26.3.08

Samaa vanhaa



Etsiskelin tuossa lippuja Leonard Cohenin ensi kesän konserttiin Amsterdamissa. Mieleeni muistui, että ensimmäinen konsertti, jossa kävin itsekseni, ilman vanhempia, oli juurikin Cohenin konsertti Helsingin jäähallissa. Päivämäärä näyttää olleen 28.4.1988, kaksikymmentä vuotta sitten. Oli muuten hieno konsertti se.

Yksitoistavuotiaana siis kuuntelin Cohenia, luin scifiä ja katsoin Star Trekiä. Hiukan myöhemmin, kolmentoista kieppeillä, innostuin Oliver Sacksista ja neuropsykologiasta. Tällä hetkellä minulla on kesken Sacksin uusin teos, Musicophilia. Valokuvaus alkoi myös kiinnostaa tuolloin, samoin koneiden kanssa näpertely.

Onko tavanomaista vai epätavallista, että makuni ei ole monenkaan asian suhteen muuttunut yhtään mihinkään 11 - 31 ikävuoden välillä? Että ne asiat, joista innostuin jo silloin - tosin kovin intuitiivisesti ja lapsenomaisesti, tietysti, ymmärtämättä niistä oikeastaan paljonkaan* - ovat vieläkin minulle tärkeitä? Olisiko minun pitänyt tässä kuluneen 20 vuoden aikana kehittyä johonkin suuntaan? Ja liittyykö tämä kaikki vielä siihenkin, että fyysinenkin kasvuni taisi tyssätä juuri noihin aikoihin? Kunhan pähkäilen ja heitän mentaaliherjaa.

* Minulla on paljonkin mielikuvia siitä, millä vajavaisilla tavoilla ymmärsin Cohenin lauluja 11-vuotiaan kehnolla englannilla ja vielä kehnommalla elämäntuntemuksella. Joihinkin lauluihin ne mielikuvat vaikuttavat yhä niin paljon, että minun on nykyäänkin vaikea kiinnittää huomiota siihen, mitä niissä oikeasti sanotaan ja tarkoitetaan. Oma (väärä) mielikuva on vahvempi.


6 kommenttia:

  1. Liityn kerhoon. Tottakai asioita on tarttunut mukaan myös myöhemmissä vaiheissa elämää, mutta teini-ikäni hallitsee minua perusmieltymyksissä edelleen. Myöhemmin mukaan tarttunut kamakin on jollain tavalla johdettavissa teininä hankittuihin mieltymyksiin. Uusia kokemuksiakin etsiessä periaatteessa aina vertaa niitä niihin "tuttuihin ja turvallisiin" perusmieltymyksiinsä. Ehkä osasyynä on tarve saada kokea niitä nuoruuden suuria löytämisen ilon hetkiä uudestaan.



    Käsittääkseni se on normaalia. Minulla on joku hämärä muistikuva jostain tutkimuksesta/esseestä/mistälie, jossa asia liitetään jotenkin puberteettiin ja aivojen kehitykseen sen aikana. Mutta koska muistini on valitettavasti asiassa hatara, joudun vain kokemuksen rintaäänellä mörisemään että se on normaalia ja kusemaan kumoon kaikki jotka väittävät vastaan. :-)

    VastaaPoista
  2. Kuuluu - kröhöm - ikääntymiseen. Jossain vaiheessa sitä palaa teinivuosien iloihin tai unelmiin (scifiin, kauko-ohjattaviin sisälentovehkeisiin, avaruuslentokirjohin). Finnit pitää tosin hankkia suklaalla, jos oikein haluaa retroilla.

    VastaaPoista
  3. Mutta onks se kunnon retroilua, jos ei ole koskaan oikein päästänyt irti niistä asioista? Retrohan tarkoittaisi paluuta vanhaan.



    (Finnejä valitettavasti tulee ilmankin skulaata - on se hyvä, että iho on kuin nuorisolla, vaikka muu kroppa keski-ikäistyy :-p )

    VastaaPoista

  4. Kartsee, onx sulla jääny mieli keskiäkäistymättä? Onkohan tohon ees jotain lääkettä?

    VastaaPoista

  5. Nääh Zepa - mun kaverien mielestä tuolloin lapsena mulla oli sillon jo keski-ikäinen mieli - tai ainakin maku..

    VastaaPoista

  6. Ei taida mennä ihan retroilun piikkiin, että tekee niitä hienoja asioita innolla ja häpeilemättä. Tossa välissä oli kuitenkin muutama vuosi(kymmen), jolloin piti olla vähän coolimmin tiettyjen juttujen suhteen, kun ne oli niin seventies tai eighties. Enää ei tartte ottaa paineita vaan voi vaahdota broidin kanssa ihan hyvällä omallatunnolla vaikkapa XB-70-koneen ihanuuksista.

    VastaaPoista