26.5.09

Myrskyn jälkeen


Eilen illalla yhdeksän ja kymmenen välillä taivas pimeni. Helle olikin jo tuntunut painostavalta, ja ohimoa särki, joten tiesin odottaa ukkosta. En kuitenkaan ihan varautunut myrskyn voimakkuuteen.


Ensimmäinen kieppi oli ihan normaalia hollantilaista rajuilmaa. Todella kova pyörteinen tuuli kolisutti kattoa ja tempoi ikkunoita, mutta mitään kummempaa ei tapahtunut. Laitoin varmuuden vuoksi ämpärin sille kohdalle, johon aina pahimpina sateina muodostuu lammikko, ja menin nukkumaan.


Vaan sitten puolenyön jälkeen myräkkä vasta kunnolla alkoi. Yläkerrassa pauke oli niin kova, että minua alkoi hirvittää, ja siirryin alakertaan. Raahasin patjan lattialle sopivan matkan päähän kaikista ikkunoista ja koetin nukkua. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä koko ajan välähteli ja jysähteli. Tunsin jonkinlaisen ilmanpaineenmuutoksen ja katsoin olohuoneen ikkunaa kohti juuri sillä hetkellä kun se tempautui auki ja näin, kun ikkunalaudalla ollut huonekasvi lensi ulos. Verho lepatti jossain ulkona ja ikkuna hakkasi kiinni ja auki. En uskaltanut mennä yrittämään korjata tilannetta, koska salamat löivät aivan taukoamatta Delftin yllä ja jyrähdykset kuuluivat noin samaan aikaan. Kuului pamahdus, kun ikkuna halkesi kahdesta kohtaa.


Myrsky meni ohi vasta aamulla. Kuulemma pelkästään läntiseen Hollantiin koitui 15 miljoonan vahingot. Vettä tuli pahimmillaan 70 senttiä, tuuli oli noin 30 m/s ja rakeista suurimmat olivat läpimitaltaan viisisenttisiä. Monta taloa syttyi salamaniskusta palamaan. Meillä hajosi sitten vain ikkuna ja ikkunanpoka. Aamupäivällä moppailin lattialta vettä ja oksankappaleita ja heitin pois olohuoneessa kastuneita viikonloppuna tehtyjä fotoprinttejä. On kamalan väsy olo, toissayönä nukuin kolme tuntia ja viime yönä ehkä kaksi. Ikkunanruudun paikalla on pahvi ja pitäisi soittaa vuokranantajalle.

13 kommenttia:


  1. Meilläkään ei juuri nukuttu viime yönä samaisista syistä (ikkuna ei sentään haljennut). Oli kyllä hurja myrsky, ihan pelotti olla kotosalla! Tänään joka paikassa on saanut väistää maassa lojuvia puiden oksia.

    VastaaPoista

  2. Juu, kieltämättä hirvitti täälläkin. Yritin olla mahdollisimman keskellä asuntoa kun en uskaltanut olla ikkunoiden lähellä. Enkä sit tajunnut ottaa myrskykuvia! Ei käynyt edes mielessä!

    VastaaPoista

  3. Meillä ei hajonnut mitään mutta yläkerrasta (sänky kattoikkunan alla...) tultiin alas...kauhee pauke ja salamointi täälläkin, isoja raepalloja sun muuta.

    VastaaPoista
  4. Tähän liittyy varmaan YLE:n teksti-tv:n s. 133 otsikko tänään: "Rajuilma koettelee Keski-Eurooppaa".

    VastaaPoista

  5. Vau. Mä itse pidän kyllä myrskysäästä, mutta hiukka miedompana. Hollanti muuttaa tropiikkiin?

    VastaaPoista
  6. TJ: Joo, mäkin tykkään pienestä ukkosmyrästä, eilen tänne Skåneenkin ehti muutama repale tuosta myrskystä, mutta en ehtiny saada ukkostanssia edes kunnolla alulle kun jo lopahti. Buu.

    VastaaPoista

  7. Ai kamalaa, toivottavasti se ikkuna korjataan pian! Aika mieletön myrsky oli kyllä, pelotti täälläkin.

    VastaaPoista
  8. Helvetian Anne27/5/09 19:36


    Me päästiin tällä kertaa paljon helpommalla!

    VastaaPoista
  9. Groningenin Riitta27/5/09 20:18

    No katsos, nain hyvin sita nakojaan seuraa edes naita nykykotomaan uutisia. Ukkosta oli taallakin, mutta oikeastaan oikein sopivasti, salamoi ja jyrisi, mutta ei liikaa, lapset ei edes heranneet. Uskomatonta, etta teilla oli noin hurja meininki.

    VastaaPoista

  10. Mitäs hampsteri tykkäs?

    VastaaPoista

  11. Ei se tainnut piitata. Toisaalta en oikein tietäisi miten se valittaisi jos valittaisi.

    VastaaPoista
  12. Sauhu-hampsteri pui pientä nyrkkiään aina ku se ei tykkää. Esimerkiksi kun sen kämppä putsataan ja sen ihkuhienot lannoitteet poistetaan.

    VastaaPoista

  13. Hurjan kuuloista hulinaa, toivottavasti jäi tuohon yhteen myrskyyn. Minä olisin varmaan kömpinyt sängyn alle piiloon

    VastaaPoista