6.1.06

Normaaliutuminen


Nyt alkaa olla univelka kuitattu ja olo palailee normaaliksi. Kävin
kaupungilla ja huomasin, että Marktin joulukuusi on jo viety pois, eikä
joulusta muutenkaan ole enää jälkiä. No, johan se on loppiainen. Kävin
myös kirjastossa lainaamassa kiintiöidyt viisi kirjaa ja Hemassa
ihmettelemässä valurautapataa - teflonimme osoittautui kovin
kertakäyttöiseksi, kolmen vuoden käytön jälkeen siitä irtoilee hileitä,
ja ajattelin, että valurautapata yhdistettynä kaasuhellaan voisi olla
mukava ruoanlaitollinen kokemus.



Huomenna on edessä äänestäminen Haagissa sekä myöhästynyt synttärivietto jossain intialaisessa ravintolassa.



Pitäisi myös taas täyttää kaavakkeita. Kävin kaksi kertaa
hammaslääkärillä Suomessa ja nyt pitäisi tehdä muutama
byrokratiakieppi, jotta sairasvakuutusyhtiömme mahdollisesti korvaisi
aiheutuneet kulut. Minkä suhteen olen tosin kovin pessimistinen. Itse
hammaslääkärikäynneistäkin jälkimmäinen oli varsin yllättävä. Huomasin
paikan irronneen, ja sain ajan eräältä suurelta yksityiseltä
lääkäriasemalta, joka majailee mm. Hakaniemessä sijaitsevassa
kulmattomassa talossa.. Mennessäni ilmoittautumaan minulle sanottiin,
että ulkomaalaisena (!) minun tulisi maksaa 150 euroa panttia
käteisellä, kiitos. Eihän minulla sellaisia summia ole lompakossa.
Näytin, että käytössäni on suomalainen pankkikortti, jolla maksan
laskuni suoraan suomalaiselta tililtä, ja voin todistaa
henkilöllisyyteni ihan oikealla suomalaisella passilla. Ei käy.
Ehdotin, että jätän koko lompakon odottelemaan ilmoittautumiseen siksi
aikaa, kun käyn hammaslääkärin tuolissa. Ei käy. Lopulta
vastaanottohenkilö keksi veloittaa pankkikortiltani 150 euroa, joka
sitten hyvitetään takaisin, kunhan lääkäriasema saa vahvistuksen
laskuni maksamisesta - eli saman tien, koska pankkikorttimaksuissahan
kate tarkistetaan maksaessa! Järjetöntä, mutta ei minulla ollut aikaa
kiistellä asiasta, joten tehtiin sitten niin. Nyt näkyy tiliotteessa
samalta päivältä -150 euroa ja +150 euroa, sekä tietysti se saman tien
tililtä mennyt oikea lasku.



Näemmä joudun siis nykyään maksamaan ylimääräisiä pantteja sekä Hollannissa että Suomessa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti