11.1.09

Autismin lisääntymisen syistä ja sitten jotain ihan muuta


Hesari uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan autismin lisääntyminen on todellista. Samassa uutisessa mainitaan myös, että syitä olisi etsittävä ympäristötekijöistä - Kaliforniassa tutkimustaan tehneiden tutkijoiden mukaan perinnölliset tekijät eivät selitä asiaa. Tarkemmin tästä tutkimuksesta kertoo esimerkiksi Scientific American.

Luin joskus vuosia sitten Wiredistä jutun, jossa spekuloitiin autismin kasvulla. Artikkelin pointti oli, että nykyisenä internet-aikana muutkin kuin neurotyypilliset pääsevät helposti löytämään toisensa ja lisääntymään keskenään. Tämä sitten "keskittäisi" autismispektrumin geenejä, ja Kalifornian lisääntyneet autismitapaukset johtuisivat ei-neurotyypillisten perheiden kasvusta Silicon Valleyn ympäristössä, yhdistettynä lievien autismispektrumin tapausten parempaan diagnostiikkaan. Minusta ko. teoria kuulosti jotenkin järkeenkäyvältä.

Mitä muuta olen työtauoilla lueskellut: Päivämiehen nettiversiota ja Kotimaassa käytyä keskustelua 1970-luvusta vl-liikkeessä, asuntoilmoituksia (Wagenstraatilla Haagissa olisi yksi ihan kiva, mutta siinä ei ole hellaa), ja Japanin öttiäisluetteloa.

Japanissa kuulemma asuu kaveri nimeltä mukade. Viehättävä tuhatjalkainen, joka kasvaa 30-senttiseksi, puree, on myrkyllinen ja vaarallinen ja tykkää pudota ihmisten päälle katosta tai luikertaa seuraksi futonille. Onpa hyvä, etten tiennyt tätä silloin kun olin Japanissa! En olisi nukkunut silmäystäkään.

7 kommenttia:


  1. Apua! Mä sain tollasen kerran päälleni. Viileenä biologina en panikoinut lainkaan vaan hekottelin pikkuveljelle joka kiljui mummoa apuun.... Ens kerralla lupaan mäkin kiljua. Se oli kyllä pelottavan näköinen...

    VastaaPoista

  2. Jos mä heräisin siihen että jakaisin futonin mukaden kanssa, mulla varmaan järkkyis mielenterveys.

    VastaaPoista
  3. Mutta ehkä ne mukadet ovat oikeesti ihan kilttejä? Tykkäävät lämmitellä käden päällä niinku tossa kuvassa. Eli ne vaan pelästyy, jos niitä koetetaan nirhata vaikka ötökänmyrkyllä. Eikö..

    VastaaPoista
  4. Eivät ole. Mitään öttiä, joka puree sekä etupäällä että takapäällä, ei voi kuvata sanalla "kiltti".

    VastaaPoista

  5. Musta kun ne komodotkin on aika pelottavia... Oikeista ötöistä en edes ala - kaikki kissanpoikaa pienemmät on liian pieniä! Niitä ei voi nähdä ja ne puree! Byää.

    VastaaPoista
  6. Ilmeinen trollaus, lempiaiheitani.

    Tuohon autismin lisääntymiseen oletan itse diagnostiikan tarkentuneen. Sen tiedän että teknisissä organisaatioissa tätä kyllä ilmenee paljon - voipi olla niinkin että tunnistettavana piirteenä se on etukin töitä hakiessa. Taikka mistäpä minä tietäisin... arvailen vain ;)



    Tuo ötökkä on kyllä vertahyytävä.

    Miksi ne meni sen DDT:n kieltämään - tuskin tuohon tavallinen pyretriini tehoaa, tarvitaan jo jonkunlainen liekinheitin.

    VastaaPoista
  7. Mulla on aika ei-neurotyypillinen lähipiiri, aihe siis kiinnostaa..



    Kyllä tuo diagnostiikan tarkentuminen on ihan selvä asia. Oletin ennen, että se selittäisi koko lisääntymisen, mutta ei nyt noiden tutkijoiden mukaan. Odotan tosin lisäkommentteja muilta alan ihmisiltä.



    Luin, että jengi tappaa noita mukadeita tipauttamalla ne kiehuvaan veteen. Niitä kun on hankala saada muuten hengiltä. :-o

    VastaaPoista