nykyään osaan vaatia oikeutta, osaan puolustaa niin itseäni kuin toista. Kaikkea ei tarvitse niellä eikä hyväksyä. Toivon muidenkin ihmisten puuttuvan tilanteisiin, joissa jota kuta kohdellaan epäkunnioittavasti, mikäli vain mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Itsellä ei etnisesti erilaista taustaa mutta jo nuorna valitsemani omanlainen pukeutumistyyli on aiheuttanut sen, että huutelua ja rasisimia (nykyäänhän ei sanan tarvitse linkittyä vain rotuun) olen kokenut.
      No, sen se on opettanut etten enää niele mitä vaan ja puolustan heikompiani.

      Poista
    2. Anonyymi1/1/13 20:11

      Autoni jäi pari viikkoa sitten kiinni lumiseen mäkeen Helsingissä. Soitin tutun paikalla hinaamaan. Siinä ituessani ilmestyi viiden metrin päähän mies ja pikkuinen koira.Ihmettelin hetken, miksi jäi koiransa ulkoiluttamislenkillään siihen seisomaan ja tuijottamaan minua.Hetken kuluttua hän lähti kävelemään autoani kohti ja näin suun liikkuvan.Oletin hänen siis puhuvan minulle. Laitoin radiota hiljemmalle ja avasin sivuikkunan. "-Anteeksi, en kuullut asiaasi?" "-Vitu! Minä sulle rasisti mitää sanonu! Haluukko turpas? Tuu ulos ni saat turpas!" Oli pakko olla hämmästynyt ja todeta, että kannattaisi koiransa kanssa hipsiä matkoihinsa ja että jos tulen ulos, syötän koiran hänelle. Silloin vasta alkoi huuto rasismista.

      Jälkikäteen, keskustellessani tuttavani, joka asuu noissa taloissa, ja jonka luona olin ollut käymässä, sain tietää kaverin olevan somali, jonka suurin huvi kuulemma oli rasisminimittely. Eli kyllä. Suomessa asuaa rasistisia somaleja! Olen törmännyt sellaiseen. Yhteen...joten sellaisia on muitakin! ;-)))

      Poista
  11. Eipä hänkään tunnistanut juutalaista ulkonäöstä - minä kun en ole. Sitä itsekin ihmettelin, että onko Suomessa juutalaisia haukuttavaksi asti? Itse tiedän lähinnä Zyskowiczin ja Stillerin, ja molemmat ovat varsin arvostettuja herrasmiehiä suomalaisessa yhteiskunnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mulla parikin juutalaista kaveria/ystävää. En ole tullut kysyneeksi miten heihin on suhtauduttu, kun se ei vaan tule omaan pieneen mieleen yleensä.
      Muslimikaverit ovat kyllä saaneet kuulla.

      Poista
  12. Mutta toisaalta tämä oli jo kolmas kerta, kun joku otaksui että olen juutalainen. Mieheni kertoo, että hänelle näin on käynyt Suomessa kaksi kertaa. (Mieheni on yhtä suomalainen kuin minäkin, ja vielä sinisilmäinen, mutta tummatukkainen.)

    Nykyisessä asuinmaassamme Saksassa antisemitismi on tietysti sen verran tabu, että siksikin tilanne hätkäytti isosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tummatukkainen, vihreäsilmäinen ja suomalaiseksi tummaihoinen (siis rusketun helposti ja väri pysyy). Suomessa ei ongelmia, mutta ulkomailla (Englanti, Aussit, jnpp.) aika usein on luultu saksalaiseksi. Eikä sekään oikeastaan ole ollut ongelma, lähinnä huvittavaa.

      Poista
  13. "Kohta kahdeksan vuoden ulkomaillaoloni aikana en ole nähnyt sellaista tapahtuvan nimittäin kertaakaan. Ei minulle, ei muille."

    Minulla on vuosia takana Ranskassa suunnilleen saman verran. Minulle ei huudella, korkeintaan esitetään tympeitä ehdotuksia, sitä tässä kaupunginosassa viikoittain. Muutenkin vähemmän näkee ihonväriin perustuvaa kommentointia. Mutta viimeksi perjantaina todistin muuhun ulkonäköön perustuvaa solvaamista, kun nuorisoporukka huuteli ohi käveleville "gooteille" (en tiedä mikä tyyli, mutta ymmärrätte idean), että olivatko he kenties menossa sirkukseen.

    Varsinainen rasismi sen sijaan tuntuu Ranskassa olevan pinnan alla. Siinä, että maghrebilaisella nimellä ei saa töitä. Siinä, että ihmiset usein suhtautuvat minuun huomattavasti positiivisemmin kun tajuavat, ettei aksenttini tulekaan Puolasta...

    VastaaPoista
  14. Olen pohtinut Abu-Hannahin juttua koko päivän ja lukenut monta kommenttia eri foorumeissa.Itse olen puoliksi suomenruotsalainen, akateemisesti koulutettu joten olen ilmeisesti vienyt häneltä jotain jonka hän olisi halunnut.

    Minulle ja lapsilleni on useasti huomauteltu ja huudeltu "muuta ruotsiin". Olemme kuitenkin ihan suomalaisen näköisiä, eikä meidän ulkonäkö ole ollut syy huuteluun. En osaa kuvitella miltä se tuntuu.

    Hämmästyttää jonkun verran tuo johon sinä olet törmännyt. Juutalaiseksi? Ehkä tämä liittyy yleiseen ilmastoon joka meillä Suomessa tällä hetkellä on. Ruotsissa (Göteborgissa) juutalasia on jahdattu enemmänkin ja sieltä on aika moni muuttanut Israeliin. Tämäntapaiset ongelmat lisääntyvät mm. korkeiden työttömyyslukujen ja huonosti toimivan maahanmuuttointegraation seurauksena.

    Huutelu ei ole uutta enkä oikein usko että se radikaalisti on lisääntynyt ehkä se vain on sallitumpaa. Esimerkiksi suomenruotsalaisille ja mustalaisille on huudeltu aina. Uutta on se, että Abu-Hannahin kaltaiset naiset, alkavat riehumaan näistä asioita. Minä olen ylpeä suomalaisuudestani ja Suomesta ja toivon että Abu-Hannah ei ilmoita edustavansa Suomea kun hän mustamaalaa suomalaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ks. Tuulin alla oleva kommentti + että sekö oikeuttaa huutelun, että aina on huudeltu? Huh. Ja kaikenlisäksi voi olla ylpeä ja kriittinen omasta kotimaastaan samaan aikaan, jos on vaikka draivi ja halu saada siitä vielä parempi.

      Poista
    2. Suomen ruotsalaisille ei ole huudeltu aina. Päin vastoin jo 50 luvulla syntyneenä helsinkiläisenä saimme kantaväestö kokea ruotsinkielisten ylimielisyyden kaikkialla, missä bätre folk liikkui. Stockmannilta sai palvelua vasta ruotsinkielisten jälkeen ja opiskelemaan olette päässeet apukoulutodistuksilla ja sama jatkuu. Teidän pakkoruotsiinne on kaatunut monen koulutien!

      Poista
    3. "Esimerkiksi suomenruotsalaisille ja mustalaisille on huudeltu aina. Uutta on se, että Abu-Hannahin kaltaiset naiset, alkavat riehumaan näistä asioita."
      - Vieraisiin pöytiin huutelu on mielestäsi asiallista?
      Minä olen ylpeä suomalaisuudestani ja Suomesta ja toivon että Abu-Hannah ei ilmoita edustavansa Suomea kun hän mustamaalaa suomalaisia."
      - Abu-Hanna edustaa suomalaisuutta elettyään täällä niin kauan. Tämä ei ole mielipideasia vaan fakta. On arvokasta, että meillä on Abu-Hannan kaltainen upea esimerkki edustamassa maatamme missä tahansa onkin. Valitettavaa ja perin ymmärrettävää hänen kohdallaan oli maasta pois muuttaminen. Sinun kaltaisia juntteja täällä mellastaa yksinkertaisesti liikaa.

      Poista
    4. Puhe pakkoruotsista on totta. Asun rannikolla kaupungissa, jossa ruotsinkielisiä on huomattavan paljon, 40%. Täällä ei saa töitä ainakaan palvelualoilta ellei ole kaksikielinen tai ruotsinkielinen. On se kumma, kun olen pärjännyt ympäri maailmaa vaikka viittilöimällä, mutta Suomen rannikkoseudulla en pärjää! Samaan aikaan suomenkielisiä hoitaa lääkäri, joka ei puhu ruotsia eikä suomea.

      Poista
    5. "Abu-Hanna edustaa suomalaisuutta elettyään täällä niin kauan."

      Ei, etnisyyttä ei saada kansalaisuuden kautta.

      Ei, Abu-Hanna ei ole myöskään opiskellut suomalaisuutta kulttuurin kautta.

      Ei, Abu-Hanna ei todellakaan edusta suomalaisuutta. Hän edustaa kommentteineen lähinnä valloittajaa;

      “Vallan, rahan ja tilan uudelleen jakaminen on seuraava (maahanmuuttajien) vaiheemme”,

      Abu-Hanna on törkeästi isäntäväen vieraanvaraisuutta hyväkseen käyttänyt ja huonokäytöksinen (kuokka)vieras.

      Rasismiväitöksiin en kommentoi, koska jokaisessa maassa on rasismia ja kusipäitä. Jos niiden kanssa ei pärjää, on taisteltava vastaan, paettava tai tuhouduttava omaan tuskaansa.

      Poista
  15. Edellisen anonyymin mielestä siis Suomessa on aina huudeltu vähemmistöille, mutta jos vähemmistö siitä puhuu, se on mustamaalausta. Ahaa.

    VastaaPoista
  16. Kiitos kirjoituksesta. Minäkin luulin vielä 10 vuotta sitten, että Suomessa rasistiset tapaukset ovat harvinaisia - kunnes tapasin tummaihoisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni. Hän on syntynyt Englannissa, vanhemmat ovat Jamaikalta.

    Vaimoni kohtaa rasismia Helsinkiä miltei päivittäin. Tavallisimmin se näkyy ihmisten epäystävällisinä katseina ja huonona palveluna, ehkä kerran kuussa nimittelynä. Pahinta lienee kuitenkin jatkuva työsyrjintä, töitä on hyvin vaikea saada. 12 vuoden Suomessa olon jälkeen hän haluaa lähteä pois, hän ei tunne itseään tervetulleeksi. Sama koskee monia mamu-ystäviämme.

    Olemme harkinneet Tanskaa, Hollantia ja Englantia, mutta suhtautuminen maahanmuuttajiin on kiristynyt myös näissä maissa - ja muutenkin muutto taloustaantuman aikana arveluttaa. Iäkkäiden vanhempien takia emme haluaisi lähteä Euroopasta. Jonakin päivänä muutto lienee kuitenkin edessä. Joudun valitsemaan perheeni ja kotimaani välillä joidenkin suvaitsemattomien suomalaisten takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi1/1/13 20:32

      Kun minuun mulkaistaan pahasti, niin onko kyseessä siis rasismi? Kun minä saan mm virastoissa huonoa palvelua, onko se rasismia? Kun minä en onnistu 61-vuotiaana saamaan töitä, onko kyseessä rasismi?
      Sama koskee kymmentä ystävääni...hekään eivät saa töitä ja heitäkin on mulkoiltu ja kohdeltu epäystävällisestikin.

      Yhteinen nimittäjä minulla ja noilla ystävilläni on se, että olemme kaikki suomalaisia! Syntyperäisiä! Osa vaalea- osa harmaatukkaisia!

      Nykysuomessa taitaa rasismi olla rasismia kohdanneen päässä! Katse on rasismia, se että ei palvella ripeästi, on rasismia jne. Asiasta kirjoitti ansioituneesti myös:

      http://www.halla-aho.com/scripta/umayya_abu_hanna_ja_kohtaamisongelma.html

      Kannattaa lukaista.

      Poista
  17. Suomessa on ihmisryhmä, joka kerjää nakkikioskilla ja muilla julkisilla paikoilla turpaansa milloin milläkin konstilla. Tönimällä, solvaamalla tai muuten ärsyttämällä. Jos ei hakemallakaan löydä jotain etnistä rotupohjaa, jonka kimppuun käydä, ryhdytään huutamaan vaatteista, ruumiinrakenteesta, kampauksesta, puheäänestä, seksuaalisesta suuntautuneisuudesta tai jopa tuoksusta. Sitä porukkaa vaivaa jokin vielä inhottavampi ominaisuus kuin rasismi. En tiedä onko sille edes nimeä.

    VastaaPoista
  18. vapauttavaa ja rohkaisevaa lukea, olen kokenut saman. se saa sanattomaksi. ulkomailla asuessani en ole kokenut samaa. täällä tokaistaan mikset muuta pois. se on karua, mutta uskon että valoisa ja avoin asenne kantaa.

    VastaaPoista
  19. Olen itsekin kokenut saman. Olen "supisuomalainen", mutta tummatukkainen ja -silmäinen, ja ollessani vielä koulun penkillä sain kuulla vaaleilta pojilta neekerittelyä.

    Muutettuani Turkuun opintojeni perässä, yksi ensimmäisistä kokemuksistani uudessa kaupungissa oli se, kun humaltunut ukko otti bussissa ranteestani kiinni ja alkoi sättimään "tyhmäksi mustalaisämmäksi." Lotossa kaikki seitsemän oikein. En ymmärtänyt silloin ollenkaan, miksi en saanut kulkea rauhassa, ei kavereitani koskaan häiritty. Kiitos tästä kirjoituksestasi.

    VastaaPoista
  20. Olen itse myös hieman tummempi piirteiltäni. Tummat hiukset, tummat silmät ja kasvonpiirteet kai sitten jotenkin "ulkomaalaiset". Italiassa asuessani ainakin sulauduin joukkoon täysin. Tosin ihoni on lakanan valkoinen, eli se nyt erotti välimerenmaiden ihmistyypistä. Koko ikäni olen kuullut noita juutalaissolvauksia, viittauksia kansalaisuudesta jne. En edes ole mielestäni mitenkään erityisen silmiinpistävän näköinen, mutta ilmeisesti en tarpeeksi tavallinenkaan. Huutelut väheni kun vaalensin hiukseni. On sen jälkeen kuulunut ryssittelyä muutaman kerran. Mutta enimmäkseen en kiinnitä huomiota ja olen "hyväksytympi". Mikä pistää ihmetyttämään. Millainen ulkonäkö sitten täällä on hyväksyttyä? Kuka näyttää "normaalilta"? Kun lapsesta saakka on kuullut ettei näytä suomalaiselta niin vaikea ylläpitää kiintymystään tähän maahan.

    VastaaPoista
  21. Ole itse Suomessa syntynyt suomalainen ja kuulun vielä luterilaiseen kirkkoon. Tosin minulla on ruskeat silmät sekä ruskeat hiukset. Opin jo lapsesta asti, että en varmasti ole Suomesta kotoisin (siis en ole suomalainen enkä kuulu siten joukkoon), koska minulla on ruskeat silmät. Ilmeiseti ns. kunnon Suomalaisella on pellavapää ja siniset silmät. Kuulostaa pellottavan tutulta?

    VastaaPoista
  22. Kiitos Tuuli, hyvä ja tärkeä kirjoitus!

    VastaaPoista
  23. itsellä ollut aina tunne että olen muukalainen omassa kotimaassa, syrjittiin koko kouluaika, olen köyhästä perheestä,
    pääseeköhän tuosta ulkopuolisuuden tunteesta koskaan eroon, toisin sanoen huonosta itsetunnosta, pääsee varmaan, täytyy vaan tehdä kovasti töitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuntuu tutulta, olen muuttanut pois suomesta 21v sitten, en ole kaivannut takaisin koskaan

      Poista
  24. Oon toi ano joka kirjoitti 20:17 :) Piti vielä tulla komentoimaan, et muistan ala-asteen maantiedontunnilta oppikirjan jossa oli esitelty eri kansallisuuksia stereotyyppisten kuvien mukaan. Siinä oli suomi kuvattu yllättäen vaaleana suomineitona. Siitä muistaakseni lähti nokittelu koulussa. Se oli omituisinta, et kyllä opettajat sen huomasivat ja kuulivat muttei kukaan aikuisista viitsinyt jutella siitä lapsille ettei moinen ehkä ollut kaikista mukavinta. Kiitos vielä tekstistäsi! Mä oon luullu et oon ainoo jonka eteen noita dorkia tulee huuteluineen. Ikävä tajuta et en oo ainoa.

    VastaaPoista
  25. Yksi paljon vaiettu totuus katujuoppojen neekerihuuteluille voi olla heihin kohdistuneessa tummaihoisten rikollisuudessa. Ts. Puhdas katkeroituminen. Humaltuneet keski-ikäiset miehet ovat näiden rikollisten herkkupaloja viikonloppuiltaisin.

    Omat kokemukseni on 11 ja 13 vuotiaana aikuisten romanien tekemät ryöstöt minua kohtaan. En heille sentään huutele, mutta miten voisin olla varaukseton tälläistä kulttuuria kohtaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän niitä rikollisia löydy ihan supisuomalaistenkin keskuudesta, mutta silti nämä "rikollisuuden uhrit" (todennäköisemmin itse rötöstelleet kännipäissään ties mitä) eivät huutele vitivalkoiselle suomalaiselle että "painu kotiisi".

      Poista
    2. Anonyymi1/1/13 20:43

      "Eiköhän niitä rikollisia löydy ihan supisuomalaistenkin keskuudesta, mutta silti nämä "rikollisuuden uhrit" (todennäköisemmin itse rötöstelleet kännipäissään ties mitä) eivät huutele vitivalkoiselle suomalaiselle että "painu kotiisi"."

      Tuo esitys on väsyttävä. Väheneekö maahanmuuttajan tekemien rikosten merkitys tai niiden määrä, jos Pertti ja Kaukokin ovat tehneet rikoksia?

      http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135233947201.jpeg

      Kannattaa katsoa linkki ja miettiä asioita uudelleen. Suosittelen kaikille. Rikollisia on kantaväestössä ihan riittävästi, enkä ole varma, että kannattaako heitä tänne kuskata lisää ja hoitaa asunnot ja maksaa eläminen ja olla karkoittamatta rikoksiin syyllistyneitä?
      Mehän olemme rasisteja, kun/jos em. kaavioiden lukujen perusteella esim. olemme varautuneita.

      Poista
  26. En usko, että nämä metroissa huutelevat ihmiset ovat se suurin ongelma ja että heidän vaientaminen on ratkaisu. Rasismi Suomessa on varmasti melko syvällä eikä sitä varmasti kaikki edes ymmärrä rasismiksi. Suurin ongelma on hiljainen, kotioloissa ja huomaamattomasti tapahtuva rasismi. Sellainen missä isät hiljaa huomauttavat lapsilleen "katso, neekeri" ja sen jälkeen jatketaan normi askareita.
    Tälläisiä kirjoituksia tarvitaan kuitenkin lisää ja näitä kokemuksia tulee tuoda hanakammin esille. Lähtökohta nyt on hyvä, lapset ja nuoret lukee internetissä paljon ja varmasti ottavat näistä kirjoituksista onkeensa jotain. Muutos tulee hitaasti, enkä usko, että rasismin vastainen pakkosyöttö juurikaan auttaa ketään, päinvastoin. Tärkeintä on juuri nyt hyväksyä rasismin olemassaolo täällä ja pitää yllä avointa keskustelua. Täytyy myös jonkin verran ymmärtää suomalaisia, emme koskaan ole olleet maantieteellisesti hyvässä satamapaikassa, missä laivat ja kaupustelijat olisi vierailleet jokaisesta maan kulttuurista, joten eri kulttuurit ovat todellakin meille hyvin erilaisia ja vieraita. En siis sano, että se antaisi meille oikeuden solvata muita tai että se tekisi siitä hyväksyttävämpää.
    Syrjintä tulisi myös saada pois työpaikoilta, viroista ja kouluista yms. tähän voidaan mielestäni vaikuttaa noeammin.
    En voi kieltää omaavani itse joskus rasistia ajatuksia ja ennakkoluuloja, mutta en myöskään huutele enkä muutoinkaan "toimi" rasistisesti, mutta se on minussa. Näen kuitenkin itse omalla kohdalla tärkeämpänä tehtävänäni oman vaikutuksen lapseeni, kuin itseni muutoksen.

    VastaaPoista
  27. En kyllä oikein tykkää että niin moni on huolissaan muttei kuitenkaan kehtaa kirjoittaa omalla nimellään vaan anomyymina.

    VastaaPoista
  28. Yksittäistapauksia niinkuin maahanmuuttaja taustaisen ylenpalttinen esiintyminen raiskaustilastoissa.

    VastaaPoista
  29. Mieleeni juolahtaa tapaus, joka sattui vuosi sitten Pariisin metrossa. Matkustin mustaihoisen ystäväni kanssa. Vaikka hän oli asunut Suomessa pitkään ja hallitsi kielen kohtalaisen hyvin, meillä oli tapana puhua englantiä keskenämme. Meitä vastapäätä istui pari keski-ikäistä suomalaismiestä ja he ryhtyivät kommentoimaan kaverini ihonväriä melko suosin sanakääntein – tyyliin "mistäköhän bambumajasta tuokin apina on tänne tullut".

    Meidän oli tarkoitus jäädä pois seuraavalla asemalla, kaverini pidätteli minua nousemasta ja vasta viime hetkellä lähti liikkeelle noustakseen. Hän kuitenkin ponnahti kohti pahemman suupaltin kasvoja, pysähtyi parin sentin päähän ja karjaisi: "Mitä Vi**ua se sulle kuuluu"! Livahdimme nopeasti sulkeutuvien ovien välistä pois näiden kahden sankarin jäädessä istumaan H.Moilasina. Meillä ainakin oli hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, loistavaa! Eiköhän nämä moilaset mieti (toivottavasti) seuraavan kerran ennen kuin suunsa toisten solvailemiseen julkisesti aukaisevat, vaikka heidän eivät ehkä kykenisikään asenteensa muokkaamiseen.

      Poista
    2. Anonyymi1/1/13 16:38

      Kiirettä varmaan piti ihonvärin kommentoinnissa! Voisi kuvitella, että Pariisin metrossa oli muutama muukin tummaihoinen kaverisi lisäksi.

      Poista
  30. Tuo klo 06.06 kirjoitettu teksti on juuri malliesimerkki rasismista. Koska joku romani on tehnyt ryöstön, kaikkia romaneita pitää voida katsoa pitkin nenänvartta. Tuossahan se tuli, rasistinen asenne pähkinänkuoressa. Toivottavasti osaat edes hävetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi1/1/13 20:51

      Jos kyykäärme puree sinua ja jatkossa et enää mene sellaisen lähelle, niin onko se hävettävää?

      Skiniporukka hakkaa sinut. Jatkossa kierrät skinit kaukaa?

      Pitääkö hävetä? Koetuista ei kannata oppia mitään? Ei ihmismieli toimi niin.

      Poista
  31. >>Mimosa:
    En tykkää rasismista anonyymejä vastaan. Häpeä!

    VastaaPoista
  32. Ymmärrän Umayyan autereisen olon Amsterdamin keskustan lähiössä, missä on värikästä; kulttuureja ja uskontoja ja elämän katsomusia ja muotoja monta samassa kerrostalossa, kaduilla, kaupoissa kouluissa, jne. Ymmärrän sen vapauttavan olon, että he eivät ole 'erilaisia' vaan luonnollisena osana sitä värikästä kokonaisuutta.
    Vaikka Keski-Euroopassa on paljon värikkäämpää kuin Suomessa, ei se valitettavasti poista joka kulttuuriin ja yhteisöön kuuluvaa ennokkoluuloa toista kohtaan.
    23 vuoden oloni aikana Hollannissa olen nähnyt, kuullut ja kokenut paljon suvaitsemattomuutta toisia ihmisiä kohtaan.
    Kuten Tuuli yllä mainitsi, suvaitsevaisuus vähenee huomattavasti Amsterdamin ulkopuolella. Mutta valitettavasti myös Amsterdam tuntee paljon ennakkoluuloja, suvaitsemattomuutta ja jopa väkivaltaa eri ihmisryhmien välillä. Se ei edes ole vaaleaihoisten Europpalaisten valtti.
    Ymmärrys ja kunnioitus toista ihmistä ja hänen ehkä erilaiselta tuntuvaa ihmisyyttä kohtaan syntyy kontaktilla, keskustelulla. Mutta se ei riitä; ihmisten itse, yhteisöjen ja politiikan täytyy ottaa selvää kantaa suvaitsemattomuutta vastaan ja näyttää esimerkkiä!

    VastaaPoista
  33. Hyvä kirjoitus Tuuli. Käänsin itse Abu-Hannan jutun englanniksi ja kiinnitin huomiota muutamaan outoon asiaa koskien Hollannin kouluja ja kulttuuria. Ehtisitkö vilkaista tämän läpi ja kommentoida.
    http://www.ossimantylahti.com/2012/12/a-story-about-winning-a-lottery-ticket-that-was-not-cashed-in/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ossi, koulukulttuurin kuvaus Hollannissa pitää paikkaansa. Pieniä eroja on, mutta usein toivotaan vanhempien aktivisuutta, koska opettajalla on liian vähän resursseja tarjota tarpeeksi huomiota kaikille. Luokat ovat suuria (keskim.30 lasta)ja alaluokkalaiset (4-7 vuotiaat)eivät pitkiä ajanjaksoja pärjää itsenäisesti. Kouluissa on jopa apu-opeina, luku-apuina tai äänen lukijoina mummeja ja ukkeja. Vanhemmat ovat myös aktiivisina koulujen vanhempain yhdistyksissä ja johtokunnissa, jotka organisoivat paljon kouluun liityviä tapahtumia koulun yhteydessä. Hollanin ala-asteet ovat 4-11 vuotiaille ja mitä vanhemmiksi ja itsenäisemmiksi lapset kasvavat, sitä vähemmän vanhemmat ovat mukana luokan toiminnassa. Suurella osalla kouluista on kuitenkin joka luokassa vastaavat vanhemmat, jotka ovat usein yhteyshenkilöinä.
      Tämäkin on vain mahdollista, koska suuri osa Hollantilaisista käyttää mahdollisuutta tehdä osa-aika työtä. Varsinkin äidit, mutta myös isät tekevät lyhennettyä työviikkoa. Mutta vastaavasti äidin työt alkavat taas jo vauvan ollessa n. 3kk ikäinen. Äitiyslomat ovat erittäin lyhyïtä. Hollannissa on melkein moraallisesti 'not done' jos hankkii lapsia, mennäkseen sitten tekemään 5 päiväiväistä työviikkoa. Tämä kaikki on mitä luultavimmin vahvan ja pitkän koti-äiti kultuurin perintöä.

      Poista
    2. Hei Ossi,
      luen kirjoituksesi huomenna, tänään pitää matkustaa kotiin Saksaan.

      Poista
    3. Hollannissa on myös paljon kouluja ja luokkia joissa on ehkä vain yksin tai kaksi hollantia äidinkielenään puhuvaa. Kouluvapaaehtoiset ovat silloin usein äitejä , jotka itsekin vielä yrittävät opiskella kieltä. Rotterdamissa on Leefbaar (pim fortuinin puolue) kiinnittänyt huomiota siihen että lastentarhojen työntekijät osaavat hollantia aika huonosti. Samoin Rotterdamissa on pari kuukautta sitten ehdotettu että opettajilla pitäisi olla Suomen tavoin akateeminen koulutus. Uusien perusasteen opettajien laskutaitoihin on viime vuosina jo ehditty kiinnittää huomiota.

      Poista
    4. Vastaan nyt tähän omalta osaltani, vaikka muut ovat jo tosi kattavasti Hollannista kertoneetkin (kiitos näistä hyvistä kommenteista yllä).

      - työpäivästä: veikkaan, että Abu-Hannan lähipiirissä on ehkä lähinnä muita pienten lasten vanhempia, jolloin työajan suhteen on (varsinkin naisilla) yleistä tehdä lyhyttä työviikkoa. Äitiyslomat ovat lyhyitä, vanhempainvapaista yms. puhumattakaan, ja päivähoito on kallista. Tenavat toki menevät jo neljävuotiaina kouluun (jota pidetään jo ihan oikeana kouluna; oppivelvollisuus alkaa siitä kun täyttää neljä, eli kouluun mennään heti syntymäpäivän jälkeen), mutta lounaalla he käyvät usein tällöinkin kotona, joten käytännössä vanhemmista toisen on tehtävä lyhennettyä päivää tai sitten oltava kotona.

      - En kyllä ole nähnyt kenenkään vinkkaavan silmää muuta kuin flirttitarkoituksessa. Kysyin amsterdamilaiselta sinkkuystävältäni, ja hän sanoi ettei TOSIAANKAAN iske silmää tuntemattomille.

      Muuten olen sitä mieltä että kuten tuossa blogauksessani mainitsinkin, kahden vuoden jälkeen expat on usein vielä aikamoisessa ihastusvaiheessa uuteen kotimaahansa.


      Poista
  34. Minä olen sellainen, josta kyllä yleensä ajatellaan, että olen suomalainen, mutta minua häiritään sen takia, että minun ajatellaan kuuluvan seksuaali -tai sukupuolivähemmistöön ja sellaista häiriköintiä on tullut myös ulkomailla, Yhdysvalloissa ja pari kertaa Eestissä. Suomessa sitä tulee hyvin paljon. Myös kerran eräs britti oli perin asiaton ollessani Etelä-Amerikassa. Hän itse oli täynnä suvaitsemista ja ehkä sen takia hän aprikoi, tulisinko minä ulos kaapista vaiko en. Sen jälkeenhän ei ole oikeastaan mitään mahdollisuutta kuin joko myöntää olevansa lesbo tai kieltää ja antaa itsestään kuva kaappilesbona, joten hän pilasi mahdollisen ulostuloni.

    Vaikea sanoa ovatko suvakit pahempia kuin natsit. Umayya ottaa esille myös suvakkien karkeat asenteet.

    VastaaPoista
  35. Suoraan sanoen ei kuulosta uskottavalta nämä blogaajan kertomukset Suomessa kokemistaan juutalaisvainoista. Kuka helkkari lähtee toista haukkumaan "Anne Frankiksi"? Onkohan kirjoittaja nähnyt unta...

    Abu-Hannan tarinat taas ovat selvääkin selvemmin satuja. Jos joku hävettää niin suomalaiset, jotka ottavat juttunsa todesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se valitettavasti ollut unta. Tai sitten minulla ja miehelläni oli kovasti samanlainen uni, saati muilla kanssamatkustajilla.

      Poista
  36. Siis Helsingissä rändömjuoppo tietää juuri sattumalta hollantilaisen Anne Frankin? Itse kuulin Annesta vasta 2007, kun muutin Amsterdamiin, mutta kaipa se on yleistietoa. Olisi Saarikoski ylpeä, että Suomessa sisäsiittoiset juopotkin ovat näin sivistyneitä.

    Mikähän autisti tämä Saarikoski on, sanoisi vaan, ettei ole juutalainen, ja vaikka olisi, niin mitä sitten. Uskottavuus on täysin nolla. Kommentoijat äärimmäisen säälittäviä ("brassailen Ranskassa suvaitsevaisuudella", facepalm).

    Olin lauantaina bussissa 22.40 - 23.05. En kohdannut rasismia.

    "Mummo ei ollut mielenvikainen eikä kännissä, vaan aivan tavallinen vanha ihminen, jonka olisi voinut pienellä tönäisyllä työntää metron alle."

    Uumaja apurahannat teki jotain mun pääkopalle
    nyt mä haluun tönii jengii metron alle.

    http://www.youtube.com/watch?v=tuQJuubtblE&t=38

    Mitä seuraavaksi, paiskaa somalitytön Espoon asemalaiturille??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei suoraan sanoen hirveästi yllätä, että Muutos 2011:n Junnes Lokka ei ole kuullut Anne Frankista, yhdestä holokaustin kuuluisimmista uhreista. Sitä se silmien ja korvien sulkeminen historialta teettää.

      Poista
    2. Ajattelija20081/1/13 00:56

      Ossi Mäntilahti ei ainakaan loista käytöstavoissaan. Mikä sinua IT-asiantuntija Mäntylahti vaivaa, kun pitää nälviä epäolennaisuuksista? Etsisit jonkun muun tavan purkaa ahdistustasi.

      Tuo "Anne Frank"-solvaus kuulostaa mielenvikaisen ihmisen puheilta. Ehkä kyseessä oli skitsofreenikko, joka oli jostain omaksunut juutalaisvihan. Yllä joku ehdotteli, että mies on voinut Erkki Tuomiojalta omaksua juutalaisvataisen asenteen.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Sain tietää hänestä 2007, eli nyt olen tietoinen tapauksesta. Mitä silmien ja korvien sulkemista tässä muka on ollut.

      "Itse kuulin Annesta vasta 2007, kun muutin Amsterdamiin, mutta kaipa se on yleistietoa."

      Poista
    5. Ainakin 1980-luvun Helsingissä Anne Frankista opetettiin koulussa.

      Poista
    6. Anonyymi1/1/13 16:20

      Anne Frank kuuluu yleissivistykseen, aika naurettavaa Junekselta yritä tehdä historian perusnimestä jotain erikoisempaa omaan tietämättömyyteensä vedoten.

      Poista
    7. Mutta siis en ole tietämätön Anne Frankista. Olin 2007 asti. Osaatko lukea? En ole enää tietämätön Anne Frankista.

      Poista
    8. Umayya siis sai kuulla 80-vuotiaalta mummulta noin hävyttömän kommentin, jota tämä vieläpä kailotti innoissaan muille kanssamatkustajille ja Umayya teki nopean diagnoosin, ettei mummo ollut mielenvikainen? Mielenkiintoista. Moisesta agressiivisuudesta vanhan ihmisen kohdalla kun ainakin itselleni tulee ensimmäisenä mieleen Alzheimerin taudin agressiivisemmin oireileva muoto. Eikä tuo nyt kyllä täysijärkisen käyttäytymiseltäkään vaikuttanut.

      Poista
    9. Hesarista:

      Mielipide
      torstaina 3.1.2013
      Abu-Hanna markkinoi rasismia Suomeen
      --------------------------------------------------------------------------------
      Jyrki Joensuu lääkäri, Hämeenkoski

      On­ko ole­mas­sa kak­si Suo­mea, Umayya Abu-Han­nan Suo­mi ja muu Suo­mi? Jos Abu-Han­nan Suo­mi ei ole ai­to, ky­sees­sä on mie­li­ku­va­mark­ki­noin­ti, jon­ka pi­rul­li­sin lop­pu­tu­le­ma voi ol­la it­sen­sä to­teut­ta­va en­nus­te. Jos ra­sis­mia ei jon­kun mie­les­tä ole tar­peek­si, si­tä pi­tää teh­dä. Ra­sis­mi ei syn­ny tyh­jäs­tä, sii­hen voi­daan opas­taa.

      Abu-Han­na kir­joit­ti (HS Sun­nun­tai 30. 12.), et­tä noin 80-vuo­tias mum­mo kä­ve­li suo­raan hä­nen vau­van­sa eteen ja huu­si: "Saa­ta­nan nee­ke­ri!"
      Abu-Han­na kir­joit­ti sa­na­tar­kas­ti: "Mum­mo ei ol­lut mie­len­vi­kai­nen ei­kä kän­nis­sä, vaan ai­van ta­val­li­nen van­ha ih­mi­nen, jon­ka oli­si voi­nut pie­nel­lä tö­näi­syl­lä työn­tää met­ron al­le."

      Olen yk­si­tyis­hen­ki­lö­nä ja lää­kä­ri­nä tu­tus­tu­nut tu­han­siin suo­ma­lai­siin van­huk­siin. Roh­ke­nen epäil­lä ku­va­tun ta­pauk­sen to­den­pe­räi­syyt­tä. Mis­sään ta­pauk­ses­sa tot­ta ei ole se, et­tä ta­val­li­nen suo­ma­lai­nen 80-vuo­tias käyt­täy­tyi­si tuol­la ta­val­la. Ta­val­li­nen van­hus ei mis­tään syys­tä ki­roa ja huu­da jul­ki­sil­la pai­koil­la saa­tik­ka et­tä sel­lai­sel­la re­hen­te­li­si. Uu­tis­lä­he­tyk­sis­sä olen näh­nyt mur­han­hi­moi­sia räy­hää­jä-äm­miä, mut­ta ne on ku­vat­tu tu­han­sia ki­lo­met­re­jä kau­kai­sem­mis­sa mais­sa.

      Abu-Han­na tu­li esit­tä­neek­si her­jan suo­ma­lai­sis­ta van­huk­sis­ta, jot­ka ovat aher­ta­neet ko­koon tä­män lot­to­voi­ton pää­omaa omal­la työl­lään ja jot­ka ta­val­li­ses­ti ovat enem­män­kin ar­ko­ja ja liian vaa­ti­mat­to­mia kuin sol­vaa­via röyh­ki­myk­siä. Abu-Han­nan ku­vaus "ta­val­li­ses­ta suo­ma­lai­ses­ta van­huk­ses­ta" ei pi­dä paik­kaan­sa.

      Poista
  37. Ko. tyyppi oli täynnä Israel-vihaa,mikä ei ole ihme,kun mellä on Erkki Tuomioja ulkoministerinä ja Israel-vihaa täynnä oleva media.

    Juntti se tyyppi on silti, kun alkaa pelkkien ennakkoluulojensa perusteella uhoomaan.

    VastaaPoista
  38. Vielä, vihaa Amerikassa: https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=JO3cIuBHf-U

    VastaaPoista
  39. Pakko todeta tähän, että ottaisin kohteliaisuutena, jos joku luulisi minua juutalaiseksi. En todellakaan edes ymmärtäisi, että siitä pitäisi suuttua.

    VastaaPoista
  40. "Abu-Hanna edustaa suomalaisuutta elettyään täällä niin kauan. Tämä ei ole mielipideasia vaan fakta. On arvokasta, että meillä on Abu-Hannan kaltainen upea esimerkki edustamassa maatamme missä tahansa onkin."

    Buahahhahhahaaa... Päivän paras, kahvit näppikselle :)

    VastaaPoista
  41. Tämä Tuuli tunnetaan myös nimellä Tuuli Tuominen, ihan tavallinen perunanenä. Nettiskenen veteraanit muistavat varmaan innokkuuden newseissa jo 90-luvulta.

    VastaaPoista
  42. Anonyymi1/1/13 12:42

    Minua yleensä vaan homotellaan tai uhataan väkivallalla tai sitten joskus harvoin on käyty kiinni, niin että on käynyt pahemminkin. Koska olen valkoihoinen heteromies, niin kukaan ei välitä asiasta pätkääkään. Valittamisesta saa vielä vaan lisää vittuilua ja syyllisyyden, että kyseessä on oma vika.

    Jos joku tulee tuossa kuvatun kaltaista huutelemaan, niin kyseessä on luultavasti huutelijan mielenterveysongelma, eikä mikään muu.

    Tuossa joku aika sitten vein ala-asteikäistä poikaani treeneihin ja sporassa takaisin tullessa joku noin kolmekymppinen nainen huuteli pojalleni jotain epäselvää, kun käveltiin sporaan sisään ja matkan varrella se huuteli kahelia tavaraa kelle nyt sattui tai ei kenellekkään ja keskusteli johkun arkkienkelin kanssa ja tulikin selväksi, että kyseinen täti oli menossa auroran sairaalaan, minkä takana asun, joten tällaiset huutelijat eivät ole ihan uusi asia. Sporassa olevat ihmiset suhtautuivat huutelijaan hieman vaivautuneesti, mutta kukaan ei alkanut ilmeisen sairaalle ihmiselle soittamaan turpaansa, paitsi sitten kun sporaan tuli kaksi ei suomalaista, jotka eivät mitenkään näyttäneet tajuavan, että täti on pipi ja alkoivat uhkailemaan sitä rasittavaa, mutta säälittävää ihmistä ja sattuivat jäämään kaikki samalla pysäkillä kuin minä ja sain sellaisen kuvan, että nämä kaksi salskeaa parikymppistä harkitsivat vetävänsä pataan tätä kahelia naistä. Ihan uhkailusta ja huutelusta päättelin. Täti oli sen verran pihalla, ettei se näyttänyt ymmärtävän että pataan tulemista oli luvattu.

    Kokemukseni perusteella yleisintä kadulla tapahtuvaa suunsoittoa on väkivallalla uhkailu ja sitä saa osakseen ihan kuka tahansa, jos sattuu väärään paikkaan väärien ihmisten kanssa samaan aikaan. Hullut sitten huutelevat ihan kenelle vaan, mutta huutelevat hullut ovat suhteellisen harvinaisia.

    VastaaPoista
  43. Hei te kymmenet Anonyymit, olisi aika paljon mukavampaa jos keksisitte edes jonkin satunnaisen nimimerkin blogikommenttiinne. On mahdoton vastata Anonyymille kun niitä vaan puskee ja puskee. Ei näin.

    VastaaPoista
  44. Anonyymi1/1/13 14:57

    Itse asuin Hollannin naapurimaassa jonkin aikaa, koin "rasismia" mm.aina kun jouduin asioimaan virka-asioissa eri virastoissa, eivät suostuneet puhumaan englantia, en osannut maan kieltä tarpeeksi, jotta olisin voinut selvitellä esim.vero ym.vaikeita asioita muulla kun englannilla.
    Koin myös kaupoissa negatiivistä asennetta, heti kun aloin puhua englanniksi, muutuin näkymättömäksi kassaneidille, alettiin monesti keskustella seur.asiakkaan kanssa (yleensä oman maan kansalaisen) vaikka en ollut vielä edes maksannut ostoksiani. Koin päivittäin ns.piilorasismia kyseisessä maassa. Sitten eräänä päivänä kotimatkalla, tuntematon tumma mies hyökkäsi kimppuni, ja pahoinpiteli minut pahasti, sain huomattavia vammoja kasvoihini..kaiken sen jälkeen muutin pois tuosta sairaasta maasta, takaisin Suomeen!! Nyt voin paljon paremmin. Kestän kyllä paremmin verbaalisen ja henkisen naljailun ja rasismin, mutta en fyysistä pahoinpitelyä, varsinkin kun olin lähellä menettää henkeni. En tuomitse tummia miehiä, mutta olen varovaisempi ja varautunut heti kun näen heitä kadulla (maasta riippuen), johtuen luonnollisesti yllättävästä pahoinpitelystä.
    Naispuolisiin tummiin naisiin en tunne mitään negatiivistä!
    T.suomalainen vaalea nainen

    VastaaPoista
  45. Anonyymi1/1/13 16:59

    Ei tänne näköjään saa mitään eri nimimerkkiä, vaan nimetön on ainoa vaihtoehto. Mut tunnetaan nimellä Jiihoo Sfnetistä, josta Tuuli on näköjään poistunut parempiin piireihin.

    Jostain syystä ennen vanhaan yksikään lehti tai muu media ei välittänyt tästä suomalaiskansallisesta tavasta, jossa joku mulkendaali huuteli ventovieraille mitä sattui. Jotain riitaa, tappelua tai muuta säpinää ne kai hakevat. Homoksi, mulkuksi jne. ne ennen haukkuivat ihan kantiksia ja nyt on sanavarasto laajentunut, kun etnisyyttä on liikenteessä.

    Miksi on suurempi ongelma, että joku rähisijä haukkuu jotain mamua neekeriksi, mutta minua se sama rähisijä saa haukkua miksi lystää eikä ketään kiinnosta?

    Taitaa se Tuulin aviomieskin olla aika vässykkä, kun siinä vieressä vaan kuuntelee kun vaimoa haukutaan. Kannattaisi jättää tuollainen hiiri ja hommata sellainen mies, joka pystyy puolustamaan naistaan.

    VastaaPoista
  46. Tämä ilmiöiden kieltäminen on aika hämmentävää. Moni on epäillyt, voiko mummoikäinen huudella lapselle tai tässäkin ketjussa voiko joku huudella ventovieraalle jutkua Suomessa tai yrittää työntää somalityttöä junasta. Onko taustalla harras toive siitä, että rasismia ei ole. Se on toisaalta kaunista, vaikka onkin pään työntämistä pensaaseen. Tietysti toisten kokemusten epäilyssä on samaan aikaan pelkoa siitä että sitä käytetään jonkun hyvän saamiseksi itselle? Mitäköhän hyvää Tuulikin keissinsä esilletuomisesta sitten saisi?

    Anne Frankin tarina kuuluu eurooppalaiseen yleissivistykseen ja suuressa osassa suomalaisia kouluja - ainakin lukioita Frankin päiväkirja löytyy kirjaluetteloista. Itsekin luin sen ensimmäisen kerran peruskoulussa 80-luvulla. se ettei joku siitä ole kuullutkaan on aivan yhtä uskottavaa. Minulla on natseja oudosti sympatiseeraavia oppilaita, jotka hänet tietävät.

    Itse olen opettajan hommissa saanut kuudella oppilaisiini kohdistuvia rasistisia huutoja. Yleensä vastaan napakasti, mutta joskus voi olla viisaampaa olla vaiti - vässykkä eli ei. Omien oppilaideni ja omien havaintojeni mukaan rasistista huutelua on kuten muutakin huutelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tietämätön Anne Frankista. Olin 2007 asti. Osaatko lukea? En ole enää tietämätön Anne Frankista.

      Somalitytön paiskaaminen oli keksitty tapaus. Mummon huutelu Abuhannan lapselle on täysin epäuskottava tapaus. Abuhanna on sekaisin eikä hänen sanaansa voi luottaa. Hän on tärähtänyt.

      En ymmärrä mihin muuhun, kuin hänen etniseen taustaansa perustuu se, että hän on saanut keekoilla koko ajan julkisuudessa. TV-keskusteluissa on selvinnyt että hänellä on mielipiteitä vaikka muille jakaa mutta perustelut puuttuvat usein kokonaan.

      http://www.halla-aho.com/scripta/umayya_abu_hanna_ja_kohtaamisongelma.html

      Poista
    2. Anonyymi2/1/13 11:17

      No, mistäs tiedät vaikka se "rändömjuoppo" oli käynyt Amsterdamissa esmes 2006? Tai sitten istui koulussa korvat auki historian tai äidinkielen tunneilla? Tai on lukenut ylipäätään kirjoja joskus / ollut kirjallisuudesta kiinnostunut / käynyt joskus kirjastossa?

      Pointti ei ole ollut se, että sinä et tiedä (anteeksi, et tiennyt ennen vuotta 2007) Anne Frankista, vaan se, että sinä päätit omalla esimerkilläsi osoittaa Tuulin tarinan jotenkin epäuskottavaksi. Kirjoitit, ettei ole uskottavaa, että juoppo haukkui Tuulia annefrankiksi ja perusteluna käytit sitä, että juoppo ei voi tuntea Anne Frankia, kun et itse ollut kuullut hänestä ennen vuotta 2007. Sait tuossa sitten vähän nokillesi ja sekös ärsyttää.

      Poista
    3. Ajattelija20082/1/13 12:23

      Rasistista huutelua toki on koulun pihalla. Minuakin on nimitelty siellä ties miksi. Mutta olen nettifoorumeilla kysellyt ihmisiltä, ovatko he kuulleet rasistista huutelua Helsingin keskustassa. Vielä ei ole kukaan kertonut sellaista kuulleensa. Lähimmäksi pääsee vihreiden bloggaaja Joonas Lyytinen, joka sanoo nähneensä pari kertaa juopon räyhäävän ulkomaalaisen näköiselle ihmiselle Helsingissä. Minä olen pyörinyt samoilla kulmilla Umayya Abu-Hannan kanssa 30 vuotta, mutta en ole kuullut rasistista huutelua. Hommaforumilla ehdotin, että pitäisi asentaa rasismia tarkkailevia kameroita ja mikrofoneja Helsingin keskustaan, että saataisiin rasistinen huutelu tieteellisesti todistettua.

      Poista
    4. Mielestäni tarina ei vaan ole uskottava. Pointista en tiedä, mutta ainakin pari kommentoijaa oli ymmärtänyt väärin:

      "Minua ei suoraan sanoen hirveästi yllätä, että Muutos 2011:n Junnes Lokka ei ole kuullut Anne Frankista, yhdestä holokaustin kuuluisimmista uhreista. Sitä se silmien ja korvien sulkeminen historialta teettää."

      "Anne Frank kuuluu yleissivistykseen, aika naurettavaa Junekselta yritä tehdä historian perusnimestä jotain erikoisempaa omaan tietämättömyyteensä vedoten."

      Voi sitä käydä kirjastossa törmäämättäkin Anne Frankiin.

      Poista
    5. Anonyymi3/1/13 07:52

      Junes: ensimmäisessä viestissäsi, jossa epäilit tarinaa, perustelusi epäuskollesi olivat Anne Frank ja suorastaan huikea oivalluksesi omasta yksittäisestä bussimatkastasi. Nyt kun sinulle on osoitettu monelta taholta, ettei Anne Frankin tietäminen ole millään muotoa kumma juttu - ei edes juopolta, niin mihin epäuskosi edelleen perustuu? Tuulin autismiin (omia sanojasi)? Omiin kokemuksiisi busseissa (valkoisena miehenä Suomessa)? Vai ehkäpä kuitenkin omiin fiksaatioisihisi? Eniveis Junes, kyllä täällä saa väärässä olla - varsinkin, jos on sen verran munaa, että myöntää erheensä.

      - Supa Troopa

      Poista
    6. Jos et huomannut, niin minulla on tummemmat hiukset kuin Tuulilla. En usko näihin rasismijuttuihin, vaan ne ovat mitä todennäköisimmin harhoja.

      Kuka käyttää Anne Frankia haukkumasanana ja miksi Anne Frankiksi kutsuminen olisi haukkumista?

      Poista
    7. Anonyymi3/1/13 12:46

      Harhoja ja autismia, niinpä niin. Sen sijaan Itäkeskus on kai sitten tosiaankin 'painajaisunen etnografinen sirkus' eikä kauppakeskus ja kaupunginosa:

      http://2.bp.blogspot.com/-_vkwPpBELdA/UH1IYPsCkiI/AAAAAAAAAW4/_KC5BZNPXu0/s400/Itakeskus.png

      (Piti käydä googlaamassa, että kenellä on vielä aikaa monta päivää blogauksen jälkeen istua täällä siirtelemässä maalitolppia.)

      Poista
    8. Anonyymi4/1/13 11:32

      Harhoja? Syvääkin syvempi huokaus...

      No siitä viis ja Anne Frankiin. Kait sinuakin on joskus kutsuttu keskustelupalstoilla halla-ahoksi tai vastaavaksi meidän viheritupiipertäjämokuttajien toimesta? Ja kait itsekin olet joskus jotakuta astridthorsiksi nimitellyt - tai ainakin voisit kuvitella moista tekeväsi? Vai? Anne Frank on yksi tunnetuimmista holokaustin uhreista ja siten laajalti sympatiseerattu sekä usein esille nostettu, joten ei se nyt ole mitenkään kauhean vaikea kuvitella, että jotkut antisemiitit ja / tai holokaustinkieltäjät inhoavat häntä vähintään yhtä suurella tunteella. Toisen sankari on aina jonkun toisen sylkykuppi ja kirosana.

      - Supa Troopa

      Poista
    9. Anonyymi: niin? Oletko käynyt Itäkeskuksessa?


      Supa Troopa: En kyllä muista. Mutta mitä väliä tällä on ja miten liittyy Anne Frankiin?

      Pitäisi järjestää gallup Anne Frankin tunnettuudesta Helsingin ratikka- ja metrohuutelijoiden keskuudessa, tulos kiinnostaisi todellakin.

      Poista
  47. Anonyymi1/1/13 20:33

    Mielenkiintoista. Liikun kaupungilla päivittäin julkisilla liikennevälineillä. Liikun myös iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Olen ulkonäöltäni selkeästi eteläeurooppalainen-välimerellinen.

    Sen viidentoista vuoden aikana kun olen asunut Helsingissä en ole YHTÄÄN kertaa törmännyt rasistiseen huuteluun itseäni tai kanssaliikkujia kohtaan.

    Olisi mielenkiintoista tietää mistä nämä kaikki "suomalainen juoppo mies nimitteli ratikassa neekeriksi/jutkuksi" tapaukset tulevat? Kenen tarkoitusta ne palvelevat ja miksi? Käytännön kokemus kertoo kuitenkin muuta.

    -mac

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi2/1/13 11:38

      Anteeksi vain, mutta minusta on todella epäuskottavaa, ettet ole koskaan kuullut ketään haukuttavan rasistisin termein Helsingissä. Omien kokemusteni perusteella juoppoja enemmän tässä "kunnostautuvat" kyllä vanhemmat rouvashenkilöt ja hieman vaivihkaammin, mutta kuitenkin... Kenen tarkoitusta tällainen epäusko palvelee ja miksi?

      - Supa Troopa

      Poista
    2. Otapa ensi kerralla videokuvaa rasistista huuteluista ja postaa youtubeen.

      Poista
    3. Anonyymi4/1/13 11:51

      Saako harhoista videokuvaa? Osaanko autistina käyttää jotain ihme youtubea?

      Vakavasti: miksi pitää näin voimalla kieltää nämä tarinat? Miksi ne eivät saa olla totta? Eikö tästä asiasta saa puhua oikeilla nimillä vai mistä on kyse?

      - Supa Troopa

      Poista
    4. Koska nämä tarinat eivät vain ole uskottavia. Juuri myönsit ne harhaksi. Autismistasi en osaa sanoa.

      Poista
  48. Anonyymi2/1/13 11:16

    Olen asunut lähes kymmenen vuotta Hollannissa (ja neljä vuotta jenkeissä), pikkukaupungeissa, ja viimeiset viisi vuotta Amsterdamissa. Olen vitivalkoinen suomalainen, joten en voi kommentoida rasismia paljon. Tiedän että damin länsipuolella on kaunis kaupunginosa joka on pääasiassa "maahanmuuttajien" (eli karibialaisten ja marokkolaisten) asuttama jossa ammuskellaan silloin tällöin. Eli täällä on infrastruktuuriltaan hyvin korkeatasoinen ghetto - en tosin tiedä onko tämä systemaattisen rasismin tai muukalaisvierastelun tulos, vai vapaaehtoinen eristäytyminen, enkä siihen ota kantaa kun en tiedä.

    Rasismista Hollannissa en tiedä kun en sitä koe, mutta sen verran näkee katukuvassa että joka ikinen siivooja on tummaihoinen. Eli täällä on yhtä paljon töitä jotka ovat "liian huonoja" valkoisille kuin Suomessa.

    Mutta Umayyan kirjoitukseen sanon sen verran, että ei tämä ole hääppöinen maa. Hän listaa kaksi sanontaa joista Amsterdamilaiset tuntee. Kaikki Hollantilaiset tuntee heidän mielilausahduksestaan: "that's not possible." Tämä on sieluttomien robottien maa. Tämä on myös töykein kansa maan päällä, tai ainakin niistä 40+ maasta missä olen asunut tai käynyt. Ja kyseessä ei ole minä: otin jokaisen ihmisen tapaamisen yksittäisenä tapahtumana vuosia, mutta kun on sanottu tarpeeksi pahasti täysin provosoimatta tarpeeksi monta kertaa, on pakko tehdä johtopäätös että nämä ovat vain töykeitä.

    Huomaa että tässä on supisuomalainen pikkukaupungista kotoisin oleva joka sanoo ihmisiä töykeiksi - eli rima on aika helvetin korkealla. Hollantilaiset tosin käyttävät töykeydestä termiä "direct" eli "suorasukainen". Heillä on monia muitakin "viehättäviä" eufemismeja. Minulle ihmetellään että miksi en osaa Hollantia vaikka olen asunut niin kauan täällä; jos olisin Hollantilainen Suomessa vastaisin "koska en halua oppia rumaa kieltänne", mutta sanon vain että kaikki tuttuni puhuvat Englantia.

    Aikomukseni on muuttaa täältä pikimmiten pois koska Saku Koivua mukaillen Hollanti on paska maa. Muutan ehkä jopa takaisin Suomeen. Suomi ei todellakaan ole mikään lintukoto, ja rasismia on aivan takuulla. Lähdin Suomesta verotusta, ilmastoa ja Suomalaisten umpimielisyyttä pakoon, joten minulla on paljon sympatioita Umayyan viestille.

    Mutta Hollanti ei myöskään ole mikään paratiisi; täällä on rasismia ja muita lieveilmiöitä yhtälailla kuin muuallakin.

    VastaaPoista
  49. Anonyymi2/1/13 12:46

    Hyvä että tuot julki kokemuksesi että porukka viimeinkin tajuaa eikä voi tilannetta kieltää. Mielestäni ongelma ei kuitenkaan ole nämä kylähullut jotka lemuavat kaljalle ratikalla, vaan kanssaihmiset jotka antavat sen tapahtua heidän silmiensä edessä. Varmasti Hollannisakin on näitä rasistiörkkejä, mutta ajattelen että siellä mahdollisuus on suurempi että kanssaihminen puuttuu tilanteeseen ja on puolellasi idiotismia vastaan.

    Te jotka väitätte että Suomi ei ole muita rasistisempi, toivon sydämeni pohjasta että juuri te puututte tilanteeseen jos se tulee eteen, vaikka ette tuntisi henkilöä ja vaikka henkilö ei ole kanssasi saman mäköinen.

    ELI TEHKÄÄ JOTAIN JUMALAUTA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi3/1/13 20:05

      "Te jotka väitätte että Suomi ei ole muita rasistisempi, toivon sydämeni pohjasta että juuri te puututte tilanteeseen jos se tulee eteen, vaikka ette tuntisi henkilöä ja vaikka henkilö ei ole kanssasi saman mäköinen.
      ELI TEHKÄÄ JOTAIN JUMALAUTA!"

      Tehdä siis mitä? Pitäisikö jonkun alkaa ns. järjestyksenvalvojaksi ja teloittaa huutelijat? Laki ei taida olla suomessa kovin suopea tällaiselle toiminnalle. Joten varoitan: älä edes harkitse.

      Poista
  50. Anonyymi2/1/13 13:56

    Suomessa on ylipäänsä tapana olla lyhytpinnainen ja kovaan ääneen arvosteleva kännipäissään ja suutuksissaan. En suomalaisena normikokoisena tarvitse suurempaa heikkohermoisen tikittäjää kuin kaksi pientä lasta. Kyllä mekin tuolla ratikoissa ja kaduilla saamme omamme kuulla solvauksista. En vaan jaksa välittää siitä, opetan lapset paremmiksi ja toivottavasti heidän ollessa aikuisia asiat ovat jo toisin. Tosin, olen kyllä kokenut rasismia ulkomailla ollessani, Japanissa ja Väli-Amerikassa muun muassa, ei tämä ole pelkästään suomalaisten oikkuilua.

    VastaaPoista
  51. Katriina3/1/13 11:58

    Suomessa ei ole ollut tapana vaatia asiallista käyttäytymistä kouluissa, työpaikoilla ja kaduilla enää pitkään aikaan. Suomessa on myös vanhastaan hyvin väkivaltainen kulttuuri: murhia, pahoinpitelyitä ja itsemurhia tapahtuu kansainvälisesti verraten poikkeuksellisen paljon. Humalassa sekoilu on hyvin sallittua. Sellainen ruokkii huonoa käytöstä yhä lisää.
    Kannattaisikin varmaan pikku hiljaa ryhtyä vaatimaan asiallista käytöstä julkisilla paikoilla. Ihan kaikilta ihmisiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi3/1/13 12:33

      Suomessa on länsimaittain suht keskiverto murhatilasto per 100k asukasta, ja me ollaan oltu vuosikausia keskivertoja myös itsemurhatilastoissa. Saa itse tutkia gapminder.com:ilta jotta vihdoinkin saatais nuo myytit kuopattua.

      Poista
    2. Anonyymi3/1/13 15:27

      Jiihoo taas tässä.
      Suomessa voi tilastot olla ihan siistejä, mutta eipä täällä todellakaan puututa asiattomaan käytökseen niin kuin pitäisi. Se on kiusattu, joka joutuu vaihtamaan koulua eikä kiusaaja. Samoin työpaikalla se on kiusattu, joka joutuu lähtemään pois, jos haluaa olla rauhassa. Todella harvinainen tämä AKT:n tapaus, jossa lopulta lähinnä julkisen painostuksen ansiosta se olikin kiusaaja, joka sai potkut.

      Poista
    3. Kansainvälisten tutkimusten mukaan Suomi ei ole erityisen väkivaltainen maa. Suomalaisten sisäsiittoisten pseudotutkijoiden mielestä asia on tietenkin toisin.

      Poista
  52. Anonyymi3/1/13 19:34

    "Anne Frank kuuluu yleissivistykseen, aika naurettavaa Junekselta yritä tehdä historian perusnimestä jotain erikoisempaa omaan tietämättömyyteensä vedoten."

    Olen insinööri, eikä mikään Anne F kuulu yleisivistykseen. En ole itsekään kuullut naisesta, eikä ole väliäkään. Kenellä olisi oikeus tulla bamlaamaan mulle, että on tiedettävä kuka nainen on?
    Melkoisia pöllöjä täällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi4/1/13 11:00

      Ensinnäkään Anne Frank ei valitettavasti ehtinyt koskaan kasvaa naiseksi. Toiseksi, Anne Frank kuuluu todellakin yleissivistykseen, sen sisältöä kun ei insinöörit onneksemme määrittele yksinoikeudella oman tietämystasonsa perusteella. Kolmanneksi, kukaan ei kuitenkaan missään kerro, että juuri sinun olisi tiedettävä tästä aiheesta, kun tuskin kovin montaa ihmistä löytyy, jotka tietävät kaiken yleissivistykseen määriteltävistä asioista. Itse voin esimerkiksi ihan avoimesti tunnustaa, että minulla on aukkoja yleissivistyksessä mitä tulee vaikkapa teknologiaan - uskoisin näin.

      Sinä nyt vain hukkasit herkkähipiäisyyttäsi koko pointin tässä kyseisessä debatissa: se, että sinä ja Junes ette ole kuulleetkaan Anne Frankista (tai siis Junes on tiennyt vuodesta 2007 käytyään ilmeisesti Amsterdamin Anne Frank -museossa), ei kerro mitään Tuulin tarinan uskottavuudesta. Veikkaukseni nimittäin on, että Suomessa kuitenkin suurempi osa aikuisväestöä tietää Anne Frankin, päiväkirjansa ja kohtalonsa kuin ei tiedä. Sinä kuulut vähemmistöön tässä, sori nyt vaan.

      Ja senpä takia suosittelen lämpimästi ja vilpittömästi tutustumaan Anne Frankiin ja jos päiväkirjansa lukeminen ei nappaa, niin tarinasta löytyy perustiedot kyllä takuuvarmasti intervepsien ihmeellisestä maailmasta. Tuo nyt kuitenkin on eräs niistä jutuista, jotka kertovat jotain todella oleellista ihmisistä, ihmisyydestä, ihmiskunnasta ja yhteisöistämme. Jotain todella oleellista, niitä nevö-föget-nevö-ögen -juttuja ja toisaalta sellaista tiettyä ihmisen sisäistä kauneutta, jota tarvittaisiin enemmän kaikessa ajassa ja kaikissa paikoissa...

      Poista
    2. En käynyt museossa, näin vain "Anne Frank huis" -kylttejä siellä täällä. En perehtynyt asiaan mitenkään enkä tiennyt, että kyseessä on holokaustin uhri.

      Poista
  53. Anonyymi4/1/13 12:45

    Minä olen ihan tavallinen keskipituinen ja -painoinen, ristiverinen (vaaleahko maantienharmaahko) supisuomalainen nainen. Äitini tosin oli Karjalan evakko. Olen asunut Kaliforniassa ja Ranskassa pikkukaupungeissa ja viettänyt myös pitkiä ajanjaksoja Italiassa. Elämäni pelottavimmat hetket olen kokenut Helsingissä, koska tein sen virheen, että seurustelin italialaisen miehen kanssa.

    Italialaisten Suomeen lomamatkalle tulleiden turistien kanssa matkaopaskirjan suosittelemassa menomestassa päälleni tultiin sylkemään, koska olin tuonut "mutiaisia kunnollisten suomalaisten baariin". Nämä italialaiset ystäväni olivat siis ihan vaaleahipiäisikin.

    Suomenlinnassa poikaystäväni kanssa koin kauhunhetkiä, kun peräämme keskellä kirkasta päivää lähti muutaman nuoren miehen joukkio. He eivät osanneet päättää, oliko (vaaleahipiäinen, mutta italialaisen tummahiuksinen) poikaystäväni "vitun makedonialainen", "saatanan arabi" vai "jutsku". Joka tapauksessa heidän kevyt kesäpäivän juttelunsa selkämme takana koski mm. sitä, miten mukavaa olisi kaataa meidän kasvoillemme happoa ja katsoa miten kieriskelemme tuskasta. En tiedä, halusivatko he minun ymmärtävän ne jutut vai eivätkö tajunneet minun ymmärtävän niitä, koska puhuin italiaa poikaystäväni kanssa.

    Tällaisia kokemuksia minulla 2000-luvun Helsingistä. Pakko sanoa, että pelkäsin näiden jälkeen mennä Pohjois-Suomeen italialaisten ystävieni kanssa, koska ajattelin, että pikkuisilla paikkakunnilla varmasti saisin pahempaakin kohtelua, mutta ainakin tuolloin Lapissa tunnelma oli päinvastainen: mihin tahansa menimmekin, ihmiset tulivat iloisina juttelemaan ja kertomaan omia kokemuksiaan Italiasta ja halusivat jutella aivan lupsakkaasti ja rennosti näiden tuttavieni kanssa. Yritän siis myös aina muistaa nämä hauskat episodit noiden ikävien rinnalla ja sen, että Suomi ei ole sama kuin Helsinki (josta itsekin muutin pois, tosin en Amsterdamiin vaan Turkuun ja täällä olen viihtynyt.

    VastaaPoista
  54. Anonyymi4/1/13 20:40

    Minä taas en usko, että Junes Lokka on oikeasti olemassa. Kyseessä on varmastikin false flag -operaatio, niin hassun kuvan kaveri itsestään antaa.

    VastaaPoista
  55. Anonyymi5/1/13 20:12

    Kaikkea sitä Suomessa kuulee! Jaksoa Tuuli!

    Suomessa asuva normisuomalainen aika harvoin kuulee ja näkee sitä, mitä hän, joka siitä normista poikkeaa, joutuu kokemaan. Ja että se sitten vielä jaksetaan kyseenalaistaa on aika uskomatonta, Suomi on kohtapuoleisen rasistinen maa, sen huomaan kun Suomessa käyn. Kaikki erilaisuus on useasti korostetun erilaista ja eksoottista. Sen huomaa erityisesti ulkosuomalaisena (asun itse Ruotsissa. On tehtävissä vain yksi asia- jatkaa koulutusta ja valistusta siitä, että me ihmiset olemme kaikki ihmisiä. Kaikilla sama tähti-coctail rakennusaineena, kaikki (paitsi identtiset kaksoset etc) ovat keskenään erinäköisiä ja erilaisia. Se, minkäsävyisellä iholla meidät on kuorrutettu, on täysin yhdentekevää kaikissa, aivan kaikissa tilanteissa. Suomen kouluissa ja yhteiskunnassa täytyy puhua tästä niin kauan, että kaikki rasismi, antisemitismi, homofobia ja naisiin kohdistuva pilkka ja väkivalta katoaa. Se, minkälaista muissa maissa on ja mitä siellä kohtaa tai ei ei oikeastaan kuulu asiaan. Suomalaiset voisivat ehkä itse ottaa vastuun siitä, että Suomesta tulee suvaitsevainen maa. Ja samalla, se vaikenemisen kulttuuri voidaan kanssa samalla romuttaa. If you see something- say something. /Milla

    VastaaPoista
  56. Minua kiusattiin opettajien silmien alla ja ihmisten keskellä, sekä koulussa että koulun ulkopuolella seitsemän vuotta (Helsingissä, alkaen 80-luvulta.) Kukaan ei koskaan tullut apuun tai väliin ennen kuin vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa yläasteen rehtori kiusaamisen jo jatkuttua kauan. Peruskoulun jälkeen olin ujo ja hermoheikko, säikyin esimerkiksi helposti. Kun nuorena aikuisena aloin viettää iltaelämää Helsingissä, sain aivan säännöllisesti ahdistelijoita kimppuuni (siis ihmisiä, jotka tulivat aivan puskista ja kävivät minuun fyysisesti kiinni kopeloimaan rinnoista, esimerkiksi keskellä Aleksanterinkatua on kahdesti, ja baaritiskillä on myös näppärä paikka sellaiseen.) Kun itsetuntoni on kasvanut kymmenen vuoden ajan (kovalla työllä), olen huomannut myös että niin ahdistelijat kuin kiusaajat ovat kaikonneet.

    Sivuhuomiona sanon että minua ovat koulukiusanneet sekä ahdistelleet muuten monien, MONIEN, suomalaisten lisäksi myös maahanmuuttajat, mutta luulen että syy siihen on se, että kiusaamiskäyttäytymiseen liittyy oleellisesti se, että kiusaajat kiusaavat sosiaalisen ryhmän alinta kastia noustakseen ylös jotain ranking-porrasta matkalla parempaan, ja huonossa asemassa oleva lapsi voi lähteä sellaiseen mukaan. Tätä sivuhuomiota jatkaen sanon että jo hyvin pienenä huomasin että rotu tai kansallisuus ei tee kenestäkään erityisen hyvää tai huonoa ihmistä. Ja sama käytös jatkuu kyllä vähän ovelammin aikuisiällä.

    Kun olin nuorena ihmisenä yksinäinen ja peloissani, näin kaikkialla ahdistelijoita ja kiusaajia, silloinkin kun näin ei välttämättä ollut. En solminut työpaikoilla tai jatkokoulutuksessa ystävyyssuhteita, vaikka niitä tarjottiin auliisti, sillä minulla oli ennakkoluuloja ihmisiä kohtaan, ja oletin, että koska joskus joku oli minua alentanut, odotin samanlaista käyttäytymistä kaikilta ihmisiltä. Luulen, että monella ulkomaalaisella on Helsingissä samanlainen ongelmia etsivä asenne, koska tämä ei ole erityisen mukava kaupunki yksinäiselle ihmisille ilman ystäviä.

    Viime vuonna maahanmuuttajaystäväni lähti Suomesta pois. Hän lähti osittain koti-ikävän ja osittain sen takia, että koki työpaikallaan uralla etenemisen mahdottomaksi, koska hänen ajatuksiaan ja ideoitaan ei otettu vastaan ulkomaalaisina (sen sijaan jos samat ajatukset ja ideat keksi joku suomalainen uudestaan kuukauden päästä, ne otettiin sitten suomalaisen "keksijän" nimissä hyvin vastaan.) Hän ei Suomessa neljä vuotta oltuaan kertaakaan saanut niskaansa asiatonta huutelua, välttävää kassapalvelua, tms polttavaa, missä suomalaisessa rasismikeskusteluissa yleensä on kyse. Hän on myös mielestäni kaikkein eniten ja selkeimmin rasistisen kohtelun uhri, verrattuna niihin ihmisiin joiden tarinoita olen lukenut tai kuunnellut. Tällainen rasismi ja sen käsittely, tällaisen asian, josta on paljon vaikeampi kirjoittaa, vaikkapa satunnaisen dramaattisen ratikkakohtaamisen jossa toinen osapuoli on helposti ja mustavalkoisesti vain yksinkertaisen paha rasisti, on paljon tärkeämmässä osassa rasismin kitkemisessä Suomessa kuin se, että Hakaniemen torin hulluille saadaan ajatushallintakaulapannat etteivät sano pahuuksia.

    /Eräs vain

    VastaaPoista
  57. Täähän on aika vanha postaus mutta, mä tiedän kyllä että rasismia ON suomessa :D Ei se nyt mikään tabu pitäs hei olla. Ja sinä kommentoija Junes-mikälie, kyse ei ole siitä että kuka on värjännyt hiuksensa tummimmaksi vaan esim siitä että raihnainen juoppo ei uskalla huudella välttämättä miehille ja monesta muustakin asiasta. Paikoista missä liikkuu jne. Totta helvetissä rasismi kohdistuu myös tummiin suomalaisiin! T. Melkein mustahiuksinen ja silmäinen. Monesti rasistit ajattelee stereotyyppisesti. Mulla on paljon tummemmat hiukset ja silmät kuin esimerkiksi arabimaista tulleilla ystävilläni, heillä on ruskeat silmät ja usealla ei ole varsinkaan "mustia" silmiä, on vihreitä, sinisiä ja vaaleanruskeita jne.

    VastaaPoista