23.11.06

Epäilyttäviä henkilöitä



Saimme vihdoin aikaiseksi tehdä pienen yökuvauskävelyn Teknilliselle yliopistolle. Kuvailimme tyhjiä taloja ja katuja, kunnes skootteripoliisi kurvasi viereen. Sanoi "hello" ja oli sitten hiljaa. Katsoi meidän kameroitamme. Lopulta kysyi, että olemmeko opiskelijoita TU:lla. Sanoin, että H. on töissä siellä. Kerroin, että olemme vain ottamassa hieman yökuvia. H. näytti työpaikkansa ja selitti osastonsa. Poliisi sanoi, että täytyi käydä tarkistamassa, nykyään kun on vaikka mitä, terrorismia ja sellaista. Minä kysyin, että onko sellainen ihan oikeasti iso huoli täälläkin? Poliisi vastasi, että kyllä, TU:llakin on paljon opiskelijoita vaikka mistä.

Niin kai sitten.

1 kommentti:

  1. Täällä on minusta nyt jotenkin ilmassa ihan uudenlainen (?) meininki. Jotenkin ihmiset ovat varpaillaan ja se näkyy sitten poliiseitten ja (kuten mun blogissani eilen) muidenkin käytöksessä.

    Minusta tuntuu päivä päivältä enemmän siltä, että minun olisi parasta poistua täältä.

    VastaaPoista