13.4.07

Niin se käy.


Otsikko ei liene omaperäinen, mutta ainoa mahdollinen tässä tapauksessa - Kurt Vonnegut on kuollut. Minä en ole lukenut Vonnegutia jostain syystä vuosiin. Teurastamo 5:n luin moneen kertaan nuorempana.

Joskus monenmonta vuotta sitten kun olimme vielä keskenkasvuisia, kokonaista 13-vuotiaita, halusimme mennä erääseen pasilalaiseen ravintola Esteriin kuuntelemaan silloin varsin tuntematonta yhtyettä Sir Elwoodin Hiljaiset Värit. Meitä oli neljän jengi (kuten aina), Mari eli nykyisin Yuri, Lissu, Tapsa, joka tunnetaan nykyisin nimellä DJ Orkidea, ja minä. Teimme ikävän tempun eräälle kaverille, jonka bileissä olimme, ja livahdimme salaa bileistä* ravintolaan yrittämään sisäänpääsyä.

Muistaakseni jouduimme selittelemään ja lupailemaan sitä ja tätä ennen poken myöntymistä. Istuimme looshissa ja kuuntelimme musiikkia. Bändin tyypit olivat kuulleet, että olimme puhuneet itsemme sisälle heidän takiaan, ja tulivat istumaan pöytäämme. Näin jälkeenpäin ajatellen jaksoivat istua aika kauan juttelemassa 13-vuotiaiden fanien kanssa, mutta kuten sanoin, bändi ei tuolloin vielä ollut kuuluisa.. Lissun kanssa olimme vastikään lukeneet Teurastamo 5:n, ja se oli tehnyt meihin suunnattoman vaikutuksen, joten aloitimme "syvällisen" keskustelun siitä. Todennäköisesti myös hoimme "niin se käy" kyllästymiseen asti.

Bändistä tuli sitten aikanaan kuuluisa, ja äijät lakkasivat moikkaamasta. Osasta tuosta neljän jengistäkin tuli enemmän tai vähemmän kuuluisia, mutta he sentään yhä moikkaavat ja halaavat tavattaessa.. Vonnegutia en tosiaan sitten enää lukenut, ja Timequakekin on yhä lukematta.

* Mitähän ihmettä sekin nyt sitten oli. Kummallisia asioita sitä on tullut tehtyä ja juonittua. Kaveri tietysti sai joskus tietää asiasta, ja oli ymmärrettävästi aika loukkaantunut. Lähdimme muistaakseni muka "kioskille", emmekä palanneet.

3 kommenttia:


  1. Tuo uutinen tavallaan hätkähdytti, jotenkin sitä oletti että Kurt Vonnegut Jr. iästään huolimatta elää porskuttaa, ehkä jopa ikuisesti. Jo pariin otteeseen olin ollut varma että hän on kuollut ja sitten häneltä taas ilmestyi haastattelu tai kirja. Nyt ei sitten enää moista tapahdu.Tosin saas nähdä mitä jäämistöstä löytyy, vaikkakaan en kovin hirvittävästi kannata ajatusta siitä, että kirjailijalta julkaistaan postuumisti juttuja joita hän itse ei halunnut julkaista.

    VastaaPoista

  2. Niinpä.. Kurt sitten jätti meidät. Sinällään hassua että luin hänen koko tuotannon läpi yhtenä kesänä x-vuotta sitten. Olen etsinyt hyvää syytä kaivaa kaverin kirjat esiin kirjahyllystä. No nyt sain hyvän syyn... Taitaa tulla eräät elämänvaiheet mieleen 1990-luvun alkupuoliskolta

    VastaaPoista
  3. Ahaa nyt selvisi miksi Medis omisti runonsa Kurtille. Täällä ei ylittänyt uutiskynnystä ilmaislehdissä, ja tv-uutiset on jäänyt näkemättä koko viikon ajan.



    Oma suosikkini oli Kissan kehto, ja taisin muistella sitä jossain blogituksessani kun oli puhetta planeetan vesivaroista.



    Ja nyt sitten kipin kapin ostamaan Kurtia ; taisin lainata ne kaikki kirjastosta ammoin ja nyt se harmittaa.

    VastaaPoista