14.5.09

Vuoden kiireisin aika


Seuraavat 3 viikkoa ovat ne vuoden pahimmat; valmiiksi pitää saada kaikki vuoden tehtävät ja lisäksi työt pitää vedostaa ja printata ja vaikka mitä. Taidehistorian viimeisen tehtävän palautin tänään, joten se on nyt plakkarissa. Siitä viisi opintopistettä taas kasaan.


Tiistaina studiossa juhlittiin Raoulin ja opettajamme Theon syntymäpäiviä syömällä keksejä ja tanssimalla Abbaa, tänään interaktiivisen median opettajalla oli OPM eli oma pullo mukana, joten tarjolla oli viiniä. Huomaa, että on lukukauden loppu käsillä.


Opetusta minulla on tänä vuonna vielä kahtena päivänä. Sitten on tokaluokka lusittu, edessä vain arvostelut ja päättöarvostelu.


Tänään on 3 tunnin yöunien ja 11 tunnin koulupäivän jälkeen jokseenkin väsy olo. Vielä pitäisi valmistaa pari tehtävää huomiselle. Kannustan itseäni vetämään edessä olevat 3 pientä viikkoa täysillä - niiden jälkeen koittaa KESÄ ja LOMA ja JUHANNUS ja SUOMI ja MÖKKI ja JÄRVI ja MERI ja VAARIN VENE ja KANNAS.


Edit: Ai hemmetti! Yksi tärkeä kesämeno unohtui, vaikka pitkästä aikaa pääsee mukaan: FINNCON.


(ai niin ja uskaltaako sitä sanoakaan, mutta eka (ryhmä)näyttelyni on tuossa vielä ennen juhannusta ja sinnekin pitäisi tehdä isoja kuvia.)

4 kommenttia:

  1. Huomasikko uutisista, että A***o saattaa olla ihan lainvastainen pytinki? Voipi mennä uusiksi sitä & tätä. Ruaahaha :-D

    VastaaPoista

  2. En huomannu, kiits vinkistä. Bwahahahaha.

    VastaaPoista
  3. "syömällä keksejä ja tanssimalla Abbaa"..saako tätä käyttää jossakin? Räkä tyrskähti nenästä kun luin.

    VastaaPoista

  4. No hei, sun pitäisi nähdä kun meidän kuusikymppinen kalju bisnesmiehen tyylinen ope tanssii Abbaa... siinä vasta tyrskähtelee..

    VastaaPoista