13.3.09

Kevätkevätkevätkevätkevät!


Pitää hehkuttaa kevättä! Fillaroin vuoden ekan pidemmän lenkin (kohtuullisilla sykkeillä) ja näin krookuksia, leskenlehtiä, lampaita ja kevään muuttolintuja. Meidän mittarimme näytti tänään 13 astetta.


Tänään sattuma nauratti. Junassa Haagista Delftiin on usein sellainen junasoittaja. Kaveri siis kulkee junanosastosta toiseen ja soittaa vähän kitaraa ja sitten kerää kolehtia lakki kädessä. Minä yleensä annan taskustani muutaman kolikon (ja kerran annoin kassista oluen, kun ei ollut kolikoita, minkä johdosta hän kyllä muistaa minut). Nyt tyyppi ilmaantui taas vaunuun ja soitti Knockin' On Heaven's Dooria. Ihan kettuillakseni kysyin että "mikset soita samalta levyltä jotain muuta, vaikka Billyä?"


(Kukaan ei yleensä tiedä, mistä tuo Knockin' On Heaven's Door on kotoisin. Kyseinen biisi on tehty länkkärin Pat Garrett & Billy the Kid soundtrackille. Leffassa Bob Dylan teki musiikin lisäksi omituisen roolin Alias-nimisenä hahmona. Pääosassa oli Kris Kristoffersson, jonka musiikkia ei elokuvassa kuitenkaan kuulla yhtään.)


Junasoittajakaveri vastasi, ei niin yllättäen, että "en minä sitä osaa, sun pitää kuunnella se laulu jossain muualla".


Junasta poistuttuani menin paikalliseen elektroniikkaliikkeeseen ostamaan printtipaperia. Liikkeessä joku asiakas halusi testata iPod-kaiuttimia ja pyysi myyjää laittamaan jonkun biisin randomilla iPodistaan soimaan. Kaiuttimista alkoi kuulua Billy levyltä Pat Garrett & Billy the Kid.


Universumi pilailee kustannuksellani, I swear it.

7 kommenttia:

  1. Heh! NSN tarjosi mulle mahdollisuutta jatkaa yhtiön palveluksessa. Harmi vain, että työpaikka olisi Saksassa ja sinne en kyllä näillä näkymin muuta. Saisit tosin kilpailevan blogin teemalla: Ulkomaanpelleilyä nahkahousumaassa!:-p



    Tähän perjantain ällistely & kevennys. Olin pari vuotta sitten käymässä Amsterdamissa ja paluumatkalla Schipholin turvatarkastuksessa metallinilmaisin intoutui kovin piippailemaan. Lopulta virkailija pyysi ottamaan kengät pois ja nakkasin ne hihnalle. No ei siinä mitään, läpi meni ja kaveri sanoi kiitos (siis suomeksi). Turvatarkastuspisteen ja lähtöhallin välillä oli/on pari porrasta joten istuin portaille asettelemaan popoja jalkaani ja solmimaan kengännauhoja. Yhtäkkiä havahduin siihen, että edessäni seisoi rouva, joka kailotti minulle isoon ääneen hollannikkaaksi ja viittoi kovasti. Yritin sönköttää lontooksi, että ei tuo hollanti oikein taivu. Rouva lähti sitten kipittämään kovaa kyytiä seurassaan olleiden kahden miehen luokse ja jatkoi hallia ravisuttavaa kailotustaan viittoen kohti turvatarkastuspistettä osoitellen väliin minua ja sitten kenkiäni ja taas minua. Kädet pyörivät lailla tuulimyllyn siipien ja ääni vain kohosi. Onneksi sain kengät jalkaani ja naama punaisena pääsin pakenemaan paikalta rouvan äänen hiljalleen hiipuessa hallin kohinaan! Mietin varmaan viellä kuolinvuoteellanikin, että mikähän minussa ja tossuissani oli niin ihmeellistä?:-(



    Ja kaiken lisäksi rautatieasemalla meinasi päästä itku kun tuli kova kiire lentoasemalle enkä ollut millään tajuta, että raide 5a tjsp. on sama kuin 5b, mutta tarkoittavat vain laiturin eri päitä, pöh:-D Lipustakaan ei kukaan ollut kiinnostunut ei mennen eikä tullen.

    VastaaPoista
  2. Missä päin Saksaa? Muuta vaa, täällä mantereisessa Euroopassa on kevätkin aikaisemmin...



    Jos se rouva kuvitteli että olet The Shoe Bomber?



    Lentokenttäjuoksuvaihto: se kun joutuu vaihtamaan kentälle mennessä junaa Leidenissä, vaihtoaikaa on 2 minuuttia ja vaihto on raiteelta 5a raiteelle 5b. Tunnetaan myös nimellä The Great Trolley Race.

    VastaaPoista
  3. Juu, se on joku pikkukaupunki lounaassa. Kuulemma lähellä Ranskan rajaa ja n. tunnin ajomatkan päässä Frankfurtista ja Stuttgartista.



    Ääk! Tosiaan, rouva tietysti luuli, että vaihdoin turvatarkastuksen jälkeen pommitossut jalkaan ja yritti viittoa turvamiehiä paikalle:-o



    No hyvä, että muutkin juoksevat laitureita päästä päähän. En siis vaikuttanutkaan hassulta ulkomaalaiselta vaan vain kiireiseltä hollannikkaalta!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaisi ihan hyvältä paikalta sijainniltaan..


    VastaaPoista
  5. "The Great Trolley Race" Hahahhaahh!

    VastaaPoista

  6. Heh, metka tarina.... Ehkä itse Sam Peckinpahin henki leijaili katossa ja ajatteli vähän juksata :P

    VastaaPoista

  7. Vaikka täälläkin keväästä on jo aavistus, niin mieluusti olisin kyllä siellä sitä vastaanottamassa. Pisteet Hollannille 1-0.

    VastaaPoista