14.12.09

Kiirus!


Aika hurahti ohi ja nyt onkin jo tämä viikko. Ylihuomenna pitäisi sompailla joko pahvilastissa olevan rekan kyydissä tai sitten junalla Rostockiin. En ole vielä katsonut edes reittejä. Vähän huolettaa sää; ei niinkään Suomen paukkupakkaset vaan itämeren aaltoennuste torstaille. Neljän metrin keskimääräinen Gotlannin ja Liettuan välissä kuulostaa suhtkoht ikävältä. Pitäisi varmaan kipaista jostain pahoinvointilääkettä vielä. 


Tänään rakentelen näyttelyehdotukseni loppuun, printtaan loput contact sheetit, teen uuden version kirjaehdotuksesta ja käyn kaupungilla. Huomenna koulupäivä ja illalla tytöt tulevat tänne laittamaan ruokaa. Sillä aikaa minä pakkaan. Menemme vielä katselemaan Delftin Lichtjesavondia. 


Uniasiat ovat ihan sekaisin, en saanut unta edes viikonloppuna ja tämän viikon unet nyt tulevat olemaan mitä ovat; huomenna aikainen herätys, keskiviikkona pitää jo lähteä, joten jännitän, torstaina olen satamassa joskus puoliltaöin ja laiva lähtee viideltä aamulla, torstain ja perjantain välinen yö menee aikamoisessa aallokossa jossain Itämerellä. Suomeen saapunee ensi viikonlopuksi zombi.

6 kommenttia:


  1. Mullakin on ollunna jännät ajat. Eilen kävin ostamassa pari joululahjusta ja akateemisesta palatessa matkan katkaisi Lucia-neito kulkueineen. Tänään kävin työvoimatoimistossa ilmoittautumassa ja paluumatkalla meni linja-auto rikki. Että juu...ne on näemmä vähän suhteellisia nuo kiireet ja jännitykset:-D Meillä oli yhden kaverin kanssa joskus kloppiaikoina tapana harrastaa myrskymatkailua (tosin vaan ruotsinkiuluilla). Aina kun sääennuste lupasi oikein kunnon syys- tai talvimyrskyä niin loikattiin paattiin. Se oli eri kivaa kun kerrostalon korkuinen laiva rullaili kylkimyyryä aallokossa. Ravintolat olivat tosin kiinni koska astiat eivät pysyneet pöydillä, mutta aina sieltä jonkun hätäeineen ja pilsnerin sai.

    VastaaPoista

  2. Kovasti sitä zombia tänne odotetaan. Nukut sitten hyviä unia täällä kotomaassa.

    VastaaPoista

  3. Joka tapauksessa hyvää matkaa ja mukavaa lomaa! Lepäät sitten Suomessa :-)

    VastaaPoista
  4. Harri: Myrskymatkailua. :-o

    Mun lempparilaivamatka oli yksi taannoinen Hanko-Rostock, jonka aikana Itämeri oli peilityyni ja oli yli 20 astetta lämmintä. Loikoilin kannella lukemassa koko pitkän kesäpäivän. Tänviikkoisesta tullee vähän erilainen reissu.



    Täti O: jeh, nähdään sit viikonloppuna.



    Riitta: Kiitos!

    VastaaPoista

  5. No, meitä hulluja on moneen junaan;-) Toivotaan kuitenkin, että matkasi sujuu vähemmän tyrskyisissä merkeissä. Millä paatilla muuten menet?

    VastaaPoista

  6. Sfast VIII. Jee, aaltoennuste on muuttnut paljon mukavammaksi.

    VastaaPoista