6.9.07

Pätkätutkija



Kirjoitin aiemmin, kuinka H jatkoi heinäkuun jälkeen samassa työtehtävässä, mutta eri instanssin palveluksessa. Hän siirtyi siis FOM:lta suoraan yliopiston tutkijaksi. Tästä aiheutui iso byrokratiaruljanssi, jossa piti tehdä työsoppari uusiksi (tuli kolmen iteraation jälkeen eilen valmiiksi), uudistaa sairasvakuutukset jne. (kolmannella yrityksellä saatiin ne kuntoon), ja odottaa palkkaa uudelta työnantajalta (eipä ole näkynyt).

No, nyt professori G haluaa, että H vaihtaa ensi kuusta takaisin FOM:lle. Eli koko ruljanssi uusiksi, mutta toiseen suuntaan. Ensi kuussa. Varsinaista pätkätutkimusta taas; yliopiston tutkijatyöpätkä kestää siis tasan 2 kuukautta.

Enpä osaa edes arvata, millainen paperisotku tästä tällä kertaa seuraa, ja kuinka kauan menee, ennen kuin palkkatoimistot pääsevät kärryille. Elämme mielenkiintoisia aikoja.


1 kommentti:

  1. Elätte todellakin mielenkiintoisia aikoja - toivottavasti ei mene pitkään ilman rahaa.

    Minä avauduin juuri tänään omasta virastokeikastani...

    VastaaPoista