19.2.07

Vasteloavend


Piti olla aurinkoista, mutta olikin pilvistä ja koleaa. Piti lähteä aamujunalla, mutta pääsimme liikkeelle vasta iltapäivällä. Oli hyvä karnevaali silti. Junailimme itsemme Eindhovenin kautta Maastrichtiin, palloilimme ympäriinsä kameroiden kanssa, kävimme syömässä ja tulimme pois. Minulla oli naamioni, H oli pukeutunut pingviiniasuunsa eli frakkiin (jonka rintataskussa oli pingviini. Ensin piti löytää silinterihattu, josta H olisi voinut kiskoa pupuja, mutta emme onnistuneet).

Tässä esimakukuvia.

DJ

DJ illan pimeydessä.

Click!

Charlien enkeli fotaa.

Sedän päässä on palloja

Sedän päässä on palloja.

Drummer in blue 2

Sinertäviä rumpaleita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti