18.1.08

Puuh


Ainearvosteluviikko takana. Ainakin sanallisesti sain ihan sairaan hyvät arviot (paitsi siitä beeldontwikkelingistä, mutta siitä enemmän myöhemmin), näkee sit miltä ne näyttää paperilla. Moni muu sai aika ilkeää tekstiä. Yhdelle Nielsille sanottiin, että "kun sulla kerran tuota varustustakin on (keräilee kameroita), niin odottaisi, että osaisit välillä jonkun hyvän kuvankin ottaa, mutta ei." (Mä olen nähnyt ja ihaillut N:n kuvia.) Parille sanottiin, että "ihanko tosissasi haluat muka valokuvaajaksi?" Ja aika monelle vihjailtiin, että "kuule, tämä tahti taitaa olla ihan liian rankkaa sinulle.." Minä sain kuulla menneeni kakkosjaksossa eteenpäin ja että viiden vuoden päästä minulla on varmaan jo fotoreportaasikirja myynnissä kaupoissa. Toisaalta sain myös kuulla, and I quote, "but your digital technique is REALLY shitty!"

Eilen illalla koetin käydä koulussa printtaamassa, ja luokkakaveri ryntäsi heti luokseni kysymään, että mitä oikein tapahtui kun huhu kertoo että olin "riidellyt" bo-opettajan kanssa ja kävellyt ulos arvostelusta. Ihmettelin, että mitä kummaa. Kun mietin ja pengoin asiaa hieman, tuli mieleen, että olin eilen käynyt tällaisen keskustelun erään toisen luokkatoverin kanssa:

- Hey Tuuli did you get twijfel or voldoende from J?
- I didn't even ask.
- Why not?
- I dunno, I was quite annoyed about something he said so I just left after the session without asking.

Ja tästä sitten oli rikkinäinen puhelin -leikin tapaan muovautunut (muutaman henkilön kuljetettua tarinaa eteenpäin) karmea riita, joka päättyi uloskävelyyn ja ovien paiskomiseen. V kertoi M:lle, joka kertoi T:lle, joka kertoi J:lle, joka kertoi R:lle, joka kertoi Y:lle, joka ryntäsi kysymään minulta. Oikea versio tapahtuneesta - ei tapahtunut mitään - on niin tylsä, että oletan tuon muovautuneen version jäävän jonnekin luokan yhteistietoisuuteen.

Tänään siihen olisi vielä saanut tosi mehukkaan lisäyksen. Ohitin kyseisen bo-opettajan portaissa juuri kun hän kompastui ja lensi rähmälleen rappusille. Jos joku luokkatoverini näki, ensi viikolla kiertänee huhu siitä, kuinka tappelin opettajan kanssa portaikossa. (Oikeasti jäimme rappusille nauramaan.)

Tämän illan suunnitelmiin kuuluu tv ja sohva. Ehkä kortinpeluu. Huomenna voisi taas jatkaa vähän töitä, keskiviikon iso inkvisitio on jo kulman takana.

2 kommenttia:


  1. Raakaa sanankäyttöä, mutta toisaalta pakko miettiä että joskus se on ehkä ihan hyväkin asia. Huvittaa vain, että jos suomalaisissa oppilaitoksissa olisi samanlainen meininki, niin minkähänlainen äläkkä täällä päin maailmaa pääsisi? Toisaalta suomessakin on aika lailla porukkaa, jolle saattaisi tehdä ihan hyvää jos joku proffa kegtaisi sanoa, että ootkohan sä nyt ihan oikeassa paikassa. :-)

    VastaaPoista
  2. "Huvittaa vain, että jos suomalaisissa oppilaitoksissa olisi samanlainen meininki, niin minkähänlainen äläkkä täällä päin maailmaa pääsisi?"



    Mä olen saanut matematiikan tentin jälkeen opettajaltani kuulla: "Josset selviä näistä niin miksi ihmeessä olet koko koulussa?" Jotenkin tuon kuultuani arvasin ettei tentistä kovin hyvää arvosanaa tule... (Pääsin siitä lopulta läpi kolmannella yrittämällä ja olen hyvin tyytyväinen ykköseen...) Joten kyllä sitä osataan Suomessakin. Tosin ilman kiroilua.

    VastaaPoista