2.9.06

Kovat keinot käyttöön


Hollannin hallitus suunnittelee uutta lakia, jolla sähköyhtiöt jaettaisiin kahtia, sähköä tuottaviin ja sähköä jakeleviin firmoihin. Sähkötyöntekijöiden liittto LME epäilee tässä olevan koiran haudattuna, ja uhkaakin toimenpiteillä estääkseen muutoksen. LME sanoo pimentävänsä Eindhovenin jalkapallostadionin ensi keskiviikkona EM-karsintapelin aikana. Pelissä pelaavat vastakkain Hollanti ja Valko-Venäjä. Talousministeri Joop Wijn on pöyristynyt, mutta ei aio perääntyä uhan edessä. Eindhovenissa pelaava PSV yrittää neuvotella eri osapuolien kanssa, ja hollantilaiset jalkapallofanit pureksivat kynsiään.

4 kommenttia:


  1. Suomi aloitti jo EM-karsinnat hienolla vierasvoitolla Puolasta. Litmanen on kuningas! Mikä kumma siinä muuten on, että Suomen lätkäjoukkuekin alkoi pärjätä sitten, kun kaupallinen tv-kanava hankki esitysoikeudet? No, jos Canal+ siivittää miehet voittoihin, hyvä niin. Naisethan pärjää tiukoissa paikoissa vaikka Yle televisioi. MM-kisat on enää tasapelin päässä...

    VastaaPoista

  2. Juu, Litti jyrää! Olisipa se vain useammin ehjänä. Pitääkös naisten voittaa Tanska vielä uudestaan tänä syksynä, vai miten se nyt meni?

    VastaaPoista

  3. Naisille riittää tasapeli, mut ottelu pelataankin Tanskassa...

    VastaaPoista

  4. Niin tietysti juu.. Näyttää olevan 27.9. Näytetäänkö noita naisten matseja Suomen kanavilla?

    VastaaPoista