20.4.06

Kesä?


Lämpötila on noussut mukaviin lukemiin. Takin voi jo jättää kotiin, paitsi iltaisin. Jännitetään viikonloppua; ensin luvattiin jopa 23 astetta mutta nyt sääennustajat korjailevat lukemia alaspäin.

Oli aika hauska kuvauskeikka tänään. Kävin fotaamassa suomalaisia naisia ja lapsia, joilla oli Haagin alueen leikkipiirin kokoontuminen. Huomenna vielä suomalaisia naisia eri ympäristössä, eli tällä kertaa illalla ravintolassa. Jospa siitä saisi jonkinlaista sarjaa. Merimieskirkollakin on vielä sunnuntaina joku tapahtuma, josta voinen räpsiä, jos ei muuten tunnu materiaali riittävän. Fotaamisen lisäksi ajoin jotain 15 kilometriä pyörällä, ja se olisi ollut huomattavasti miellyttävämpää, jos ei fillarini olisi suunnilleen yhtä kevyt kuin kivireki.

Käytiin eilen pitkästä aikaa uimassakin. Olen välttänyt uimahallia, kun en oikein uskalla päästää vettä tuohon huonoon korvaan, mutta nyt ajattelin etten enää jaksa varoa. H. ui vaikka kuinka paljon, minä taas lastenaltaassa yhteensä 15 metriä. Muun ajan kelluskelin ja istuin höyrysaunassa. Oikeaa saunaa alkaa taas olla ikävä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti