4.9.07

Fototekniikkaa


Eilen meillä oli vierailuluento, jonka piti Hans Eijkelboom. Tyyppi tekee nykyään jonkinlaista katuvalokuvausta ja teki nuorempana kaikenlaisia konseptuaalisia projekteja; lempparini niistä, joista hän kertoi, oli proggis jossa oli tarkoitus päästä lehtikuvaan 10 perättäisenä päivänä.

Tänään pääsimme tositoimiin. Meillä oli ensin esittäytymistä ja muuta käytännöllistä, sitten hieman teoriaa ja lopulta studiokuvausta. Kuvasimme tavallisten esineiden varjoja studiovalojen avulla. Tarkoituksena on saada yksi kuva, jossa varjo on esittävä sekä toinen, jossa varjo on abstrahoitu. Lisäksi pitää tehdä contact sheet, jossa on neljä abstrahoitua varjoa.

Toinen ulkkari ja minut on sijoitettu samaan ryhmään, ideana kuulemma se, että voimme sitten auttaa toisiamme. Vähän kismittää, sillä tämä toinen ei osaa ollenkaan hollantia, ja kyselee käännöksiä koko ajan, minkä johdosta minulta katoaa pointti ja sitten minäkään en ymmärrä. Muuten ymmärtäminen sujuu hämmästyttävän hyvin.

Olin valinnut kuvattavaksi esineeksi herätyskellon, mikä olikin ehkä vähän kehno valinta. Esittävän varjon siitä sai ihan hyvin, mutta abstrahoi nyt pyöreää metalliesinettä. Pitää vielä mennä fotoklubin studioon ihmettelemään asiaa.

Tässä pari kuvaa kuvauksesta.

Uplight


Hold the gun

Huomenna on ohjelmassa digiä eli kuvankäsittelyä. Meille periaatteessa nykyään opetettaisiin lähinnä digitekniikoita, mutta pyysimme filmipuoltakin, ja onneksi opettajat suhtautuivat myötämielisesti. Pitkään kiinni ollut värilabrakin avautuu uudelleen.

3 kommenttia:

  1. Tota, sitä mää vaan että ei sulla olis ton lattialla makaavan miekkosen puhelinnumeroa?

    nimimerkki "vanha rouka tiedusta;-)

    VastaaPoista

  2. Huhhuu Piilis, emmä edes tiedä sen nimeä vielä. Mutta ikä lienee jotain 20. :-D

    VastaaPoista
  3. Piilomajan emäntä5/9/07 15:12


    Niin justiin. Sitä minä arvelinkin. Mitähän perskelettä muuten kirjoitin tuohon ed. kommenttini nimimerkiksi??Piti varmaan olla jotakin että vanharouva tiedustelee...muttei taida tiedustaa enää. Ettei tee itteensä enempää naurettavaksi vaikka itselleen nauraminen onkin loputon ilo!

    VastaaPoista