28.9.09

Töihin


Näyttää siltä, että kiireinen syksy muuttuu infernaalisen kiireiseksi syksyksi. Eräs erinomainen valokuvaaja nimeltä Jan Banning haluaa palkata minut assistentikseen projektiin, joka toteutetaan Amsterdamin Rijksmuseumissa loka-marraskuussa. Homman nimenä on tehdä kirja Rijksmuseumista ja sen kunnostusprojektista ja niistä ihmisistä, jotka siellä työskentelevät. Menen ensi maanantaina keskustelemaan proggiksesta, työt taas alkanevat ensi viikon perjantaina. Tarkoitus on siis työskennellä A'damissa maanantait ja perjantait, muut päivät minulla onkin koulua. Jos saan koulun kanssa sovittua ko. proggiksesta sopivat opintopistemäärät, jätän kiireisiin vedoten sen kivan elektroniikkakurssin keskiviikolta pois, jotta voin tuolloin viedä omaa projektiani eteenpäin.


Hra Banning tarjoaisi todennäköisesti minulle myös harjoittelupaikan kevääksi. Mikä tarkoittaisi seuraavia asioita: a) en olisi lähdössä Suomeen kevääksi b) saisin loistavaa opetusta hyvän valokuvaajan oppipoikana c) joutuisin muuttamaan pikapuoliin halvempaan kämppään ja todennäköisesti Delftistä jonnekin, josta on helppo matka Utrechtiin. Tässä on nyt hetki aikaa miettiä.


Banning on kuvaajana mielenkiintoinen. Hän tekee lähinnä pitkiä dokumentaarisia projekteja, joita yhdistävät teemat valta, politiikka ja historia. Tänään keskustellessamme hän olikin sitä mieltä, että minun aiemmat opintoni ja kiinnostuksenkohteeni sopivat hänen projekteihinsa varsin hyvin.


H on vielä kotona, mutta lähtee torstaina Regensburgiin aloittamaan postdocinsa. Siinä tulee olemaan totuttelua - olemme olleet hyvin tiiviisti yhdessä kesäkuun alusta asti. Onpa hällä kuitenkin sitten mielekästä työtä. Viimeiset 2 viikkoa miäs on ollut Tetris-koukussa.


Meillä kävi tänään valokuvaajia kuvaamassa taloa. Delftin uuden aseman ja junatunnelin työmaa saattaa aiheuttaa halkeamia lähistön taloihin ja siksi halusivat nyt ottaa "ennen" -kuvat. Aseman vieressä ollut talorivistö on hajotettu maan tasalle viime viikolla. Vähän sääli. Bacinol menee kai matalaksi ensi viikolla, ja Delftin asemanseudun ilme ei kohta ole ollenkaan entisensä.

16 kommenttia:

  1. No siellähän on tiedossa hektinen rupeama! Tuo projekti Jan B:n kanssa vaikuttaa mielenkiintoiselta, paikka ja teema ("pomosta" puhumattakaan) lienevät varsin houkuttelevia. Minä taasen aloittelen ylkäsi H:n toimia mukaellen piakkoin post työelämän, keskiviikkona on viimeinen päivä tuossa firmassa. Jännittää ja pelottaa...

    VastaaPoista
  2. Älkää peljätkö. On elämää myös post-Nuukia. :)

    Vaikka ymmärrän kyllä että hirvittää. Onko sinulla jo suunnitelma jatkosta?

    VastaaPoista
  3. Joo, kaipa tuosta Noksusta pääsee eroon ilman sen suurempaa itkun tyrskettä, mutta muuten olen kyllä ihan kuutamolla. Mulla ei valitettavasti ole harmainta aavistustakaan, että miksikä sitä isona ryhtyisi:-( Huomaan kauhukseni, että olen näemmä vuosien varrella niin laitostunut tuohon nykyiseen/päättyvään "uraani", että aivotoiminta ainakin tulevaisuuden visioinnin suhteen on kuihtunut lähes olemattomiin:-D

    VastaaPoista
  4. Ehkä olisi sellaisen "and now for something completely different" -tempauksen vuoro? Kokopäiväinen historianopiskelu? :-p



    (minä tässä yritän agitoida muitakin vaihtamaan tuottoisa tekniikan ala humanismiin, taiteisiin ja haahuiluun, jotta oma valinta ei tuntuisi niin kummalta... :-D )

    VastaaPoista

  5. Hienoja ja jännittäviä uutisia, mielenkiintoinen projekti! :-)

    VastaaPoista
  6. Tuuli: Saatat olla lähempänä totuutta kuin ehkä aavistatkaan:-o Täytyy tunnustaa, että selkärankaa tosiaan hipelöi ajatus jostain sellaisesta jutusta, jolla pääsee ainakin jos ei muuta niin hullun kirjoihin! Historian ja valtio-opin parhaat puolet = poliittinen historia? Ehkä tiedänkin mitä haluan, mutta uskallus puuttuu?



    "(minä tässä yritän agitoida muitakin vaihtamaan tuottoisa tekniikan ala humanismiin, taiteisiin ja haahuiluun, jotta oma valinta ei tuntuisi niin kummalta... :-D )"

    :-D Joo, onhan tässä jo jokunen vuosi oltu ihan oikeissakin töissä!

    VastaaPoista

  7. Olipas täällä hienoja uutisia, onnea assistentille. Kuullostaa todella mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  8. Harri: Poliittinen historia on itse asiassa erittäin mielenkiintoista. Suosittelen. Tai itse asiassa se on nykyään yhteiskuntahistoriaa, ainakin Helsingin ylipoistossa.



    Riitta: Ehkä joskus nähtäis vihdoin, jos minä alan käydä viikoittain A'damissa? :-)



    Jonna: Kiitos! On kyllä tosi mielenkiintoinen proggis. Mietin jo ko. rakennuksen valoja ja varjoja. :-)

    VastaaPoista

  9. Hieno tilaisuus. Asioilla on taipumus järjestyä?

    VastaaPoista

  10. Kuulostaa tosi hienolta! Työsi vuoksi pysyt aika lähelle koulua ja Henriä, mikä ei kai ole huono juttu - kaksi kolmesta tärkeästä asiasta? Kivahan Sinua olisi nähdä muutenkin kuin kesällä, mutta kesä-Tuuli on tosi kiva juttu sekin. Ja jos tulisit tänne harjoitteluun olisit varmaan kuitenkin aika kiireinen etkä ehkä ehtisi kauhean usein nähdä omia ihmisiäsi? Kaiken kaikkiaan erinomainen työpaikka!

    VastaaPoista

  11. Oi onnea! H kertoi että sun vanha kamera on saapunut Suomeen...

    VastaaPoista

  12. Yes ehdottomasti! Jos muuten kiinnostaa tulla kuuntelemaan konsertteja niin ilmoittele. Yleensä löytyy ainakin alennuslippuja!

    VastaaPoista
  13. Tuuli: Jos sallit niin intän sen verran, että tietääkseni yhteiskuntahistoria käsitteenä koskee vain yhteisiä perusopintoja ja sitten aineopintovaiheessa opiskelijat jakautuvat poliittisen historian ja talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoihin.

    Höh, meitin osaston manageri mainosti tänään, että ryhtyy opiskelemaan farmasiaa:-o Oli kuulemma kesällä käynyt pääsykokeessa, tullut hyväksytyksi ja ensi syksynä aloittaa jahka ensin saa tehtaan nurin. Pöh, sekin nainen tarttui tuumasta toimeen ja mie vaan huokailen ja ähisen;-)



    PS. Jokohan ne keväällä tapetilla olleet H:n "kymmenen rivin mininovellit" alkavat olla julkaisukunnossa? Ensi kuussa on meinaan kirjamessut!

    VastaaPoista
  14. Täti O: Niin no. :-)



    Ida: Osaat nähdä asioista parhaat puolet. Mutta kyllä mä kaikkein mieluiten olisin ollut kevään Helsingissä ja pelannut teidän kanssa lautapelejä iltaisin.



    Petri: Laita viestiä kun kamera tulee (toivottavasti ehjänä) perille.



    Riitta: Pistän muistiin! Konsertit kiinnostaa kyllä!



    Harri: Joo, olet oikeassa. Silloin kun mä luin alaa niin ei ollut yhteisiä perusopintojakaan.

    VastaaPoista
  15. Harri: Dalmatia on iskeny, kun en oikein muista mistä oli kyse. Ja koska produktiivisuuskin on ollut nollilla niin ei taida novellit ehtiä kirjamessuille... sorry!

    VastaaPoista
  16. H: Heh! Tuollaista turinaa maaliskuulta muistelin & kaivelin.



    Minä: "Joskus olisi kiva kirjoittaa kirja! Tuskin sitä kukaan lukisi, mutta vaikka ihan ns. terapeuttisessa mielessä...päläpälä..."



    Sinä: "Harri: Joo, kirja olis kiva, mutta tällä hetkellä tuntuu, että meikäläisen attention span riittää noin kymmenen rivin mininovelleihin kerrallaan..."



    Eli ei tämä unohdus maailmaa kaada, kunhan lämpimikseni höpäjän;-)

    VastaaPoista