9.12.06

Lisää joulumeemejä


1. Oletko ollut tuhma vai kiltti tänä vuonna?
Höm. Enköhän minä ole ollut varsin kiltti.

2. Mitä toivot eniten jouluksi?
Tähän pitäisi tietysti vastata, että maailmanrauhaa, mutta olen kyynistynyt ja sanon, että lunta pääkaupunkiseudulle. Tai no, eniten tietysti ihan vain sitä että on rauhallinen joulu omien ihmisten parissa. Ja kissojen.

3. Uskotko Joulupukkiin?
E.

4. Nimeä mieluisin jouluruokasi.
Äidin tekemä maksapatee ja karjalanpaisti (hmmm.. melkein vegelle ehkä vähän oudot valinnat, mutta jos maistaisitte, niin ymmärtäisitte miksi).. laatikotkin on hyviä, varsinkin imelletty perunalaatikko.. lohi.. setsuurileipä.. nälkä hyökkää..

5. Oletko jo aloittanut lahjojen ostelun tai tekemisen?
Melkein kaikki on tehty tahi ostettu.

6. Oletko kenties jo ostanut/saanut valmiiksi kaikki aikomasi lahjat?
Niin siis.

7.  Mikä on sinun kaunein joululaulusi?
Maa on niin kaunis. Tokana Oi jouluyö.

8. Paras jouluaiheinen leffa?
Lumiukko.

9. Paras joulumuistosi?
Hyvin vaikea sanoa yksittäistä. On paljon mukavia joulumuistoja.

10. Mitä joulussa odotat eniten?
Sitä että pääsee näkemään perheen & sukulaiset.

11. Kerro joulusuunnitelmistasi.
Ensin matkustamme Suomeen. Sitten toivottavasti aatonaattona leivomme pipareita ainakin joidenkin serkkujen kanssa ja näemme muitakin sukulaisia lahjojenvaihdon merkeissä. Aatto mun vanhempien luona, joulupäivän iltana H:n vanhemmille, tapaninpäivänä H:n veljelle, välipäivinä mummolaan, uudeksivuodeksi takaisin Helsinkiin, sit vielä 30-vuotispäivä ja lopulta matka takaisin Hollantiin. Tiukka ohjelma.

12. Ketä haluaisit suudella mistelin alla?
Eivätkö nuo mistelit ole vähän sellainen amerikkalainen juttu? En edes tunnistaisi misteliä. Mutta eipä ole tapana muita kuin puolisoa suukotella.

13. Minkälainen joulukuusi teillä on?
Aito, iso, hieno puu se on yleensä ollut. Haetaan se isän kanssa aatonaattona ja koristellaan vasta jouluaattona. Tänne kotio ei tule puuta, kun ei me olla täällä. Anoppilassa on muovikuusi.

14. Osallistutko salaiseen pikkujoululahjojen vaihtoon koulussa tai työpaikalla?
E.

15. Onko sinulla pikkujouluja tiedossa?
Ei.

16. Muistatko joulua, joka ei olisi ollut valkoinen?
Eteläsuomalaisena aika montakin.

17. Mihin aikaan jouluaattoiltana on oikea aika aloittaa lahjojen avaaminen?
Ensin kuudelta syödään, ja aina suunnitellaan, että syödään pitkään. Mutta sitten kuitenkin ahmitaan kauhealla vauhdilla, koska on nälkä. Sitten istuksitaan ja juodaan kahvia. Lapsena piti ruokapöydästä rynnätä heti lahjojen kimppuun, mutta nykyään menee kyllä myöhemmälle illalle lahjojen avaus.

18. Käykö teillä joulupukki?
Me ei olla enää kohderyhmää..

19. Kuinka monta joulukorttia lähetät?
Kauhistelin just, että niitä on tänä vuonna 30.

20. Joulutoiveesi?
Toivon, että matkat Suomeen menevät hyvin ja jouhevasti ilman hämminkejä ja myöhästymisiä. Ja lisäksi toivon sitä lunta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti