22.11.06

Äänestetty



Kävimme kunnantalolla äänestämässä kansanäänestyksessä, joka pidetään samaan aikaan vaalien kanssa. Asukasvelvollisuus on siis täytetty, kansalaisvelvollisuutta meillä ei täällä ole.. Äänestyspaikalla oli pitkä jono, joten en kehdannut jäädä tutkailemaan äänestyskonetta pidempään. Proseduuri oli kuitenkin samanlainen kuin kunnallisvaaleissa, eli ensin painettiin nappia ehdokkaan kohdalla ja sitten isoa punaista nappia, sitten kansanäänestysvaihtoehtoa (voor / tegen) ja taas punaista nappia. Sermin takana näkymättömissä ollut setä kertoi, mitä piti seuraavaksi tehdä ("helemaal rechts! dan de rode knop!"). Mikä olikin hyvä, sillä punaista nappia piti painaa voimalla, ja H:n ääni olisi jäänyt rekisteröitymättä, jos setä ei olisi vahtinut, että kaikki tulee suoritetuksi loppuun asti.

Vaalivalvojaiset alkavat kohta televisiossa.

Tässä kuva äänestyskoneesta; kuva ei ole minun, koska en kehdannut jäädä säätämään koneelle, vaan löysin kuvan SP:n Zoetermeerin osaston sivuilta.



Joillakin paikkakunnilla äänestettiin lyijärillä ja lapuilla (kuten oikein olisikin kaikkialla!) sillä tiettyjen äänestyskoneiden turvallisuus osoittautui puutteelliseksi. Kiljuivat salaamatta pitkän matkan päähän langattomasti tietojaan. Minua tässä laitteessamme erityisesti haittasi se, ettei se sylje sisuksistaan minkäänlaista tositetta, jossa näkyisi, kenelle ääni meni.

2 kommenttia:


  1. Minä äänestäisin mieluiten loputtomiin ihan vanhanaikaisella metodilla. katsoimme juuri pari päivää sitten PBS:ltä todella kiinnostavaa (ja karmivaa) dokkaria, jossa seurattiin muutaman aktivistin ponnistelua saada amerikkalaisten äänestyskoneiden valmistaja myöntämään, että koneita on maailman helpoin manipuloida ja että turvallisuus on hoidettu surkeasti. Mistään salaliittoteoriasta ei tosiaan ollut kyse vaan todisteita on ties millä mitalla - onpa yritykselle annettu asiasta viralliselta taholta noottiakin - mutta asiat eivät suinkaan ole edelleenkään tolallaan eikä suurin osa kansasta tiedä siitä mitään. Ihan käsittämätöntä pelleilyä ja demokratian murentamista!

    VastaaPoista

  2. Jep, olen seurannut jonkin verran USA:n äänestyskonekalabaliikkia, Dieboldia ja muuta. Kyllä kynä, paperi ja iso lauma laskijoita taitaa olla se paras ja varmin tapa hoitaa homma - ongelma taitaa olla, että sillä ei pääse kukaan tienaamaan..

    VastaaPoista