13.11.07

Minglausta


Vietin tänään puolisentoista tuntia Suomen suurlähettiläsparin seurassa. Olivat muuten kovasti mukavia. Suurlähettilään sanottua eräästä kovin nylon-pitoisesta taideteoksesta, että "on tullut luettua Pirkan sukkahousuvinkkejä", en enää kovasti jaksanut jännittää. Täällä ollaan muutenkin kovastipaljon informaaleja, vähän häiritsevässä määrin. Nimittäin olisi sen koulun ehkä voinut siivotakin ennen koko diplomaattikunnan ja ministerien yms. saapumista. Minä olin parhaiten pukeutunut oppilasopas, ja minullakin oli kuitenkin vain raidalliset reisitaskuhousut ja dr martensit. (Paita oli kyllä siistin valkoinen ja ainakin melkein sileä.)

Suomeksi puhuttelin että "herra suurlähettiläs", englanniksi kun puhuin useammalle, "your excellencies". Kuningattaren adjutanttityypeille (kuningasperheestä ei muuten näkynyt ketään), sanoin Sir. Niillä oli prenikoita sotilasunivormussa niin paljon, että kumma kun ei takki laahannut polvissa. Opetusministerin kanssa en sattunut juttusille. En ottanut kuvia, kun jotkut suurlähettiläät eivät selvästikään tykänneet (ainakin Saudi-Arabia tuntui väistävän kameraa). Salaisen palvelun sedät olivat käytävässä keskenään minglatessaan kovin salaisen palvelun setien näköisiä.

Lähettiläs sanoi, että "nähdään sitten joulumarkkinoilla!"
Jokos se on tosiaan se aika vuodesta.



3 kommenttia:

  1. "Enää n ostospäivää jouluun!"

    Juu, nykyään yleensä taidetaan (ainakin pohjoisissa maissa) koittaa valita sellaisia diplomaatteja jotka osaavat kans olla diplomaattisia. Nihonissa poliisisedät oli muuten kans kovin fotofobisia.

    VastaaPoista
  2. "Enää n ostospäivää jouluun!"

    Juu, nykyään yleensä taidetaan (ainakin pohjoisissa maissa) koittaa valita sellaisia diplomaatteja jotka osaavat kans olla diplomaattisia. Nihonissa poliisisedät oli muuten kans kovin fotofobisia.



    Ja täällä ulkona ulvoo ja hormeissa vinkuu, vaikkei mikään varsinainen talvimyrsky vielä olekaan.



    ObFaceBook: Mun fuksi viime vuosituhannelta lähetti terkkuja sen kautta - Tasmaniasta!

    VastaaPoista