20.2.08

Suorituksia


Opintopisteitä kilahti tilille. Syyslukukaudelta 41, joista 31 akatemialta ja 10 Helsingin ylipoistolta. Kai sitä sitten jotain tuli saatua aikaiseksi.

Huomenna pitää kuvata muotia, luonnostella muotia ja ostaa uusi matkalaukku. Vanhasta pyörällisestä tuli joululomalla pyörätön. Jos vaikka tällä kertaa hankkisi halpiksen van Harenilta eikä Rotterdamin arabikujakauppiailta. Vaikka kai se aika hyvin hintaansa nähden pärjäsi se vanhakin laukku, 25 euroa siitä kai pulitettiin. Nyt maksan neljäkymppiä pienemmästä, mutta se uusi on kova laukku, joten se ehkä pärjää Schipholin laukunviskojien käsittelyssä.

Jokohan sitä kohta alkaisi kovasti hermostua siitä, että lauantaina pitää lentää. Ensimmäistä kertaa yli seitsemään vuoteen. Oletan, että lukijani keskittyvät sitten lauantaina klo 19:05 - 21:20 Keski-Euroopan aikaa pitämään koneen turvallisesti ajatustensa voimalla ilmassa. Vielä pitää löytää tarpeeksi jännä kirja matkalukemiseksi.

Kirjoista puheenollen, jätin juuri kirjan pitkästä aikaa kesken. Kirjastosta tarttui mukaan Michael Crichtonin uusin, Next. 200 sivun sekoilun jälkeen lukijakin sanoo jotta next. Uskomatonta editoimatonta ja juonetonta huonosti kirjoitettua adverbitäyteistä puppaa, she frowned unhappily.



14 kommenttia:


  1. Ihmettelinkin, kun puhuit tuosta lentämisestä mun blogivierailulla. Muistelin, että sä yleensä käytit bussi ja juna yhdistelmää. Joten minä pidän täällä peukut ylöspäin lauantaina ;)

    VastaaPoista
  2. Opintopisteet: Voi kauhia tuota pistesaalista! Tosin olethan tuon eteen vissiin jotain vähän välillä tehnytkin;)



    Schipholin laukunviskojat: Viimeksi kun olin näköalatasanteella kyttäämässä niin oli itkun sekainen nauru lähellä. Katselin suu pyöreänä kun "laukkujunan" kuski lähestyi mutkaa nasta laudassa. Kuinka ollakaan kuski veti kaarteen ns. kantissa ja laukkuja ropisi pitkin kenttää. Tästähän laukkukuski ei suinkaan häkeltynyt vaan jatkoi matkaansa naurussa suin:(



    Launantain lento: Varaat itsellesi ikkunapaikan ja räpsit kamera kourassa vaikka siipikuvia aikasi kuluksi! Taidankin pistää skannerin ja "verkkotutkan" auki niin pääsen varmistamaan, että matkasi sujuu turvallisesti;)




    VastaaPoista
  3. Jaana: Kiitos! :-)



    Harri: Olen nähnyt Schipholissa samanmoista, laukkutrukki pudotti ison laukkulaatikon kaarteessa keskelle tietä ja takana tuleva trukki tietenkin tömäytti siihen. Emme enää ihmetelleet, miksi tuliaisjeneverit eivät säily H:n matkalaukussa ehjinä. Joo, mulla pitäisi olla paikka ikkunan luona siiven lähellä. Jos eivät ole vaihtaneet konetta, sen pitäisi olla Airbus 319 mutta joskus lykkäävät siihen tilalle Embraer 190:n. Airbus siitä kivempi, että siinä on monitori joka tyypille, ja joskus näyttävät kuvaa suoraan edestä. Muistaakseni.

    VastaaPoista

  4. Peukut ovat pystyssä täälläkin lauantai-iltana ja matka sujuu varmasti hyvin!

    VastaaPoista

  5. Jos sulla on mahdollisuus liittyä kymppikerhoon, tee se niin distraktoidut. :-)

    VastaaPoista

  6. Kriisi: no tuota, matkustan yksin...

    VastaaPoista
  7. Tuuli: Kyllä ne noissa ilmalinjureissa tosiaan ovat nousut ja laskut näyttäneet "nokkakameralla" ihan järkeään. Eli oikein muistat!



    Vielä tieto, jota varmaan olet todella kaivannut;) Tässä tuleva reittisi: ANDIK UR12 BEDUM UN873 LAKUT ja jos sulla on käytössä Flight Management Computer niin näpelöit sinne EHAM ANDIK GRONY BEDUM LABIL JUIST WELGO TUSKA MIKRO VES INTET RADIS GOTEX LOBBI BAK DEGAV LABAN DETSO PELIT TORVA ARS LINSA DODAM MAR BUKOT TUNUS LAKUT EFHK, lennätte muuten pinnalla 310 - 350:-o



    Lentskarifriikki taas sekoaa. Sano vaan niin mä lupaan olla hiljaa:D

    VastaaPoista
  8. Harri: kiitos reitistä! Tuttuja noista on vain EHAM, ANDIK, EFHS. Kai muuten tiedät LiveATC:n, jonka kautta voi kuunnella EHAMiakin livenä?

    http://www.liveatc.net/

    VastaaPoista
  9. Kiitokset Tuuli linkistä vaikka tuo jo tuttu onkin! Enimmäkseen tosin kuuntelen skannerilla Helsinki-Vantaata ym. lähialuetta, mutta silloin tällöin tulee "vierailtua" maailmalla.

    VastaaPoista

  10. Ja jos lennät Jenkeissä, lennät varmaan Unitedilla, joilla on channel 9? Mitähän tykkäisivät huomenna, jos kaivaisin koneessa oman skannerini kassista ja alkaisin kuunnella.. :-)

    VastaaPoista
  11. Ääh, viimeksi pihi lehahdella Easternilla, mutta toisaalta tuossa olisi taas yksi tekosyy lentolipun tilaukseen;) Voisit huomenna friikahtaa ja varustautua oikein kunnon spotterityyliin. Kaulaan neljä kameraa, muutama skanneri rätisemään, pari kiikaria ja matkalukemiseksi voit printata vaikka mapillisen erilaisia Standard Departure ja Standard Arrival Chartteja. Sitten kaiken kruunuksi selität suu vaahdossa koko matkan jollekin vieressä istuvalle erilaisten lähtö- ja saapumisproseduurien eroja ja hienouksia:D



    Tässä vielä tunnelman kohottamiseksi ruotsinpoikain friikahdus http://www.flygradar.nu/svealand.php

    VastaaPoista

  12. Mä kuuntelen just Ruotsin puolen atc:tä ja kuulin äsken ekan pan pan panin ikinä. :-o En tiä miten tilanne jatkui, liekö kone siirtynyt toiselle alueelle.

    VastaaPoista
  13. Tässä se PAN o:



    http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=147&a=745576



    "Ett passagerarplan på väg från Arlanda till Hamburg tvingades på fredagskvällen landa på Sturup utanför Malmö sedan en ruta spruckit."

    VastaaPoista
  14. No voi höh sentään! Tuo nyt on jo vähintäänkin harvinainen tapaus. Yleensähän nuo ovat lähinnä jotain medical urgency-juttuja. Ja pöh! Tietysti tuo lähettämäni linkki on näemmä kyykyssä:(



    PS. Duunasin muuten tänään hollantilaiselle asiakkaalle tukiasemakontrollerin, että jos alkaa jatkossa puhelut tökkiä niin syyllinen on sitten täällä!

    VastaaPoista