20.2.09

Nederlandse Spoorwegen: You Suck.


Torstaipäivinä minulla on aamuisin taideteorian luento, sitten viiden tunnin hyppytunti ja illalla interaktiivisen median luento. Tämänaamuiselta luennolta myöhästyin 30 minuuttia, kun junia ei kulkenut ollenkaan (meiltä on aika hidasta päätyä koululle muuten kuin junalla - pitää mennä parilla eri sporalla). Iltapäivällä kävin kotona syömässä ja tarkistin webin kautta, ovatko junat mahdollisesti taas jumissa. Webin mukaan olivat ihan aikataulussa, mutta totuus oli toinen: junia kulki vain HollandSpoorille ja sieltä piti taas jatkaa sporalla. Iltaluennolta myöhästyin 25 minuuttia.


Viimeisimmän aikataulumuutoksen jälkeen junat ovat yleisestikin olleet entistä pahemmin myöhässä. Aamujunia jää välistä, ja sitten pari aamujunallista ihmisiä tunkee samaan stoptreiniin. Välillä ollaan niin sillit purkissa, että jalkani eivät kosketa maahan. Iltapäivisin Rotterdamin suuntaan tilanne on parempi, tai ainakin joudun harvemmin odottelemaan kovasti ylimääräistä - ei ihme, Den Haag Centraal on pääteasema.


Tänään koulusta lähtiessä meinasin päätyä Utrechtiin, koska olen tapojeni orja. Olen tottunut siihen että 21 yli juna Venlon ja Dusseldorfin suuntaan lähtee raiteelta kolme. Sillä raiteella olevaan junaan sitten hyppäsin, ja havahduin onneksi kuulutukseen. Ei käynyt niin kuin kerran, kun nostin nenuni kirjasta vasta Leidenin pohjoispuolella.


Asioita, joita joskus tulen kaipaamaan Hollannissa, kun olen muualla: Brysselin pikajuna. Thalys Pariisiin, joka vilahtaa talomme ohi. Konduktöörien kuulutukset.

3 kommenttia:


  1. Here here!! Ikioma keltainen (ja vähän sininen) linjamme on kyllä kerrassaan ihana! Tosin, ei ne bussitkaan aina kulje. Eilen seisoin klo 7 odottamassa bussia joka menee puolen tunnin välein. Eikä se vaan tullut!!! Prkl.

    VastaaPoista
  2. T. tarkoitatko että Storingspoor'issa olisi jotain vikaa. Ei voi olla. Niin minulle on kerrottu.

    VastaaPoista

  3. Storingspoor. :-D

    VastaaPoista