27.9.06

Museoita ja paljon muuta



Olipahan intensiivinen viikko. Kävimme pari kertaa Haagissa, kerran Amsterdamissa ja kerran Antwerpenissä. Museoita tuli nähtyä kolme. Amsterdamissa vierailimme Rijksmuseumissa ja van Gogh -museossa, laskujeni mukaan minulle tuo oli kummassakin seitsemäs kerta. Museumkaart  on tosiaan hintansa väärti! Rijksmuseumissa on yhä remontti meneillään ja käytössä on siksi vain yksi siipi. Esillä on jonkinlainen "best of" -kokoelma, eli jotain 200 taulua ja esinettä koko valtavasta taideaarremäärästä. Rembrandtit ovat toki näkyvillä, onhan nyt taiteilijan 400-vuotisjuhlavuosi.

Van Gogh -museossakin oli jonkinlainen uudelleenjärjestely meneillään. Yksi kerros oli suljettu, ja sen taulut siirretty muualle. Joitakin teoksia oli muualla tai säilössä, mutta suurin osa kyllä näkyvillä. Pysyvän näyttelyn lisäksi uudessa siivessä oli japanilaista esineistöä ja taidetta, sekä jonkinlainen kevyt katsaus menneen ajan naiselämään Tokiossa ja Pariisissa.

Amsterdamissa oli harvinaisen rauhallista. Turistikausi on selvästi ohi. Museoihin ei tarvinnut jonottaa, eivätkä kadut olleet aivan täynnä väkeä. Kävimme He Hua -temppelissä Zeedijkillä ihmettelemässä buddhapatsaita ja kiertelimme Jordaania.

Haagissa kävimme toista kertaa, kun äiti halusi Mauritshuisiin. Minäkin kävin siellä ensimmäistä kertaa. Se olikin positiivinen kokemus, upea talo ja upeaa taidetta. Tuli nähtyä ne kuuluisimmat Vermeeritkin vihdoin (no kyllä te tiedätte, se tyttö ja se korvakoru & maisema kotikaupungistani). Eniten pidin kuitenkin 1400-1500 -lukujen teoksista. Esillä oli myös restauroituja Rembrandteja juhlavuoden kunniaksi.

Antwerpenin päiväreissulla katselimme kaupunkia ja kävimme katedraalin museokaupassa, mutta emme itse katedraalissa (ei jaksanut). Maistelimme belgioluita kuppilassa, jossa oli upea musta kissa. Kissat ja koirat ovat täälläpäin suht yleinen ilmiö kahviloissa ja baareissa, joskus kaupoissakin. Ja mikä jottei. Kyllä kahvilassakin on paljon mukavampaa, jos saa kahvikupillisen lisäksi nauttia kissaseurasta. Ostimme suklaata yhdestä kaupungin lukemattomista suklaakaupoista. Kävimme vilkaisemassa jokea.

Muuten tuli vietettyä aikaa Delftissä. Torstaina kukkasipulitorilla, lauantaina antiikkikirppiksellä. Delftissä on kesälauantaisin (suunnilleen huhtikuun puolivälistä syyskuun loppuun) iso kirppis, joka sijoittuu keskustan kaduille. Siellä myydään "oikeaa" antiikkia ja vähän halvempaa tavaraa: peltipurkkeja, lokerikkoja, vanhoja käyttöesineitä, emaliastioita, leluja, pitsiä, melkein mitä vain. Ensi lauantain kirppis on viimeinen ennen talvea. Eräs rouva myikin jo tavaroitaan huomattavalla alennuksella (ostin kauniin valkoisen emalilävikön eurolla), koska halusi päästä roinasta talveksi eroon. Lauantaina voi siis olla hyvä mahdollisuus tehdä halpoja löytöjä.

Kävimme myös sekä Oude Kerkissä että Nieuwe Kerkissä, tietysti, ja tietenkin kirjastossa. Kirjastoihmisenä äiti halusi toki tutustua kirjastosysteemiimme täällä, joka ei tosiaan vedä vertoja Suomen vastaavalle. On meidän kirjasto ihan kiva kuitenkin, ja englanninkielistä lukemista riittää aika pitkäksi aikaa.

Oli kivaa kulkea taas turistina kotimaisemissa. Olen huomannut, että lykkään tiettyjen juttujen näkemistä, kun on muka niin paljon aikaa - en ole esimerkiksi ennen käynyt siellä Mauritshuisissa - mutta eihän tässä välttämättä enää ole kuin kymmenisen kuukautta. Olisi kurjaa, jos loppuvaiheessa huomaisin, että ai niin, kaikkea sitä piti tehdä, mutta istuin kotisohvalla ja luin blogeja..


2 kommenttia:


  1. Voi kun olisin siellä! Täällä kuivahkoja luentoja, ei-niin-kuivaa duunia (pääsin taittohommiin ja se on kivaa) ja niin kovin arkista elämää. Taidanpa taas tutkiskella niitä lentoja.

    VastaaPoista

  2. Juu juu juu!! Tuu tänne!! Blue1:llä on joku tarjouskin! Meillä on lokakuussa vieraita ehkä kuun alussa ja melko varmasti kuun lopussa, mutta sen jälkeen ei ole mitään lukkoonlyötyä.

    VastaaPoista