4.11.06

Jan-Peter vs. Wouter


Eilen illalla RTL-kanavalla näytettiin ainoa pääministerin ja oppositiojohtajan välinen suora vaalidebatti. Studio oli valaistu kuin jokin kisailustudio, ja yleisö huusi, hihkui ja hurrasi. Debatin kesto oli jotain tunti, eikä asioihin minusta menty mitenkään syvälle. CDA-puolueen istuva pääministeri Jan-Peter Balkenende oli oma kaamean tylsä ja puiseva itsensä, ja PvdA:n Wouter Bos veikin voiton kotiin.

Bos syytti Balkieta siitä, että nykyinen hallitus on vaatinut jatkuvia uhrauksia vähäosaisilta samalla, kun korkein tuloluokka on saanut helpotuksia. Balkie yritti kiemurrella, ja Bos iski: nimeä kolme toimenpidettä, jotka ovat vaatineet uhrauksia myös hyvätuloisilta. Balkenende jäi sanattomaksi ja sai lopulta soperrettua, että maksavathan hyvätuloiset euromääräisesti enemmän veroja.

Minua kiinnosti eniten jonkinlainen debatti "terrorin vastaisesta sodasta" ja Hollannin joukoista Irakissa, mutta mitään sellaista ei oikeastaan käyty. Bos otti esiin kansainvälisen oikeuden ja sopimukset, mutta hyvin pian aiheesta siirryttiin seuraavaan. Muutenkin debatti oli varsin kiireinen ja pintapuolinen. Vaikka taitaahan se niin olla, että nämä one-on-one -mätöt on lähinnä tarkoitettu lijsttrekkerien eli ääniharavien välisiksi missikisoiksi. Sellaisessakin kisassa Bos kyllä voittaa mennen tullen.



Vasemmalla Wouter Bos, oikella Jan-Peter Balkenende. Kuva: Radio Netherlands.

2 kommenttia:


  1. Viime aikoina on puhuttu myös poliitikkojen seksikkyydestä. Vanhasen vetoavuutta en ymmärrä, mutta Bos voittaa kyllä kilpakumppaninsa 6-0. :-)

    VastaaPoista

  2. Joo, siis mun mielestä ainoastaan mahdollisesti juuri Balkenende voittaa Vanhasen tylsyydessä. Ihmettelin kovasti sitä juttua kesällä Suomessa, kun Chirac oli sanonut Vanhasta Suomen seksikkäimmäksi mieheksi, ja se uutisoitiin _kehuna_! Eivätkö tyypit tajunneet, että kyseessä oli pahimmanlaatuinen solvaus koko suomalaista mieskantaa kohtaan?

    VastaaPoista