30.10.10

Tukka pois, ei linnaan


H kävi Delftissä parturissa (tarvitsi kuulemma henkistä tukea, joten minä istuin odottelemassa ja selailemassa hollantilaisia juorulehtiä). Nyt on sitten kevyt tukka. En ole nähnyt lyhythiuksista H:ta ikinä, kun vuonna 2000 aloimme kulkea yhdessä, oli poninhäntä jo olemassa.



Ihan kuin eri miäs!


Kotiviikonloppu on jees. Olen tänään jo terve. Palloilimme pitkin Delftiä ja huomenna pitäisi mennä Haagin japanilaiseen puutarhaan. Jos ei sada. Nyt on yön yö, tähtienkatseluyö, maa on sammuttanut valot ja ihmiset tiirailevat taivaalle. Me katsomme Jupiteria.

12 kommenttia:

  1. Olen toisinaan miettinyt, mikä mahtaisi olla oma reaktioni jos P päätyisi samaan ratkaisuun poninhäntänsä kanssa. Ja pohtinut, kuinka eri mies se olisi, ehkä. Tai sitten ei. Ihan hyvin H:lle sopii lyhyt tukka, vähän hämmästyin kyllä :)



    (Mun reaktiot radikaaleihin muutoksiin siippain taholla on usein vähän hassuja. P ajoi kerran meidän suhteen aikana parran pois, johon reagoin naurunsekaisella itkulla.)

    VastaaPoista

  2. P:n pitäis sit miettiä kans lasten reaktioita - muistan kun isä joskus ajoi viikset ja parran pois, ja me ei enää tunnistettu sitä. :-D

    VastaaPoista

  3. Tähtienkatseluyö kuulostaa hyvältä! Täälläkin voisi olla jotain sellaista vaikka onhan täällä korpea mihin mennä pimeyteen jos jaksais. Miten se käytännössä näkyy siellä? Kai siellä jotain katuvaloja on silti päällä? Haagilainen kaveri ei ollut moisesta kuullutkaan.

    VastaaPoista
  4. Se näkyi valitettavasti aika vähän; valosaastetta oli pikkuisen vähemmän, mutta ei mitenkään huomattavasti. Kuten sanoit, katuvaloista osa on pakko pitää päällä jok.tap.



    Parhaiten olen nähnyt tähtiä ja linnunrataa yms. tuolla 2 kilometrin korkeudessa Furka-solassa Sveitsissä. Ja sit kerran jossain Tarton lähellä Virossa maaseudulla; ystäväni Seppo näytti silloin, miten löydetään kiikareilla toinen galaksi. :-)



    Meillä on kaukoputki haaveena, mutta Randstadin valosaasteessa siinä ei oikein ole pointtia. Katsotaan sitten, jos seuraava koti olisi otollisemmassa paikassa.

    VastaaPoista
  5. Kuka on tuo mies kuvassa?

    VastaaPoista

  6. Ei tota kyllä tunnista...

    VastaaPoista
  7. H, menetkö nyt myös oikeisiin töihin?



    Minunkin hiuksia leikattiin kesällä, tosin vain latvoista muutama sentti... Joskus voisi taas pistää polkan ja ottaa raitoja. Kun vain jaksaisi varata kampaajan.

    VastaaPoista

  8. Hyvältä näyttää mutta eriltä.

    VastaaPoista
  9. Pare: No oikea työ nyt vielä puuttuisi, hra varjele, onhan tässä on nyt tarpeeksi kriisiä seuraavalle kymmenelle vuodelle. Mikä minä oikeastaan olen? Miksi minä näytän tältä? Mitä minä oikeastaan olenkaan tehnyt? Voiko tätä vielä perua ja saada rahoja takaisin? Muutunko nyt yhteiskunnan tunnistamattomaksi jäseneksi? Mikä on elämän tarkoitus??? :)

    VastaaPoista

  10. Tukkaa ei ole, mutta DNA-analyysin tulokset tulivat. Tiivistettynä olen pohjois-Eurooppalainen saamelais-viikinki, jolla on kohonnut riski sairastua peräsuolen syöpään ja glaukoomaan. Myös heroiinin kanssa kannattaa olla varovainen, muihin riippuvuuksiin riski tavanomainen tai keskivertoa pienempi:-p Samaa ryhmää esiintyy Suomen lisäksi Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa sekä vähemmässä määrin Englannissa, Hollannissa ja Saksassa. Että pienellä alueella ovat esivanhemmat pyörineet.

    VastaaPoista

  11. Hui! :) Näytät H lääkäriltä - tai ehkä se on vain tuo valkoinen paita. Täytyy linkata tämä myös L:lle, joka on ilmeisesti päättänyt olla menemättä parturiin haaveillen ponnarista, eikä enää näytä edes tsekkoslovakialaiselta jääkiekkoilijalta...

    VastaaPoista