19.10.08

Mehmehmeh


Kävin noukkimassa lipun Leonard Cohenin konserttiin - kyllä se oli ihan aito lippu - ja samalla huomasin, että minulta oli mennyt toinen supermielenkiintoinen konsertti ohi. Joan Baez oli toissaviikolla konsertoimassa Utrechtissa. Joan Baez!!!

Sunnuntai on pilvinen ja viileä. Pesen pyykkiä, teen hyvin hiljalleen kouluhommia ja odottelen, että H tulee fillarilenkiltään, jotta saadaan ruoka alulle. Kalakeittoa ja ruisleipää.

Kirjoitin Göteborgin yliopiston fotolinjalle ja kyselin lisätietoja. Jos tästä vaikka joutuukin Ruotsiin. Lund ja Göteborg eivät valitettavasti taida tosin olla ihan vierekkäin. H hakee nyt jatkoa Lundista ja samalla myös taas Suomesta. Saa nähdä, miten tässä käy. Eilen kumpikin meistä tunnusti, että ei tämä Hollanti nyt enää oikein ole meidän juttu. Ei tunnu hyvältä paikalta olla. Ei tunnu kodilta. Jos ei kolmessa vuodessa sopeudu, ei varmaan ihan äkkiä tulevaisuudessakaan. Ehkä on tosiaan ensi vuonna aika hakeutua kaikin voimin muualle. Jonnekin, missä voin jatkaa opintojani, mielellään, ja jonnekin, missä H:lla on tutkijanduunia. Jonnekin, mistä matka omien ihmisten luokse on ainakin lyhyempi.

Mutta pähkäiltävää riittää.



5 kommenttia:

  1. Toivottavasti keksitte jonkun ratkaisun tuohon asuinpaikkakysymykseen. Ei oo kivaa kun ei oo kivaa!



    Aasinsiltana tuli mieleen yksi mun kaveri, joka kait sitten on ns. maailmankansalainen. Jarppa on syntyjään marokkolainen ja opiskellut Neuvostoliitossa/Venäjällä, ollut DJ:nä Espanjassa, tv:n uutistoimituksen kuvaajana Ranskassa (eli matkustellut n. miljoonassa maassa), mun työkaverina Nokian leivissä täällä Suomessa ja nyttemmin pitää vaimonsa kanssa majaa Dubaissa! Kaikissa näissä maissa on siis ihan oikeasti asuttu eikä vain käyty kääntymässä. Muutenkin kumma tyyppi, kotiutuu minne tahansa parissa päivässä ja puhuu täysin sujuvasti arabiaa, ranskaa, englantia, venäjää, espanjaa ja suomea!!! Minä taas olen niin kotipaikkariippuvainen, että hyvä kun saan lähdettyä tuohon kilsan päähän Munkkiniemeen:)



    Huoh. Pitäisi tehdä essee Platonin Valtion luvuista 6 ja 7 eli niistä laiva- ja luolavertausjutuista:(

    VastaaPoista
  2. Oi Göteborg...

    Voin vain suositella. Vuoden vietin ja tykästyin kaupunkiin. Ihana meri ja vihreä kaupunki.



    Ei tullut Hollanti kodiksi meillekään. Koitettiin melkein 6 vuotta, mutta ei.

    VastaaPoista
  3. Harri: Onnea Platonin kanssa. Mun pitäsi vain tehdä yksi lehti ja vertailla kahta valokuvaajaa. :-p



    Violet: Olen koettanut miettiä, että mikä nyt on se lopullinen syy, miksi tänne ei tunnu kotoutuvan. Enkä oikein osaa sanoa. Täällä on kuitenkin tosi paljon sellaisiakin asioita joista pidän. Silti jokin tökkii, ja välillä aika pahasti.

    VastaaPoista

  4. Kotoutuminen on kieltämättä ollut yllättävän vaikeaa. Kun muutin aikoinaan Rotterdamiin en olisi voinut kuvitellakaan että jäisin Hollantiin vielä opiskelujen jälkeen. Avainsana mulle onkin ollut työ ja työpaikan saanti. Se auttaa juurtumaan, ainakin joksikin aikaa. Mutta jaa, koko loppuelämäksi...enpä tiedä..

    VastaaPoista

  5. Yksi vanha kollega palasi kanssa Hollannista juuri äsken takaisin Suomeen. Rahoituksen loputtua oli kai pakko. Töitä sai Suomestakin. Väitöskirja viimeistelyä vailla vailla.

    VastaaPoista