27.10.08

Road Trip


Sunnuntaiaamuna lähdin liikenteeseen neljän jälkeen aamulla, nukkumattoman yön jälkeen. Kävelin asemalle tavallista vauhtia ja huomasin, että aamuvarhaisjuna oli 20 minuuttia myöhässä. Kaivoin puhelimen taskustani ja soitin taksilafkalle myöhästyväni seuraavasta etapista. Puhuessani huomasin, että pelkkä tavallinen puhuminen hengästytti. Pian hengitys alkoi vinkua ikävästi ja minulla oli tunne, etten saa tarpeeksi ilmaa. Hengittäminen tuntui työläältä ja raskaalta. Istuin laiturille ja otin rauhallisesti, ja sitten alkoi yskittää. Kuiva yskä vei melkein loputkin ilmat. Juna tuli, ja siirryin junanpenkille hengittelemään. Olo parani, mutta hengityksen vingahtelu jatkui koko eilisen. Taidan mennä astmakokeisiin (minulla on myös tällä hetkellä taiveihottuma kaikissa taipeissa, alati vuotavat silmät ja lukuisia aivastuskohtauksia päivässä). Syistä ja seurauksista spekuloi H omassa blogissaan.

Pääsin sitten lopulta Rotterdamin asemalle, mistä jatkoin taksilla Rotterdam Alexanderiin. Siellä minua odotti punainen lommoinen Mazda, jonka etupenkillä M ja R jo odottivat. Lähdimme Ardenneja kohti. R soitti kasettisoittimesta jonkinlaista italopoppia, M poltti sätkätupakkaa ketjussa. Minä nukahdin takapenkille ja heräsin vasta Brysseliä ohitettaessa.

Saavuimme Cineyhin ja suuntasimme suoraan valtavan messualueen parkkipaikalle. Messuhalli oli tupaten täynnä ihmisiä ja militariakrääsää. Näkyvissä oli Yhdysvaltain ja sen etelävaltioiden lippuja, vaakunalogoja, aseita, univormuja, maastokuvioituja vaatteita vaareille ja vauvoille, miekkoja, puukkoja, viidakkoveitsiä, kranaatteja, miinoja, kypäriä... kaikkea mahdollista sellaista, josta sotaisa miesjoukko innostuu. Paikalla olleet ihmiset olivat voittopuolisesti miehiä (doh), voittopuolisesti kaljuja tai siilitukkaisia ja usein tatuoituja. Monella oli maastopuku päällä, tai maastohousut ja joku hilpeä t-paita. Pari esimerkkiä: "USA - Kicking Muslim Ass Since 1991" ja "I Shoot To Kill".

_MG_7293


Hilpeää väkeä oli siis liikkeellä. Matkakumppaneillani M:lla ja R:lla oli molemmilla hankintalistat. He harrastavat maailmansotien tilanteiden uudelleenlavastusta, ja hankkivat tätä tarkoitusta varten aitoja univormuja ja armeijakamppeita. Toisin kuin paikalla ollut muu väki, M ja R eivät ole kiinnostuneita aseista eivätkä sotakamppeista muuten vain. R tosin tiesi kaikista varusteista noin kaiken. Istuimme lounastamaan ja juttelemaan (kohteliaina kavereina molemmat yrittivät jatkuvasti tarjota minulle ruokaa tai juomaa) ja R kertoi olleensa sodassa mukana ja näkevänsä vieläkin aiheesta painajaisia. Yritin kysyä, mistä sodasta oli kyse, mutten koskaan saanut sitä selville. Iältään R on 45, joten mistään toisesta maailmansodasta ei ole kysymys.

R sanoi käyneensä vuosikaudet psykiatrilla sotatraumojensa vuoksi; vaimolleen hän ei voi niistä puhua, eikä tietenkään pienille tyttärilleen. Kysyin, miksi hän ei koe voivansa puhua vaimolleen. R ei osannut sanoa. Arvailin ääneen, että jospa hän ei halua tuoda niitä asioita kotinsa piiriin. Että se olisi vähän kuin kutsuisi ikävän vieraan menneisyydestä omaan kotiin, eikä tietäisi, miten vieraan saa enää heitettyä ulos. Että se vieras sitten jää asumaan, eikä koti enää olekaan menneisyydestä irrallinen turvapaikka. En minä tiedä, miksi minä siinä ryhdyin täysin tuntematonta miestä amatöörianalysoimaan, mutta R kuitenkin innostui että joo, just noin, just noin.

_MG_7341


Kävelimme koko näyttelyalueen läpi kolmeen kertaan. M ja R löysivät muutamia tarvitsemiaan esineitä; minä valokuvasin ja tutkin. Hämmästyin huomatessani, että muun militaria- ja militanttikrääsän lisäksi paikalla myytiin hyvin paljon natsikrääsää. Hitlerin muotokuvia ja patsaita, natsivormuja, kirjoja, tauluja, muistoesineitä.. vaikka mitä uskomatonta roinaa. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että tietysti näillä alueilla ko. tavaraa löytyy ihmisten kellareista ja ullakoilta vaikka minkä verran. Hyvin näytti käyvän kaupaksi, myös katukyltit, joissa luki Adolf-Hitler-Strasse.

Toinen järkyttävä asia oli, että väki osti pienille lapsilleen kopio-uzeja ja maastoasuja. Paikassa vilisi pikkupoikia tappajan varusteissa. Tytöille myytiin vaaleanpunaisia maastokuvioasuja (varmaan tarkoitettu vaahtokarkkiviidakkoon piiloutumiseen) ja sotavarustettuja nukkeja. Näin myös lapsia pukeutuneina USA:n lippukuvioihin ja Blackwater Merc -lippalakkeihin.

_MG_7268


Muutaman tunnin palloilun jälkeen en ollut vielä edes kunnolla alkanut kuvata, kun maastokamppeisiin ja maihareihin pukeutunut kalju ukkojoukko tuli ottamaan kontaktia. Urheat matkakumppanini siirtyivät syrjemmälle sillä tekosyyllä, että eivät osanneet ranskaa (!), joten jäin setvimään setien kanssa keskenäni. Halusivat tietää, miksi kuvaan, mihin kuvaan, kuka olen jne. Heitin siinä sitten äkkiä selitystä, je suis une touriste finlandaise jne jne jne. Kaverit toivat tänne ja täällähän on vaikka mitä hienoa rompetta kuvattavana ja itsellenihän minä tässä vain. Ukot mainitsivat, että liiallinen valokuvaaminen voisi saada jonkun HERMOSTUMAAN, ja mehän emme halua, että kukaan täällä HERMOSTUU, emmehän?

No emme me. Kamera ei siinä salissa enää laulanut. Toisessa salissa kyllä vielä vähän. Kieltämättä vähän ahisti; oletan, että erotuin tuossa porukassa kuin .. no, kuin vasuripasifisti militariamessuilla, ja tajusin vasta siinä kohtaa, että olin varmaankin herättänyt huomiota jo jonkin aikaa.

Lähdimme paluumatkalle kolmen jälkeen ja minä taas nukahdin takapenkille. Rajalla kävimme mäkkärissä, jossa matkakumppanini tahtoivat välttämättä tarjota, ja jatkoimme sitten Alexanderiin. Olisivat vielä kutsuneet illanviettoon, mutta olin liian uninen. Lupasin tulla marraskuussa kylään kanelipullien ja viinipullon kanssa.



13 kommenttia:


  1. Kuulostaa todella viehättävältä tapahtumalta - jota käymättä voin edelleen elää. Ja toivon ettet liity meidän homenokkien seuraan.

    VastaaPoista
  2. Gulps, oli varmaan mahtava kokemus...

    Pidin 'amatöörianalyysistäsi', hyvin sanoitettu, ja sovellettavissa ihan yleisesti. .

    VastaaPoista

  3. En mä noista vermeistä niin välittäisi, mutta vaahtokarkkiviidakkoon tahtoisin kyllä, kuulostaa houkuttelevalta.

    VastaaPoista

  4. yeesus... Oletpa ollut todellakin rajan toisella puolen. Aika pahoja värineitä ilmassa...

    VastaaPoista

  5. R on varmaankin ikänsä puolesta ollut Srebrenicassa. Sieltä ja muista rauhanturvareissuista on hollantilaisille jäänyt tosi paljon traumoja ja mielenterveysongelmia.

    VastaaPoista

  6. Tuota vähän pähkäilinkin, että voisiko olla.

    VastaaPoista

  7. Heh, juuri tänään ostin Elmille pinkit maastokuvioidut kuravaatteet. Oli ainoat mitä kahden vuoden aikana olen nähnyt ja löytänyt, joten kun ne nyt sattumalta, kuravaatteet siis, tänään tuli eteen, päätin lopettaa pitkän etsinnän. Inhoan maastokuvioituja tuotteita, mutta välillä on pakko joustaa.

    VastaaPoista

  8. Värissä on kyllä se hyvä puoli, että maastokuvio ei pinkkinä näytä niin sotaisalta. :-D

    VastaaPoista

  9. Noi sun oireet voisi viitata myös homeallergiaan.

    VastaaPoista

  10. Jonna, homealtistuksesta mulla on jo kokemusta, ja kyllä tämä tosiaan sinne viittaa. :-(

    VastaaPoista
  11. Taitaisi minulta jäädä kuvaamatta moisilla messuilla vaikka turistina se voisikin olla kiintoisa kokemus, mutta ehkä silti jättäisin väliin.



    Tuo kuuluu ehkä niihin tilanteisiin, joissa naiselle on turvallisempaa olla HERMOSTUTTAVA kuin miehelle. Minulla on naispuolinen ystävä, jolla on tapana todeta roskaaville ihmisille, jotka tuntuvat olevan pääsääntöisesti miehiä: "Hei, anteeksi, sulta putosi jotain.". Minulla kyllä soivat tukevasti varoituskellot kun tämä tapahtuu syrjäisellä bussipysäkillä, jossa kaikki ovat humalassa.



    Srebrenica.... Jos siitä ei saa mukana ollut hollantilainen rauhanturvaaja traumoja niin mistä? Kun itsekin on kuitenkin sotilaskoulutuksen saanut, vaikkakin hyvin epäsotilaallisen sellaisen, niin kyllä aikuisikäni Balkanin kriiisit ovat pistäneet miettimään miten sitä itse sotilaana toimisi.



    Puistattaa.




    VastaaPoista

  12. On kyllä totta, että tuossa tilanteessa naisvalokuvaajana on helpompaa. Samoin kaikissa tilanteissa, joissa kuvattavana on naisia ja/tai lapsia; kameran kanssa heiluva mies on helposti mielikuvissa joku pervo, mutta minä taas en. :-)

    VastaaPoista
  13. Hyvin HYVIN erikoinen tarina.. gulps.

    VastaaPoista