8.12.06

Prioriteetteja


Sukkulan uusi lähtöaika on sunnuntaiaamuyöstä 1:47:34 GMT. Tällä kertaa pitää oikeasti jättää väliin, sillä lähdemme sunnuntain aamujunalla Pariisiin. En haluaisi viettää kahta päivää siellä silmät ristissä ja unirytmi sekaisin - muistissa on yksi kummallinen viikonloppu Tallinnassa, joka meni lähinnä hotellihuoneessa nukkuessa, koska olimme vain niin kovin väsyneitä silloisten unirytmiongelmien takia. Päätän siis priorisoida sukkulalennon alemmas ja toivoa, että se pääsee ihan hyvin matkaan ilman meidän kannustustammekin.

On muuten aika ärsyttävä juttu tämä unirytmin kääntyminen. Kyse taitaa olla siitä, että kropan omassa vuorokausikellossa on enemmän kuin 24 tuntia. Jotenkin unetus aina siirtyy noin tunnilla eteenpäin, ja kohta ollaankin jo aamussa. Mietin sitäkin, että hämääkö meillä valaistuskäytössä oleva kirkasvalolamppu kroppaa liikaa, mutta toisaalta tämä ongelma on kyllä ollut sekä H:lla että minulla noin aina, jopa aikana ennen kirkasvalolamppua.

Alitajuntani voisi mennä hienovaraisuuskurssille. Pähkäilen yhä, että ikäkriisi vaiko eikö, ja toissayönä näin unta, jossa istuin parikymppisenä kuolleen ystäväni* kanssa pöydän ääressä kuuntelemassa Nuoruustangoa. Aika alleviivaavaa, eikö? Melkein nauratti.

Tänään ohjelmassa opiskelua, joulukorttien postittamista, kaupungilla ravaamista.

* Ei se sama, josta mainitsin Juice-postauksessa - näitähän valitettavasti riittää.
 

6 kommenttia:

  1. Sulla onkin tänään ohjelmassa aikalailla samoja juttuja kuin minullakin!



    Juu, älä nuku onnesi ohi vaan yritä olla pirteänä Pariisissa! Teettekö siellä jotakin erityistä vai vaan kuljette ympäriinsä? Valokuvausta,e hkä?

    VastaaPoista
  2. Katuvalokuvausta! Jos sataa, niin sitten tehdään cartierbressonit ja otetaan kuvia sateisesta Pariisista. Tuskin yhtä hyvällä menestyksellä, tosin. ;-)



    Jouluvaloja aateltiin kanssa katsella. Ja jos ihan kauheasti sataa, voi aina käydä näyttelyissä.. ainakin pari kolme mielenkiintoista fotonäyttelyä meneillään. Mutta ollaan tosiaan vain 3 päivää, joten ei edes aiota yrittää tehdä mitään erityistä.

    VastaaPoista
  3. Piilomajan emäntä8/12/06 15:30

    "tehdä cartierbressonit" meni heti omaan kommenttivalikoimaani;-)



    Olisin älyttömän iloinen jos panisit kuvia sitten joskus tännekin esille....

    VastaaPoista
  4. Laitan toki, jos tulee mitään onnistunutta.. jos muistikortti + filmirullat ovat hutikuvia täynnään niin sitten en kyllä kehtaa!



    Täytyy näemmä varoa mainostauluja:

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/

    Mainostaulu+tappoi+miehen+Pariisissa/

    1135223544105



    (Linkki pitää laittaa kokonaan samalle riville)

    VastaaPoista

  5. Noh, nysse sukkula sit lähti. Hauskaa matkaa niillekin!

    VastaaPoista
  6. Hienoja ilotulituksia:

    http://www.nasa.gov/mp4/165320main_ksc_121506_srbcam02.mp4

    VastaaPoista