6.2.07

Hämmentävä spektaakkeli



Nimittäin lumisade. Iltapäivällä satoi isoja hiutaleita. Siihen mennessä kun sain kameran kaulaan ja itseni pihalle, oli lumi jo melkein sulanut.

Vietimme illan fotolabbiksessa ilfochromejen parissa. Jonkinlaisen tiedonkulun katkoksen takia sinne menimme, sillä luulimme paikan olevan tyhjä. Siellä olikin Bart ja 18 fotokurssilaista. Eivät tarvinneet pimiötä, joten sulkeuduimme kakkospimiöön hengittelemään kemikaalihuuruja. Muutama ihan ok vedos tuli tehtyä. Minulta vain alkavat vedostettavat diat loppua, koska olen kuvannut varmaan kokonaista kolme diafilmirullaa viimeisen parin vuoden aikana. Onneksi vanhoissa löytyy vielä. Bart esitteli meille vielä vanhaa hienoa paljekameraa, josta otin sitten detaljikuvia.

Fotoprojektien lisäksi nysväilen taas tietokoneen parissa. Pitäisi vaihtaa koppa. Tuo nykyinen AOpenin on surkea ja pieni ja meluisa ja huonosti suunniteltu. Haluaisin sellaisen, joka täyttäisi seuraavat ominaisuudet: 1) hyvä ilmankierto eli viileä 2) hyvä äänieristys eli hiljainen 3) järkevästi suunnitellut sisuskalut kaapeleiden yms. paikkojen suhteen 4) ei ole bling. Tuo jälkimmäinen ehto näyttää olevan melkein vaikea toteuttaa, koska nykyaikana tietokoneen kotelon pitää näemmä sisältää ikkunoita ja vilkkuvaloja ja sinisenä hohtavia tuulettimia.

Olen nyt päätynyt kahteen vaihtoehtoon, jotka molemmat ovat Antecin valmistamia. Toinen on Antec Solo, toinen P180. Ensimmäinen on kai hiljaisempi mutta jälkimmäinen suurempi ja ehkä hieman fiksummin suunniteltu komponenttien sijoittelun osalta. (PSU menee alas eikä ylös, omaan osastoonsa, jonka voi eristää muusta kopasta väliluukulla. Fiksua. Nykyisessä kopassa näytönohjaimen ja CPU:n generoimat lämmöt nousevat suoraan PSU:n luokse.) Lueskelin näiden kahden arvioita netistä kasapäin, ja ärsyynnyin. Arvioita löytyy kyllä, mutta niissä kaikissa propellihatut dremeleineen modaavat ensin kotelosta jotain ihan muuta kuin kaupasta ostettaessa, ja kertovat sitten, kuinka ilma kiersi ja minkä verran desibelejä mitattiin. Ei paljon auta! Tahtoisin, kuten varmaan useimmat kuluttajat, tietää, miten vekotin toimii kaupasta kannettuna. Ilman ylimääräisiä ilmareikiä ja vaihdettuja tuulettimia. Olisin varmaan päätynyt lähikaupassa tarjolla olleeseen P180-malliin, jos kaupantäti olisi ollut myyntihaluinen. Kaupanteon sijasta hän kuitenkin halusi väitellä kanssani siitä, mitä tarvitsin, joten menin pois. Sinänsä ihan hyvä juttu, koska pienen nettivertailun jälkeen totesin, että kyseisessä kaupassa tuokin tuote on noin 30 euroa ylihintainen.

Piti mainita myös Hilversumista ja hallituksesta, mutta jäänee myöhemmäksi. Nyt pakastepizzaa uuniin ja kolapullo auki. Tätä ei kehtaisi ruokablogin puolella mainita.


1 kommentti:

  1. Piilomajan emäntä7/2/07 08:27

    Lumisade (tai "lumetus", kuten poikani sanoo) on täällä masentava kokemus sen takia että kun näkee hiutaleiden laskeutuvan, tulee mieleen ne lapsuuden talvet Suomessa ja kuvittelee kohta kaiken peittyvän valkoiseen vaipaan jne. muuta hömppää...

    Mutta ei. Täällä ne hiutaleet ovat liian märkiä, tulevat lliian nopeasti maahan, tuhoutuvat vedeksi - koska ovat loskaa, paskaa, ei muuta. Plääh.

    VastaaPoista